KPV, Gnistan ja Kakkosessa pelaava PEPO jatkoivat Veikkausliigassa, Ykkösessä ja Kakkosessa nähtyä poikkeuksellisen rajua valmentajarallia vaihtamalla päävalmentajiaan. Myös PEPO  Näitä uusimpia muutoksia ennen tärisi Veikkausliigassakin, kun putoamistaisteluun ajautunut TPS sekä HIFK vaihtoivat valmentajia. Huomattavaa on, että TPS ja HIFK ovat valmentajamuutosten jälkeen parantaneet. HIFK:n Teemu Kankkunen valmentaa tappioitta ja TPS otti Jonatan ”Tintti” Johanssonin ensimmäisessä ottelussa vapauttavan voiton RoPSista.

Alkukauden jäätävimmät vaihdokset nähtiin Ykkösessä. KPV antoi potkut Jani Uotiselle ja palkkasi tilalle Miika Juntusen. Gnistan antoi puolestaan potkut Roberto Nucciolle ja palkkasi hänen tilalleen portugalilaisen Ricardo Duarten. Rekrytoinnit eivät voisi olla yhtään enempää ääripäiden rekrytointeja. Duarte ja Juntunen edustavat persoonina, koulutukseltaan ja näkökulmaltaan täysin eri valmentamisen ääripäitä.

Suuren yleisön mielenkiinto kohdistuu tietysti siihen, miten rekrytoinnit onnistuvat. Tulokset ovat yksi asia, mutta niidenkin suhteen on hyvä pitää perspektiivi mielessä. Huonot valmentajat voivat voittaa pelejä ja hyvät valmentajat voivat epäonnistua. Jalkapallo on arvaamaton peli. Pelaajamateriaali vaikuttaa valtavasti siihen, millaiset eväät valmentajalla on onnistua työssään.

Näin ollen seurajohtajat ovat vaikeissa paikoissa. He eivät voi tietää, mitä tulee tapahtumaan, kun muutosta haetaan. Tämän asian päivittely ei kuitenkaan ole oleellista. Oleellista on se, millaisten argumenttien kautta seurajohtajat valmentajia rekrytoivat. Mitkä ovat perusteet kullekin valinnalle tai valitsematta jättämiselle?

Tässä ajatusketjussa on suomalaisen aikuisjalkapallon yksi suurimmista haasteista. Hyvin usein valintoja ja päätöksiä tekevät ihmiset, joilla ei ymmärrettävästi ole kompetenssia arvioida työtään tekevän valmentajan kompetenssia – tai uusien valmentajakandidaattien todennäköisyyttä onnistua.  Valmentajan osaamisen arviointia varten on ymmärrettävä valmentamista. Kuinka moni suomalainen seurajohtaja ymmärtää?

Tarkoitus ei ole teilata parhaansa tekeviä seurajohtajia tai pesteihinsä astuvia valmentajia, vaan herättää kysymys, kuinka epämukavuusalueellaan olevien seurajohtajien johtamia rekrytointiprosesseja voitaisiin parantaa.

Mikä oli KPV:n prosessi?

Tänä kesänä on nähty monenlaista prosessia. Monesta prosessista huokuu se, että päätöksiä tekevät seurajohdot ovat olleet sormi suussa ilman visiota siitä, millaiseen suuntaan oman seuransa urheilupuolta kannattaisi viedä.

Räikein esimerkki nähtiin varmasti Kokkolassa. Työtön jalkapallopersoona soitti seuran omistajalle ja seuran valmentajaa vailla ollut omistaja palkkasi työttömän jalkapallopersoonan. Paljon on ollut nyt puhetta Miika Juntusen persoonallisuudesta, mutta hänen ollessa KPV:n uusi valmentaja, olisi häntä arvioitava vain valmentamisen kriteerein.

Ja se kuva ei enää olekaan mairitteleva: Yksi kausi päävalmentajana ja pistekeskiarvo 0,96 pistettä ottelua kohden.

Tarkoitus ei ole sanoa, etteikö Miika Juntunen voisi onnistua Kokkolassa. Pointti on kysyä, otettiinko KPV:n toimistolla selvää yhdestäkään tekijästä liittyen siihen, onko Miika Juntunen hyvä valmentaja? Kysyikö seurajohto itseltään, miksi Miika Juntusen meriitit päävalmentajana ovat heikot?

Ehkä seura olisi silti voinut kääntyä Juntusen puoleen, mutta pointti on se, ettei prosessin aikana kysytä oleellisia kysymyksiä.

Laadukas rekrytointiprosessi lähtee siitä, että seura on määrittänyt tietyt kriteerit rekrytoitaville valmentajilleen. Yksi esimerkki voisi olla, että seura etsii valmentajia, joiden pistekeskiarvot ovat riittävät tai joissa se näkee piilossa olevaa potentiaalia, joiden koulutus tehtävään on sopiva, jotka osaavat perustella tekemiään ratkaisuita tiedon tai vähintään valistuneen arvaamisen kautta ja jotka ovat seuran historiaan, perinteisiin ja imagoon sopivia persoonia.

On mielenkiintoista ihmetellä KPV:n tapaisten seurojen toiminnan motiiveja. Mikä saa seuran ja sen johdon laittamaan vuosittain toimintaan niin massiivisia summia rahaa, jos sillä ei kerran edes yritetä luoda läpi mietittyä rekrytointiprosessia?

Miksi investoidaan seuraan rahaa, jos ei edes yritetä luoda menestyvää urheilutoimintaa? Miksi KPV:n kaltaiset perinteikkäät ja hienot seurat luottavat urheilutoiminnassaan arvailemiseen, eivätkä tietovetoiseen prosessiin?

Tiedon kautta johtaminen voi johdattaa seuran huonoihinkin tuloksiin, mutta ydin on sattuman roolin pienenemisessä. Arvailemiseen ja tuuriin perustuva tunnevetoinen seurajohtaminen johtaa korkeintaan 50 prosentin todennäköisyyteen.

KPV on päätynyt mieluummin heittämään lanttia, kuin tavoittelemaan yli 50 prosentin todennäköisyyksiä. Suomalaisen aikuisjalkapallon kannalta haasteellista on, ettei se ole läheskään ainoa seura.