Kouvola murskasi Sotkamon neljässä kriittisessä asiassa ja 44 vuoden odotus on päättymässä

Juha Hacklin nosti Kouvolan toisella jaksolla tasoihin lyömällä ensin laittoman ja sen jälkeen lyömällä koppilyöntinsä takaa läpi. Sen jälkeen juhlittiin.

Pesäpallo

Kouvola murskasi Sotkamon neljässä kriittisessä asiassa ja 44 vuoden odotus on päättymässä

Kouvola vei nimiinsä neljä kriittistä taistelua finaalisarjan avausottelussa Sotkamoa vastaan.

Pekka Arffman
TEKSTI Pekka Arffman
JULKAISTU 19.9.2020

Kouvola otti vahvan otteen Suomen mestaruudesta murskaamalla Sotkamon finaalisarjan ensimmäisessä ottelussa Hiukassa lauantaina. Kouvolan voittonumerot olivat 1-0 (4-1, 7-7).

Sotkamo menetti viikon sisällä jo toisen kerran toisella jaksolla turvalliselta tuntuvan johtoaseman. Välierissä se johti Vimpeliä vastaan sunnuntaina jo 9-1, mutta hävisi jakson lopulta 9-11. Lauantaina se johti Kouvolaa 5-0, mutta Kouvola nousi viiden juoksun takamatkalta tasoihin ja samalla koko ottelun voittoon.

Olisi helppo tarttua tuohon sulamiseen, mutta todellisuudessa Sotkamo hävisi lauantaina taistelun Kouvolalle neljälle pelin kannalta täysin keskeisellä osa-alueella.

Ensimmäinen osa-alue oli kärjen pelaaminen, jonka loisto-ottelun pelanneet Tommi Mäentausta, Matti Saukko ja Juho Hacklin veivät selvästi nimiinsä. Sotkamon kärjestä omalla huipputasollaan sisällä pelasi vain Joni Rytkönen.

Toinen selvä voitto Kouvolalle tuli kotiutus- ja jokeriosastolla. Varsinkin Jere Dahlström voitti joukkueiden tärkeimpien kotiuttajien taiston Roope Korhosta vastaan ylivoimaisesti.

Kolmas taistelu, jonka Sotkamo selvästi hävisi, oli lukkareiden välinen taistelu. Paljon hekutettu Aapo Komulainen ei saanut sotkettua Kouvolan pelaamista samalla tavalla kuin miten hän riisui aseista Vimpelin välierissä. Komulaiselle sattui muutama juoksun maksanut virhe ja varsinkaan toisella jaksolla hän ei juurikaan saanut enää kiinni Kouvolan pomputtajia. Janne Kivipelto pelasi sen sijaan vahvan pelin ja näytti, mitä lukkaripeli on korkeimmalla tasolla silloinkin, kun nimi ei edes nouse otsikoihin.

Neljäs taistelu oli takakenttien taistelu. Kouvolan takakenttä piti ja pelasi lähes virheettömän ottelun, kun Sotkamon molemmille koppareille, Niilo Piiponniemelle ja Riku Niemelle, tuli useampia ratkaisevia virheitä. Sotkamo antoi lauantaina 11 juoksua, joista osa tuli ulkokentän räikeistä virheistä. Loput lyödyt olivat vastumattomia lyöntejä.

Pesäpalloa voidaan purkaa minkälaisiksi atomeiksi tahansa, mutta jos toinen joukkue voittaa sisällä ykköskärjen ja pääkotiuttajien välisen taistelun ja ulkona lukkareiden ja takakentän välisen taistelun, niin lopputulos on juuri se, mikä se lauantaina oli.

Kouvolan sisäpelissä on annettava myös yksi erikoismaininta. Viime otteluista sivussa ollut ja kentälle lauantaina palannut Santeri Löppönen käynnisti läpilyönnillään Kouvolan takaa-ajon toisella jaksolla ja hän meni kentälle kolmessa yrityksessään kolmesti. Liukkaan Löppösen onnistumisella oli ja on varmasti myös sunnuntaina iso merkitys Kouvolalle, sillä konkarijoukkue ei ole maailman nopein ryhmä.

Nyt se on lähellä

Sotkamo on sunnuntaina Kouvolassa kovassa paikassa. Se on ajettu selkä seinään vastaan ja tilannetta vaikeuttaa se, että se pystyy korjaamaan sunnuntaina vain osan ongelmistaan niillä neljällä rintamalohkoilla, joilla se hävisi lauantaina ottelun.

Sotkamo voi ja sen pitää saada pelätty ykköskärkensä kulkemaan Kouvolassa. Piiponniemen etenemisessä oli lauantaina hälyttäviä signaaleita, vaikka hän menikin hyvin kentälle. Sunnuntaina Piiponniemen on oltava täydessä pelikunnossa ja päästävä kentälle, jos Sotkamon aikoo tästä suosta nousta.

Toinen asia, jonka se voi ja jonka se pitää korjata, on kotiuttaminen. Roope Korhosen on nostettava tasoaan, mutta niin on myös Antti Korhosen ja Lauri Rönkön.

Sitten tullaan vaikeampiin asioihin. Kouvolassa pompun lyöminen helpottuu entisestään, mikä asettaa Aapo Komulaisen kovaan paikkaan. Komulaisen on pystyttävä pelaamaan sunnuntaina sillä tasolla, jolla hän pelasi Vimpeli-otteluissa.

Neljäs osa-alue – takakenttä – on kaikista vaikeimmin korjattavissa. Totta kai lauteille voidaan heitellä nimiä, mutta Sotkamolla ei ole Piiponniemen pariksi yhtään sen parempaa vaihtoehtoa kuin Niemi. Tai jos olisi, se olisi heitetty tuleen jo aiemmin kesällä. Ja Piiponniemen pelaamisessakin on omat kysymysmerkkinsä, kuten lauantaina nähtiin.

Sotkamo menetti kotietunsa ja mestaruustaistelun punnukset heilahtivat lauantain vierasvoiton myötä selkeästi Kouvolalle. Kouvolan hurmos ja henkinen vahvuus yhdistettynä sen kotikenttään vievät Kouvolan hyvin lähelle sitä, että Kouvolassa päättyy sunnuntaina 44 vuoden odotus Suomen mestaruudesta. Sotkamoa ei ole vielä kaadettu, mutta jos se tästä vielä nousee, niin Jymyn pitää olla kovaa ja henkisesti vahvaa tekoa.