Leijonilla iso päivä – aamu toi maailmanluokkaa, ilta punnitsee MM-unelman

Esa Lindell tulee vahvistamaan Leijonien MM-kisoissa.

JääkiekkoJääkiekon MM2022Leijonat

Leijonilla iso päivä – aamu toi maailmanluokkaa, ilta punnitsee MM-unelman

Esa Lindell on Samuel Savolaisen mukaan maailmanluokan vahvistus Leijonille - ja Ruotsi ensimmäinen mittari MM-unelmalle.

Jukka Rönkä
TEKSTI Jukka Rönkä
@JukkaRonka
JULKAISTU 18.5.2022 | KUVAT All Over Press

Leijonat vahvisti Esa Lindellin liittyvän Suomen MM-kisajoukkueeseen. Samuel, millainen vahvistus Lindell on?

Ilman muuta huippuluokan vahvistus. Jos taas käytetään tätä mittarina, keitä pelaajia olisi valittu olympialaisiin, mikäli NHL-pelaajat olisivat olleet kisoissa mukana, Lindell olisi valittu Leijonien kahteen kärkipakkipariin ilman hetkenkään miettimistä.

Lindellin hyökkäys- ja puolustuspelaaminen on erittäin hyvin balanssissa ja hän voi pelata sekä ylivoimaa että alivoimaa, eikä hänen pelaamisessaan ei ole mitään mainittavia puutteita. Lindell tulee muodostamaan todella huippuluokan pakkiparin Miro Heiskasen kanssa, sikäli kun heistä tehdään Leijonissa pakkipari.

LeoVegas: Win two tickets to the icehockey World Cup final!

Alun perin suunnitelmana oli ottaa NHL:stä yksi hyökkääjä ja yksi puolustaja, mutta nyt päädyttiin tähän ratkaisuun, että kisat pelataan yhdeksällä puolustajalla ja 13 hyökkääjällä. Ratkaisu oli tässä tilanteessa järkevä. Leijonat pelaa turnauksen neljällä pakkiparilla ja nyt tämä peluuttaminen ei mene rikki, vaikka joku pakeista loukkaantuisikin.

Uskoisin, että roolitus voi mennä siten, että Heiskanen ja Lindell muodostavat ykkösparit. Muut parit pysyvät ennallaan, mutta siirtyvät hierarkiassa vain pykälän alemmaksi.

Ville Pokka on ollut nyt seitsemäntenä pakkina rotaatiossa mukana, mutta jos pitää arvata, hän voi pudota nyt yhdeksänneksi pakiksi. Pokkakin on hyvä puolustaja, mutta hänelle on sattunut muutamia ihmeellisiä ajatuskatkoksia. Esimerkiksi Latviaa vastaan hän lähti säntäilemään hyökkäyksen avuksi, mikä johti Latvian vaaralliseen vastaiskuun. On selvää, että Jukka Jalonen ei katso hyvällä tällaisia säntäilyjä ja siksi valistunut arvaukseni on, että Pokka putoaa kokoonpanosta.

Leijonat kohtaa illalla Ruotsin. Otetaan ensin kiinni Saku Mäenalasen pelikiellosta johtuviin ketjumuutoksiin. Jere Innala ottaa Mäenalasen paikan nelosketjussa ja Harri Pesonen ja Toni Rajala vaihtavat keskenään laituripaikkoja kakkos- ja kolmosketjussa. Miten sinä luet näitä muutoksia?

Rajalan ja Pesosen vaihdokset ovat normaalia hienosäätöä, joita turnauksen kestäessä kokeillaan. Paljon mielenkiintoisempi kysymys on Mäenalasen asema. Mäenalanen muodosti jo olympialaisissa Hannes Björnisen ja Marko Anttilan kanssa toimivan nelosketjun eikä ketjun pelaamisessa ole ollut näissäkään kisoissa sinällään valittamista, mutta Mäenalanen on pelannut itsensä vaarallisille vesille.

Hän tappeli lopulta aika turhaan ensin Norja-pelissä Magnis Brekken kanssa ja maanantain USA-ottelussa hän taklasi itselleen pelikiellon. Se nostaa pintaan jo kysymyksen Mäenalasen hermokontrollista. Ymmärrän kyllä, että Mäenalasta hiillostettiin, mutta Leijonien dna on tehty siitä, että hermokontrolli kestää tökkimiset ja jos joku läppäisee poskelle, silloin mieluummin käännetään toinen poski kuin pudotetaan hanskat.

En sano, että Mäenalanen on pelannut itsensä ulos pelaavasta kokoonpanosta, mutta hän on antanut Jere Innalalle nyt mahdollisuuden sekoittaa tilannetta. Jos Innala pelaa tänään vahvan ottelun ja on esimerkiksi Suomen mahdollisen voiton kannalta merkittävässä roolissa, silloin Innalaa on ainakin vaikeampi pudottaa pois kokoonpanosta – ja silloin Mäenalanen on varmasti yksi niistä pelaajista, joka mahdollisesti joutuisi tekemään Innalalle.

Miltä illan Ruotsi-ottelun asetelma näyttää muuten?

Tämän illan ottelu on ensimmäinen ottelu näissä kisoissa, joissa Leijonien MM-saumaa aletaan oikeasti mitata. Norja-ottelussa vastus oli selvästi heikompi ja vaikka Leijonat pelasi vakuuttavasti, mittari ei ollut vielä kaikista paljastavin. Latvia-ottelu nostatti kysymysmerkkejä sen suhteen, kuinka haastavaa Leijonille oli murtaa Latvian träppiä. USA-ottelu ei antanut myöskään täyttä kuvaa Leijonien vahvuudesta, sillä USA:n tämänkertainen MM-kisajoukkue tuntuu olevan normaalia heppoisempi niin materiaaliltaan kuin asenteeltaan. Kaiken lisäksi he pilasivat omat mahdollisuutensa nololla sikailullaan.

Leo Vegas special offer: Finland & Slovakia – both teams to win their matches 18/5/2022. Odds 10.00!

Tänään nähdään ensimmäisen kerran, mistä Leijonat on tehty. Ruotsi voitti MM-kisojen alla Suomen viikon sisällä kahdesti EHT-turnauksessa, joten puntarissa alkaa olla oikeasti vastetta. Toki on muistettava, että Suomi saa Ruotsi-ottelun jälkeen vielä kaksi aivan maailmanluokan vahvistusta joukkueeseen, mutta kyllä tämän illan ottelu kertoo jo MM-unelman suunnan.

Ottelu on siinäkin mielessä tärkeä, että nyt pelataan jo lohkovoitosta ja lohkovoittajalle on puolivälierissä lähtökohtaisesti aina helpompi vastustaja putken päässä odottamassa kuin kakkosella ja kolmosella. Kanadan vaarallisuuden A-lohkossa kaikki tietävät, mutta Sveitsi ja jopa Tanska saattavat olla yllättävän hankalia vastustajia.

Miten kova näiden kisojen Ruotsi on?

On se ilman muuta yksi MM-suosikeista, vaikkei joukkue olekaan menestynyt Johan Garpenlöfin johdolla erityisen hyvin. Itse asiassa paineet Garpenlöfin niskassa ovat varmasti kovat, eikä uusiin takaiskuihin ja pettymyksiin olisi varaa. Siinä mielessä sieltä tulee varmasti voitonnälkäinen Ruotsi.

Pelillisesti mielenkiintoinen kysymys on, millaista jääkiekkoa Garpenlöf kruunuillaan peluuttaa. Ruotsin valmennusjohto tietää kyllä tasan tarkkaan, miten Suomi pelaa, mutta miten he itse pelaavat? Vastaavatko he Leijonien haasteeseen kiekkokontrollin kautta, mikä olisi Suomen kannalta hankalampia vaihtoehto – vai lähteekö Ruotsi kiskomaan pystysuunnan vauhtijääkiekkoa, mikä on Leijonille kuin syömään kutsuisi?

Onko Ruotsin joukkueessa pelaajia, joita Suomen olisi erityisesti varottava?

Kyllä sieltä kaksi ilmeistä nimeä nousee heti esille. Buffalon Rasmus Asplund on tehnyt tässä turnauksessa kolmessa ottelussa jo neljä maalia ja hän on varmasti sellainen pelaaja, jota ei tarvitse erikseen joukkueelle esitellä. Toinen mielenkiintoinen nimi hyökkäyspäässä on Anton Bengtsson, joka on tehnyt kolmessa ottelussa viisi tehopistettä.

Vaikka Ruotsilta löytyy vaarallisuutta, ymmärrän hyvin sen, että Ruotsin valmennusjohto odottaa kiihkon vallassa Toronton William Nylanderin mahdollista tuloa MM-kisoihin. Hän on 80 tehopisteen pelaaja tällä kaudella NHL:ssä ja olisi siksi raju vahvistus Ruotsille.

Puolustajista suurin mielenkiinto kohdistuu Buffalon Rasmus Dahliniin. Hän oli NHL:n ykkösvaraus kesällä 2018, mutta hänen kokonaisvaltainen pelaamisensa ei ole kehittynyt aivan sillä tavalla kuin kaikki odottivat. Dahlinin tragediana on ollut, että hän joutunut pelaamaan Buffalossa, jossa organisaatio, valmennus ja pelaaminen ovat kaikki olleet retuperällä.

Dahlinin potentiaali ei ole kuitenkaan kadonnut mihinkään. Hän on edelleen erinomainen kiekollinen puolustaja, mutta hänen dilemmansa on siinä, että hän osaa kyllä hyökätä, mutta osaako hän myös puolustaa? Siinä mielessä hän on kevyemmän painoluokan puolustaja kuin esimerkiksi Miro Heiskanen.