Kouvolan Pallonlyöjien kausi päättyi valtaisaan pettymykseen. Joukkue, joka oli voittanut runkosarjan ja ollut sarjan vahvin ja vakuuttavin joukkue, putosi välierissä tylysti Mansea vastaan.

Manse oli Sotkamon Jymyn tunnettuja oppeja noudattaen parantanut pala palalta peliään ja oli parhaimmillaan kauden tärkeimmissä peleissä. Palkintona siitä oli lopulta Suomen mestaruus.

Kouvola oli sen sijaan Mansea vastaan välierissä kadoksissa. Siltä ei löytynyt samanlaista kylmäpäisyyttä ja henkistä vahvuutta, kuten Manselta.

Manse-sarjassa Kouvolalla pettivät niin sisä- kuin ulkopelikin.

Sisäpelissä onnistujia olivat yli 70-prosentin tehoilla pelannut vanha konna Matti Latvala ja Eemeli Laine. Kakkosvaihto Kouvolalla toimi vielä, mutta kentällemeno, ykkösvaihdon purkaminen ja kotiutukset yskivät Mansea vastaan kohtalokkaalla tavalla.

Epäonnistujien listalle on nostettava myös Patrik Wahlsten, joka voitti runkosarjan lyöjätilaston lyötyään 109 juoksua 51,9 prosentin tehoilla. Pudotuspeleissä Wahlsten löi 18 juoksua, mutta hänen onnistumisprosenttinsa kotiutuksissa oli vain 31,6.

Myös Kouvolan kivijalka, ulkopeli, mureni kauden kriittisillä hetkillä Manse-sarjassa. Kouvolan ulkokentästä lyötiin runkosarjassa keskimäärin 3,4 juoksua ottelussa, mutta Manse takoi Perttu Ruuskan johdolla neljässä välieräottelussa Kouvolan ulkokentästä 29 juoksua eli 7,25 juoksua per ottelu.

***

Päättynyt kausi on ollut ja mennyt ja kaatuneen maidon perään on turha enää itkeä. Nyt tärkeintä on tehdä oikeat johtopäätökset, mikä petti Manse-sarjassa ja miten vältetään se, ettei vuoden päästä olla samassa tilanteessa.

Vaikka Kouvolan materiaali kaikkineen hieman kapenikin Latvalan lopettamisen sekä Aapo Kinnusen, Aaron Honkasen ja Miki Likanderin siirtojen myötä, pelaava yhdeksikkö ja jokeriosasto pysyivät Latvalaa lukuun ottamatta kasassa.

Tämä tarkoittaa, että materiaalinsa puolesta Kouvola on ensi kaudella täysivaltainen mestariehdokas yhdessä Mansen, Sotkamon ja Vimpelin kanssa.

Kouvolan on kuitenkin ratkaistava tämän kauden oppien pohjalta isoja ja oleellisia kysymyksiä talven ja alkukesän aikana.

***

Niistä ensimmäinen on ykköskärjen rakentaminen ja roolittaminen.

Kouvola sekosi tällä kaudella omissa askelmerkeissään ja kokeili vielä kauden loppumetreillä erilaisia vaihtoehtoja. Niistä mikään ei toiminut kauden tärkeimmissä peleissä Mansea vastaan.

Jos joukkueessa on paljon nopeita ja eri rooleissa pelaamaan pystyviä pelaajia, sen pitäisi olla rikkaus. Kouvolalla siitä tuli kuitenkin ongelma ja sama ongelma sillä on käsissään myös ensi kaudella.

Yksi haasteista on tapaus nimeltä Patrik Vartama.

Vartama on potentiaaliltaan yksi Superin parhaista sisäpelaajista, mutta Vartama ei ole pystynyt puhaltamaan itsestään täyttä potentiaaliaan irti.

Huippunopea Vartama voisi olla Superin paras kärkimies, mutta hän ja pelinjohto haluavat Vartamalle suuremman roolin sisäpelissä.

Vartama on toki mailassakin erinomainen pelaaja, mutta hänen ongelmansa on ailahtelevaisuus ja epätasaisuus. Kylmäpäinen pelaaja löisi Jere Vikströmin tavoin varmimmin toimivia vaihtolyöntejä, mutta Vartama haluaa myös viihdyttää ja lyödä monipuolisia ja näyttäviä lyöntejä. Niissä on kuitenkin se heikkous, etteivät lyönnit toimi samanlaisella jäisellä varmuudella kuin vikströmiläiset perusvaihtolyönnit.

Vartamaan liittyvä haaste pitää Vartaman itsensä ja pelinjohtaja Petri Tuuvan ensi kaudella ratkaista, sillä kysymys liittyy koko ykköskärjen rakentamiseen ja roolittamiseen.

Tuuvalla olisi kärkimieheksi useita vaihtoehtoja, mutta Vartama on heistä tehtävään paras vaihtoehto. Päättynyt kausi osoitti, että Laineesta on kasvanut huippuluokan ykkösvaihdon purkaja ja sitä kautta numero kakkonen.

Elias Pitkänen on lähtökohtaisesti Kouvolan kolmonen, mutta jos Tuuva haluaa vahvistaa kotiutusosastoa Latvalan lopettamisen seurauksena, Pitkänen on myös vaihtoehto neloseksi, jolloin Jesse Eskelinen olisi valinta kolmoseksi.

***

Kouvola saa ensi kaudella erinomaisen ykköskärjen, kunhan pelaajat roolitetaan oikein ja ykköskärjen roolitus lyödään viimeistään juhannuksen jälkeen kiveen. Itseluottamus syntyy sitä kautta, että luotetaan johonkin, ei kortteja koko ajan sekoittamalla.

Kouvola saa rakennettua myös vahvan kakkoskärjen Perttu Kenttäahon, Jasperi Luoman, hyvän kauden pelanneen Tommi Mäentaustan ja Akseli Pitkäsen ympärille. Kouvolan kakkoskärki on parempi kuin Sotkamolla ja Mansella.

Myös kotiutusosasto on riittävän vahva, vaikka mestaruuteen saakka. Wahlsten on valtakunnan pelottavin lyöjäjokeri, jota säestää hyvin toinen huipputason lyöjäjokeri, Teemu Nikkanen.

Vaikka Wahlstenin tehot putosivatkin pudotuspeleissä, hänen taitonsa eivät ole kadonneet mihinkään. Kouvolan pitää valmistautua vain paremmin pudotuspeleihin. Nyt vain Manse oli tutkinut tarkkaan, miten Wahlstenia vastaan pitää pelata.

***

Sama näkyi myös siinä, miten Manse mursi Kouvolan ulkokentän välierissä. Tampereella oli mietitty tarkkaan, millaisilla lyönneillä Kouvolan ulkokenttä murretaan. Ruuska löi toki iloisia piiskoja, mutta hän kotiutti myös lyhyillä ja horjutti monipuolisella lyöntipelillä Kouvolan ulkokentän pelaamista.

Ulkokenttä on kuitenkin edelleen huippuluokkaa. Tuuvan ensi kauden haasteita helpottaa, että ulkokenttää ei tarvitse säätää samalla tavalla kuin sisäpeliä. Roolit ovat selkeät lukuun ottamatta polttolinjan tehtävänjakoa eri tilanteissa.

Kouvolan vahvuus on etenkin vaihtotilanteiden torjuminen. Elias Pitkänen on Superin parhaita lukkareita ja Valtteri Luoma ja Laine muodostavat yhden Superin parhaista etukentistä. Polttolinjasta löytyy Vartaman johdolla heittovoimaa ja liikkuvuutta.

Takakentälle tuli tällä kaudella roima annos lisää pitoa Kenttäahon huiman läpimurtokauden ansiosta.

***

Kouvola ei voi juosta pakoon sitä, että sen tärkeimmät osat ja useat avainpelaajat epäonnistuivat tämän kauden tärkeimmissä peleissä Mansea vastaan.

Epäonnistuminen on pystyttävä kohtaamaan ja käsittelemään. Asioista on uskallettava puhua suoraan ja kaunistelematta, mutta tärkein lääke tulee kuitenkin tekojen kautta.

Tässä korostuu juuri pelaajien oikeanlainen roolittaminen. Asioita voidaan ja pitääkin testata talven ja tarvittaessa vielä alkukauden aikana, mutta jossain kohtaa asiat on pakko naulata kirkon oveen.

Sotkamo on monena vuonna osoittanut, että tärkeämpää kuin se, miten joukkue pelaa alkukaudesta, on, miten pelaaminen kehittyy kauden aikana. Sitä kehityskaarta seuraa myös pelaajien itseluottamus ja joukkueen usko omaan tekemiseen.

***

Kouvolan ympärille on luotu tämän kauden pettymysten seurauksena entistä voimakkaammin mielikuva, ettei Kouvola voita koskaan mestaruutta. Totuus on kuitenkin se, ettei mikään estä Kouvolaa voittamasta ensi kaudella Suomen mestaruutta.

Mestaruuden voittaminen on kuitenkin vaativa taiteenlaji. Jos pesäpallossa mestaruus jaettaisiin samoin kuin jalkapallossa – mitä kannattaisi uskaltaa harkita –, Kouvola olisi ollut tämän kauden Suomen mestari.

Nykymallilla pelattaessa kaikki tiivistyy siihen, millaisessa iskussa joukkue on kauden tärkeimmissä peleissä, pudotuspeleissä ja ennen kaikkea finaalissa. Sen kaaren rakentamisessa Kouvola epäonnistui tällä kaudella.

Ensi kaudella kysytään, onko se oppinut tämän kauden virheistään?

Jos on, pitkä odotus voi viimeinkin päättyä.