Kouvola oli pitkään omille junioreilleen armoton, mutta nyt virran suunta on kääntynyt

Jasperi Luoma on purkanut kakkosvaihdon tällä kaudella hurjalla 78,6 prosentin tehoilla.

Pesäpallo

Kouvola oli pitkään omille junioreilleen armoton, mutta nyt virran suunta on kääntynyt

Jasperi Luoma on alkukauden vakuuttavampia uusia komeettoja. Samalla hän on naulannut itselleen paikan Kouvolan kivikovassa avauksessa.

Pekka Arffman
TEKSTI Pekka Arffman
JULKAISTU 6.6.2022 | KUVAT Elmeri Elo / All Over Press

Kouvolan Pallonlyöjien viime vuosien tarinassa oli pitkään erikoinen ristiriita. Kouvolassa tehtiin hyvää juniorityötä, mutta seuran omille junioreilla tie edustusjoukkueeseen näytti olevan tukossa. Valtteri Luoma tuli kyllä ryminällä lasikaton läpi, mutta muut KPL:n kasvatit joutuivat hakemaan peliaikaa muualta.

Nyt virta on kääntynyt toiseen suuntaan. KPL sai viime kaudeksi kaksi paluumuuttajaa, joista Valtteri Hämäläinen nousi heti tärkeään rooliin kolmoskopparina – ja tällä kaudella myös toinen toissa syksyn paluumuuttajista, 21-vuotias Jasperi Luoma, on vakiinnuttanut paikkansa KPL:n avausyhdeksikössä.

You can use your €100 free bet, offered by LeoVegas, to any sport including baseball!

Luoma pelasi jo viime kaudella 24 Superin ottelussa, mutta hän oli osassa peleissä jokerina eikä ulkopelipaikka ollut kiveen hakattu. Nyt se kuitenkin alkukauden perusteella on ja jos mitään yllättävää ei tapahdu, Luoman veljeksistä nuorempaa ei pysäytä mikään. Hän on urheilijana määrätietoinen ja kunnianhimoinen ja jos kehitys jatkuu tällä vauhdilla, Luomasta tulee yksi Kouvolan Pallonlyöjien uusista kantavista voimista niin sisällä kuin ulkona.

Samalla KPL kouvolalaistuu entisestään, sillä Kouvolan ykköslukkariksi nousee ensi kaudella Luoman veljesten ja Hämäläisen lisäksi neljäskin 2010-luvun kasvattama lahjakas juniori, Elias Pitkänen. Myös etenijäjokeri Ville Pesu ja Imatralla lainalla pelaava Iiro Nokkala ovat KPL:n omia kasvatteja.

***

Jasperi Luoman tarina on monessa mielessä tyypillinen KPL:n junioritarina. Häntä pidettiin lahjakkaana ja lupaavana juniorina, mutta kun läpimurron hetki tuli, se piti lähteä hakemaan muualta.

Luomalla tuo muualla tarkoitti Manse PP:tä, jossa hän pelasi ensin nousukaudella 2019 Ykköspesiksessä ja sen jälkeen ensimmäisellä Superin kaudella 2020. Kun Manse rysäytti syksyllä 2020 ostaa kerralla kuusi huippupelaajaa, pelipaikastaan kamppaillut Luoma päätti palata Kouvolaan, jossa hän oli pelannut yhden Superin ottelun kesällä 2018.

Viime kaudella Luoma väläytteli jo tulemistaan ja tällä kaudella hän on ottanut selvän askeleen ylöspäin niin henkilökohtaisessa kehityksessään kuin KPL:n sisäisessä hierarkiassa. Luoma on ottanut itselleen paikan Kouvolan ulkopelikoosteessa ja sisällä kakkoskärjessä kakkosvaihdon purkamisen erikoisosaajana.

Is this the most exciting women’s Baseball League in the world? Have a go at Expekt!

Vaikka Luoma pelasi viime kaudella enemmän etenijän roolissa, hänen vaihtajanlahjansa olivat kyllä tiedossa. Tällä kaudella Luoman onnistumisprosentti on kokonaisuudessaan 60 ja päätehtävänsä, kakkosvaihdon, hän on purkanut 78,6 prosentin tehoilla.

Luoma pelaisi monessa muussa seurassa jo nyt ykköskärjessä, mutta toisaalta Kouvolan kakkoskärki on kovempi kuin useimmilla Superin seuroilla niiden ykköskärki. Siksi Kouvolan kakkoskärjessä Luomalla on hyvä paikka kehittyä ja kasvaa korkoa – kunnes käsky käy lopulta ykköskärkeen.

Vaikka Luomassa on potentiaalia sisäpelaajana, hän on veljensä Valtterin tavoin ennen muuta erinomainen ulkopelaaja. Käsi ei ole vielä huipputasoa, mutta loistava pelinlukutaito ja pelimiesmäinen rohkeus ennakoivat sitä, että Luomasta tulee ajan myötä myös yksi KPL:n ulkopelin kantavista voimista.

Luoma on pelannut alkukaudella pääosin kolmosvahtina, mutta hän voi pelata myös muissa rooleissa vastustajasta ja Kouvolan käyttämästä tilannekohtaisesta ulkopelikuviosta riippuen.

***

Pesäpallon historia tuntee lukuisia veljespareja ja jopa veljestrioja, joten Luoman veljesten vahva esiinmarssi ei ole mitenkään poikkeuksellista – kuten ei sekään, että heillä on myös pesäpalloilijan perimä. Poikien isä Kai Luoma pelasi 1980- ja 90-luvuilla Haminan Palloilijoissa, Kuusankosken Puhdissa ja Kouvolan Pallonlyöjissä ja on ollut keskeinen voima poikiensa pesisuran innoittajana ja tukijana.