Valioliigaan noussut Leicester nimitti uudeksi managerikseen Nottinghamista päättyneellä kaudella potkut saaneen Steve Cooperin. Jukka, miten kovan luokan valinta Cooper on?

Cooper on Leicesterin tarinassa pelkkä sivujuoni. Varsinainen tarina liittyy kahteen kysymykseen – siihen, miten ankaran pisterangaistus Leicester saa ensi kaudella ja mistä Leicesterin tarina suuremmassa kuvassa kertoo.

Aloitetaan tuosta pisterangaistuksesta. Leicester teki toissa kaudella eli tilikaudella 2022-2023 Valioliigassa pelatessaan yli 100 miljoonan euron tappiot. Myös sitä edellisellä kaudella tuli takkiin suunnilleen saman verran.

Tämä olisi tarkoittanut sitä, että jos Leicester olisi pelannut päättyneellä kaudella Valioliigassa, se olisi ilman muuta saanut kuluylityksistä samalla tavalla pisterangaistuksen kuin Everton ja Nottingham.

Leicester pelastui kuitenkin sillä, että se pelasi Mestaruussarjassa, joka on Englannin liigan eli eri organisaation sarja eikä Englannin liigalla ollut mahdollisuutta rangaista Leicesteriä.

Ongelma ei ole kuitenkaan poistunut. Kun Leicester nousi ensi kaudeksi Valioliigaan, se joutuu kohtaamaan vanhat syntinsä ensi kaudella.

Nyt kysymys on enää siitä, miten suuri tuo rangaistus on – ja tuleeko Leicesterille lisää rangaistusta myös päättyneestä kaudesta Mestaruussarjassa. Päättyneen kauden osalta tilikausi päättyy vasta kesäkuu lopussa, joten mahdollisten tappioiden tai voittojen suuruutta ei vielä tiedetä.

Yleiset arviot Leicesterin rangaistuksessa ovat liikkuneet 5-15 pisteen suuruusluokassa. Ehkä realistisempi arvio kolmen aiemman kauden osalta on jossain 5-10 pisteen haarukassa, jos mittatikkuna käytetään Evertonin ja Nottinghamin saamia rangaistuksia.

Ongelmana on kuitenkin se, että jos myös tämä käynnissä oleva tilikausi on tappiollinen, siitä voi tulla lisää pistevähennyksiä, joiden suuruus riippuu tappioiden suuruudesta.

Edessä on siis Leicesterin kannalta piinaavat kuukaudet. Alun perin ajatus oli, että kausia 2020-2023 koskevat rangaistukset tulisivat jo kesän aikana, mutta nyt näyttäisi, että nekin ratkeavat vasta syksyllä. Uuteen tilikauteen tulevat mahdolliset sanktiot tulevat sen sijaan vasta vuodenvaihteen jälkeen.

Mitä tämä tarkoittaa Leicesterin kannalta ensi kaudella?

Lyhyesti sanottuna sitä, että se putoaa ensi keväänä takaisin Mestaruussarjaan.

Valioliigan ja Mestaruussarjan välinen ero on kasvanut viime vuosina huolestuttavaan suuntaan, mistä viimeisin esimerkki oli se, että toissa kaudella nousseet Sheffield United, Burnley ja Luton lähtivät päättyneellä kaudella Valioliigasta kuin leppäkeihäät ja niistä paras seura, Luton, keräsi vain 26 pistettä, joka oli järkyttävän alhainen lukema parhaalle putoajalle.

Ensi kaudella kannattaa varautua samanlaiseen näkymään. Leicester on nousijoista vahvin, mutta sen mahdollisuudet murenee pisterangaistuksen lisäksi siihen, että sen on todennäköisesti myytävä joku Kiernan Dewsbury-Hallin tai Kelechi Iheanachon kaltainen ykköskorin pelaajansa – tai jopa useampi pelaaja

Southampton on valinnut siirtomarkkinoilla selkeästi maltillisen strategian eikä aio vaarantaa omaa tulevaisuutta kuluttamalla yliraskaasti. Ipswich pelasi jo viime kaudella pitkälti samalla joukkueella, jolla se nousi toissa kaudella Ykkösliigasta ja sekään tuskin lähtee yrittämään pelastusta millään riskitaktiikalla.

Jos jollekin tai joillekin Valioliigassa jo päättyneellä kaudella pelanneelle seuralle ei tule mitään radikaalia pisterangaistusta kulurajoitusten ylittämisestä, silloin Valioliigasta putoajia ei tarvitse ensi kaudella arpoa. ajan,

Mikä tämän kehityksen selittää?

Tärkein muuttuja ovat tv-tulot. Pienimmätkin Valioliiga-seurat kuittaavat pelkästään tv-tuloja kaudessa noin 160-180 miljoonaa euro kaudessa. Mestaruussarjassa parhaatkin seurat jäävät näistä lukemista karkeasti ottaen 100 miljoona euroa.

Kun sen päälle lisätään kaikki muut tulot, Valioliiga-seurat karkaavat taloudellisessa mielessä vuosi vuodelta yhä kauemmaksi Mestaruussarjan seuroilta. Tästä ei vielä paljoa puhuta, mutta tämä on selkeä uhkakuva, joka Valioliigan ylle on nousemassa. Jos kehitykselle ei tehdä mitään, me tulemme näkemään useampana kausina sellaisia tilanteita kuin päättyneellä kaudella, että sarjanousijat pelaavat tasoonsa nähden väärässä sarjassa.

Tämä ero pitäisi jollakin tavalla pystyä kuromaan kiinni. Ennen eroa saattoi kuroa kiinni, jos seuran omistajalla oli paksu kukkaro, mutta enää se ei kiristyneiden kulurajoitusten vuoksi onnistu.

Myöskään pelaajakaupat eivät ole mikään suora tie onneen. Esimerkiksi Leicester myi toissa tilikaudella pelaajia vajaalla 80 miljoonalla eurolla, mutta teki silti tappiota yli 100 miljoonaa euroa.

Tilanne ei toki ole nousijajoukkueiden kannalta täysin toivoton, kuten Fulhamin, Bournemouthin ja Nottinghamin esimerkit osoittavat, mutta silloin sarjanousijan on onnistuttava 110-prosenttisesti muissa asioissa – etenkin valmennuksessa ja joukkueen rakentamisessa.

Eikä sekään välttämättä riitä. Burnleyn managerina oli päättyneellä kaudella Vincent Kompany, joka siirtyi Burnleyn putoamisen jälkeen sujuvasti Bayern Münchenin valmentajaksi.

Ipswichin Kieran McKenna voi hyvinkin olla seuraava Kompany. Jos Ipswich ei vahvista dramaattisesti joukkuettaan ensi kaudeksi, sitä odottaa sama kohtalo kuin Burnleya päättyneellä kaudella – enkä olisi yllättänyt, jos McKenna saisi vuoden päästä itselleen huippupestin esimerkiksi Valioliigasta.

Miksi Steve Cooper suostui Leicesterin manageriksi, vaikka sen kohtalo ensi kaudella näyttää synkeältä?

Valioliigassa on 20 jakkaraa managereille ja kun päältä otetaan pois ne jakkarat, jonne Cooperilla ei ole mitään asiaa, silloin jäljelle jää hyvällä tahdollakin vain 2-3 paikkaa, jonne Cooper voisi päästä.

Jos siis Cooper haluaa valmentaa Valioliigassa, silloin on otettava se omena, mitä tiskiltä löytyy.

Toinen asia on raha. Päättyneellä kaudella Valioliigan ”heikoimminkin” palkatut managerit ansaitsivat kaudessa 1,8-2,0 miljoonaa euroa eli 9-10- kertaisen summan, mitä esimerkiksi Palloliitto maksaa Markku Kanervalle.

Kolmas syy on se, että Cooper voi saada Kompanyn esimerkin mukaisesti Leicesteristä itselleen ponnahduslaudan, vaikka Leicester putoaisikin. Sellaista ponnahduslautaa ei ole kuitenkaan olemassakaan, joka heittäisi Cooperin Bayern Münchenin tasoiseen seuraan, mutta joku Tottenham tai Everton voisivat olla hyvinkin realistia unelmia Cooperille, jos hän onnistuisi henkilökohtaisesti Leicesterin managerina.

Vielä yksi kysymys: Leicester voitti kaudella 2015-2016 sensaatiomaisesti Valioliigan mestaruuden. Miten ihmeessä se on nyt tilanteessa, että se on käynyt Mestaruussarjassa ja on ainakin sinun papereissasi lähdössä sinne takaisin ensi kauden jälkeen?

Yksi keskeinen syy Leicesterin sensaatiomaiseen mestaruuteen oli se, että seuran pelaajarekrytointi onnistui yli 100-prosenttisesti. Mestaruusjoukkueen kaikki avainpelaajat Jamies Vardysta, Riyad Mahrezista, N’Golo Kantesta ja Kasper Schmeichelista alkaen olivat pienen rahan löytöjä, joiden hankkimisesta oli vastannut pitkälti seuran jalkapallojohtaja Steve Walsh.

Walsh siirtyi kuitenkin heti mestaruuskauden jälkeen Evertoniin, mikä romutti Leicesterin loistavan rekrytointijärjestelmän. Kun Leicester alkoi myydä parhaita pelaajiaan, se olisi tarvinnut kipeäasti Walshin silmää heidän korvaajiensa löytämiseksi. Sitä silmää ei kuitenkaan ollut ja Walshin rakentama Leicesterin joukkue alkoi murentua.

Taloudellisessa mielessä syksyllä 2018 tuli myös vakava takaisku, kun seuran omistaja  Vichai Srivaddhanaprabha menehtyi Leicesterin kotiottelun jälkeen traagisessa helikopterionnettomuudessa.

Lopulta alamäki johti siihen, että Leicesterille tuli lähtö Valioliigasta ja tappiolliset tilikaudet seurasivat toisiaan. Tästä suosta Leicester ei ihan helpolla nouse – ja jos ja kun se putoaa ensi keväänä Valioliigasta, se uppoaa entistäkin syvemmälle.