Leijonat aloittaa MM-turnauksen lauantaina Yhdysvaltoja vastaan.

MM-kisojen kynnyksellä on esitetty huolta Leijonien maalintekopotentiaalista. Leijonien joukkue on samankaltainen kuin kaksi vuotta sitten: pääpaino on neljän pelitilanneroolin pelaajissa, joskin myös tarvittavaa erikoisosaamista on.

Ihmetystä herätti päävalmentaja Jukka Jalosen varsin tymäkkä linjaus, että Liigan finaalijoukkueista TPS:stä ja Lukosta ei joukkueeseen pelaajia oteta. Olisiko siellä ollut tarjolla lisää maalintekopotentiaalia esimerkiksi Lauri Pajuniemen tai Aleksi Saarelan kautta?

Tuskin merkittävästi tai sen enempää kuin pelaajissa, jotka joukkueeseen valittiin.

Mutta se ei ole tässä kohtaa olennaista. Sen sijaan olennaista on logiikka, jolla Leijonat lähestyy tätäkin turnausta.

Laatutakuu

Maalintekopotentiaali nähdään Leijonissa enemmän kollektiivisten seikkojen kuin yksittäisten pelaajien kautta. Olennaista on kollektiivin maalintekopotentiaali.

Siinä ydinasioita ovat maalinteon tukitoimet. Puhutaan kollektiivisista toimista, joiden kautta joukkue nostaa maalinteon todennäköisyyttä. Näitä ovat esimerkiksi oikea-aikaisen liikkuvan maskin luominen. Tai kahden kerroksen maskin luominen, jossa toinen maskipelaaja on valmiina irtokiekkoon takatolpan puolella.

Ydinasia on myös se, kuinka tehokkaasti Leijonat kykenee murtamaan keskilinjan hyökkäysalueellaan maalintekotilanteen luomisessa.

Pallopeleissä puhe maalinteosta on usein yksilökeskeistä. Unohtuu se, että maalinteko, kuten muutkin pelin toiminnot, ovat kollektiivista toimintaa.

Jalosen yksi ydinteemoista jo kymmenen vuotta sitten hänen ollessa maajoukkueen päävalmentajana oli nimenomaan maalinteon tehokkuus. Ja tuo teema on vuosien saatossa näkynyt ja kultivoitunut maajoukkueissa, niin miesten kuin juniorien.

Suomen maajoukkueiden pelaamisessa on viime vuosina ollut tietty laatutakuu mitä tulee maalintekoon ja siihen liittyvään kollektiiviseen toimintaan. Jos joskus maajoukkueiden kohdalla nimenomaan puhuttiin siitä, että Suomi ei osaa tehdä maaleja, se puhe on väistynyt, vaikka Suomella ei olisikaan ollut parhaita maalintekijöitä.

Suomi pelaa MM-turnauksessa luonnollisesti voitosta. Ja kun pelataan voitosta, olennaista ovat maalintekeminen ja maalinteon estäminen – ja lopulta tehtyjen ja päästettyjen maalien suhde ottelun päätyttyä.

Oletettavasti Leijonat pyrkii, kuten kaksi vuotta sitten, puolustamaan niin, että vastustaja tekee maalin tai kaksi – tai ei ainuttakaan.

Tällöin Suomen ei tarvitse takoa 4–5 maalia per ottelu voittaakseen. Eikä se tarvitse siten maalintekijän profiilin pelaajia tuhottomasti kokoonpanoonsa.

Riittää onnistuminen hyvän ylivoiman kautta, terävä vastahyökkäys tai täsmällisen aloituskuvion kautta luotu korkean laadun maalintekotilanne. Laatu ja määrä ovat molemmat tärkeitä seikkoja, mutta Leijonissa korostunee erityisesti laatu.

Maalintekotilanteen luomisessa on säilyttävä tietyt laadulliset tekijät, jotka tulevat nimenomaan viisikon yhteistoiminnan kautta. Olennaista ei ole, kuka maalit tekee, vaan olennaista on, että maalit tehdään. Leijonilla on kasassa riittävän hyviä pelaajia, jotka kyllä osaavat tehdä maaleja, kun Leijonat säilyttää maalintekotilanteissaan tarvittavat laatutekijät.

Turnaus toki osoittaa sen, kuinka toimiva tällä kertaa Jalosen ja Leijonien lähestymistapa on.

Lue myös: Jukka Jalonen haali Leijoniin kultakimpaleen, joka voi olla MM-kisojen sensaatio