Pattijoki selätti Kouvolan kotikentällään numeroin 1-0 (3-5, 5-0, 3-1). Pekka, oliko tämä Pattijoelta myrskyvaroitus tulevasta?

Voitto oli ansaittu ja maistui varmasti makealle, mutta tässä vaiheessa kautta kannattaa olla vielä arvioissa maltillinen. Pattijoessa on kiistatta potentiaalia ja ehkä se on näistä kuudesta ennakolta heikoimmasta joukkueesta kaikista lähimpänä näitä seitsemää suurta.

Minne asti Pattijoen puristus riittää runkosarjassa ja säälipleijarissa on eri asia, mutta joukkueessa on paljon hyvää. Kouvolaakin vastaan se teki tilanteita todella hyvin ja voitti esimerkiksi kolmostilanteet 15-14, mikä on hyvä merkki.

Vaikka Kouvolan ensimmäisen jakson viidestä juoksusta neljä tuli Pattijoen kahdesta ulkopelivirheestä, en olisi huolissani ulkopelistä. Joukkue on heittovoimainen, Topi Still on sarjan parhaita lukkareita, Ville Veittikoski on hyvä etukentällä, erityisesti kovissa lyönneissä, ja linja on myös hyvää tekoa. Takakenttä on Pattijoen ulkopelin haavoittuvin kohta, mutta sekin on kehittynyt.

Se on selvää, että tällaiset ulkopelivirheet on saatava karsittua, mutta sen ehtii kesän aikana tekemään.

Ehkä suurin haaste Pattijoella on kotiuttaminen. Pattijoen kumpikaan lyöjäjokeri, Martti Viitasalo ja Juuso Keski-Koukkari, ei ole ykköskoria ja vaikka Tuukka Sarkkinen onkin hyvä numerolla lyövä kotiuttaja, Pattijoen ongelma on se, miten takatilanteet muutetaan juoksuiksi.

Pelinjohtaja Perttu Westersund on selkeästi tunnistanut ongelman ja Pattijoki hakee siksi aggressiivisesti läpilyöntejä vaihtotilanteissa, joissa ne ovat vaarallisimmillaan. Lauantainakin Pattijoki teki 11 juoksustaan lähes kaikki läpilyönneillä.

Westersundin ja Pattijoen haasteena on, että muut joukkueet osaavat kauden edetessä varautua Pattijoen läpilyönteihin ja alkavat pelata niitä pois. Siinä vaiheessa joukkueen pääkotiuttajien on nostettava tasoaan ja pystyttävä ratkaisemaan ongelma.

En usko, että Pattijoen sisäpeli tulisi jatkossa hitsaamaan siitä, etteikö joukkue saisi tilanteita.

Kouvolan on hävinnyt molemmat ottelunsa 1-2. Pitääkö olla huolissaan?

Ei pidä. Kausi on pitkä ja tässä ehtii moni asia muuttua. Kouvola selkeästi testaa ja hakea oikeaa koostetta niin sisäpeliinsä kuin ulkopeliinsä.

Joukkueessa monet asiat on kiveen hakattuja, mutta niiden vastapainona on liikkuvia osia. Miten kakkoskärki rakennetaan, kuka on linjan neljäs pelaaja, ketkä pelaavat takana, ketkä ovat jokeriosastolla ja mikä on esimerkiksi lauantaina Ykköspesis-joukkueessa pelanneiden Matti Saukon ja Aapo Kinnusen mahdollinen rooli kesän edetessä?

On ymmärrettävää, että Kouvola testaa näitä asioita, mutta toisaalta vaarana on, että ratkaisuissa aletaan soutaa ja huovata. Jossain vaiheessa asiat olisi hyvä lyödä kiveen ja löytää sellainen peruspermanentti, jota ei tarvitsi juurikaan muuttaa.

Ehkä yllättävin asia näissä tappioissa Joensuulle ja Pattijoelle on ollut se, että Kouvolan erittäin kova kotiutusosasto ei ole ollut terävimmillään.

Kouvolan on jäänyt molempien otteluiden toisilla jaksoilla ilman juoksun juoksua ja se on hävinnyt kahdesti myös lyöntikisan, vaikka joukkueella on kokoonpanosta riippuen 3-4 huippuluokan kotiuttajaa. Kaiken lisäksi lauantainakin Kouvolan avausjakson viidestä juoksusta neljä tuli Pattijoen ulkokentän avustuksella.

Toinen kysymys, joka on nostamassa päätään, on joukkueen etenemisvoima. Jalkoja toki löytyy, mutta jos esimerkiksi etenemisvoimaisia Ville Pesua, Matti Saukkoa ja Aapo Kinnusta halutaan peluuttaa, se on silloin pois jostain muusta.

Näiden kysymysten ratkaisemisessa Petri Tuuvalla on työtä, mutta toisaalta aikaa on riittävästi ja Kouvolalla on koossa niin taitava ryhmä, että ratkaisut on löydettävissä – varsinkin, kun Elias Pitkäsen paljon puhuttu käsi on ainakin näissä kahdessa ensimmäisessä ottelussa kestänyt hyvin täysipainoisen pelaamisen.