Liverpool hankkii Bardley Barcolan jättikaupassa Mohamed Salahin pelillisen peilikuvan
Liverpool on päässyt PSG:n kanssa sopimuksen Bradley Barcolan jättisiirrosta. Jukka Rönkä arvioi siirron järkevyyttä.

Liverpool on saamassa viimeinkin maaliin Bradley Barcolan jättisiirron PSG:stä. Jukka, miten kovasta siirrosta tässä on kysymys?
Barcola on kiistatta yksi parhaista laitahyökkääjistä Euroopan kentillä. Hänen arvostuksestaan kertoo jo se, että hän nousi kaksi vuotta sitten Ranskan maajoukkueeseen 21-vuotiaana. Tämän kesän MM-kisoissa Barcola pelasi kahdeksan ottelua, joista neljä avauksessa, ja teki kolme maalia.
Barcola täyttää ensi viikolla 24 vuotta, joten hänen parhaiden pelivuosiensa pitäisi olla edessäpäin.
PSG:ssä hänen ongelmansa on, että samaa pelipaikkaa vasemmalla laidalla pelaa Khvitša Kvaratskhelia, joka on vielä naksun parempi vasen laituri kuin Barcola.
Barcolan kannalta ei ole mitään mieltä jäädä soittamaan tässä uran vaiheessa kakkosviulua PSG:ssä, joten Barcolan lähtö Liverpooliin on järkevä peliliike niin Barcolalta itseltään kuin myös PSG:ltä, joka saa noin 120 miljoonan punnan suuruusluokassa olevan siirtokorvauksen.
Tärkein asia on kuitenkin se, millainen hankinta hän on Liverpoolin kannalta.
Liverpoolille kehittyi Jürgen Kloppin aikana pelillinen identiteetti, jota kutsuttiin hevimetallijalkapalloksi. Pelitavassa prässättiin aggressiivisesti ja korkealla, linja pelasi ylhäällä, ja kun pallo voitettiin omalle joukkueelle, sitten mentiin suoraviivaisesti ylöspäin kuin raketit.
Tässä pelitavassa korostui laitureiden rooli. Loisteliain esimerkki oli Mohamed Salah. Kysymys oli vain siitä, millaisilla palloilla Salahia ruokittiin – tulivatko ne saman laidan pakilta, heittikö Virgin van Dijk tai toisen laidan pakki ristipallon Salahille vai oliko kyseessä keskikentän keskustasta tullut puhkova syöttö.
Kloppin seuraajaksi palkattu Arne Slot pudotti Kloppin hevimetallijalkapallon kierroksia sekä sääti prässin aggressiivisuutta ja luonnetta, mutta hänenkin pelissään laitureilla ja etenkin Salahilla oli keskeinen rooli, kuten varsinkin toissa kaudella nähtiin.
Nyt Slot on pantu lauluun ja Liverpool ottaa Andoni Iraolan palkkaamisen myötä askeleen tai kaksi takaisin kloppilaiseen suuntaan. Iraolan joukkueet prässäävät hyvin samalla tavalla kuin Kloppin jalkapallossa, ja mikä vielä tärkeämpää, ne hyökkäävät yhtä suoraviivaisesti ja samalla tavalla korostuneesti laitojen kautta kuin Kloppin aikana.
Iraolan jalkapallo korostaa laitureiden tärkeyttä ja nopeutta – ja tässä mielessä Barcolan profiili on lähtökohtaisesti täydellinen Iraolan jalkapallon kannalta.
Ainoa ero profiilissa Salahiin on se, että Barcola on oikeajalkainen ja Iraolan pelimallissa hän pelaa vasemmalla laidalla, josta hän leikkaa sisälle ja hakeutuu maalintekopaikkaan tai antaa salah’maisia kuuluisia viimeisiä syöttöjä. Tässä mielessä Barcolaa voisi pitää Salahin pelillisenä peilikuvana.
Jos asian tiivistää lyhyeen, Iraolan jalkapallo huutaa Barcolan kaltaista ja hänen tasoistaan laitahyökkääjää – ja nyt Liverpool saa sellaisen.
Barcola siirtosumma nousee 120 miljoonan punnan suuruusluokkaan, mutta jos jostain pelaajasta kannattaa maksaa näitä järkyttäviin mittasuhteisiin nousseita siirtosummia, Barcolasta kannattaa.
Kuinka paljon Barcolan hankinta nostaa Liverpoolin mestaruusosakkeita?
Barcolan hankinta on totta kai iso kaappaus Liverpoolilta, mutta hän on vasta ensimmäinen tai ensimmäisiä paloja palapelissä, jonka Iraola joutuu Anfieldilla rakentamaan.
Barcola tuo lisää taitoa ja tehoa Liverpoolin hyökkäyspeliin, mutta hän ei ratkaise joukkueen muita haasteita.
Suurin ongelma on edelleen puolustus. Van Dijk täytti viime kuussa jo 35 vuotta ja hän alkaa auttamatta muistuttaa nopeudeltaan sisävesihinaajaa, sikäli kun sellaisesta käsitteestä Englannissa tai Hollannissa tiedetään mitään.
On suuri riski, että vaikka Liverpool on naarannut van Dijkin tueksi Jérémy Jacquetin ja Ronald Arajúon, Liverpoolin keskuspuolustus ei ole tällä kaudella sillä tasolla, että Liverpool pystyisi aidosti taistelemaan Valioliigan voitosta tai Mestarien liigan valloittamisesta.
Sen lisäksi kysymyksiä herättää, riittääkö Milos Kerkezin ja Jeremy Frimpongin taso laitapuolustajina sen enempää ylöspäin pelatessa kuin varsinkaan puolustusvaiheen aikana. Kloppin aikana laitapuolustajina pelanneet Trent Alexander-Arnold ja parhaiden aikojen Andy Robertson olivat eri sarjan laitapuolustajia verrattuna Kerkeziin ja Frimpongiin.
Liverpoolin mahdollisuus on siinä, että Iraola on erinomainen pelaajien kehittäjä ja roolittaja. Van Dijkista hän ei saa enää millään keinolla nopeampaa, mutta on mielenkiintoista nähdä, pureeko hänen taikansa Kerkeziin ja Frimpongiin.
Jos ei pure, silloin Liverpoolin seuraava haaste on uusia lähes koko alakerta. Jacquet on toki tulevaisuuden mies, mutta Van Dijk ja myös maalivahti Alisson pelaavat todennäköisesti viimeistä kautta Liverpoolissa.
Iraola tuo kyllä mukanaan menestyksen, jos hänelle annetaan aikaa ja häntä tuetaan joukkueen uudelleenrakentamisessa.
Yksi muuttuja on myös se, mitä tapahtuu taustalla.
Liverpoolin 15 vuotta omistanut Fenway Sports Group myi tässä kuussa 38 prosenttia seuran osakkeista 1892 Holdingsille, jossa ovat mukana muun muassa Amazonin perustaja Jeff Bezos, yksi Facebookin perustajista, Eduardo Saverin, ja intialaisbrittiläinen liikemies Amit Bhatia.
Bhatia nousee Liverpoolin varapuheenjohtajaksi ja ryhmittymällä on optio ostaa seuran osake-enemmistö itselleen ensi kesänä.
Tällaisia muutoksia ei kannata pelätä, mutta niihin liittyy silti omat riskinsä.
FSG on ollut erinomainen omistaja Liverpoolille, mutta he ovat alkaneet selvästi irtaantua Liverpoolista. FSG:n vahvuus oli siinä, että he osasivat rakentaa ammattimaisen organisaation ja ymmärsivät, että jalkapalloseuran johtamisessa kysymys on prosessista, ei projektista.
Kukaan ei tiedä, että jos valta siirtyy uusille omistajille, millaisia osaajia he ovat ja mitä heidän johdollaan Liverpoolissa tapahtuisi. Heidän osaamisensa on markkinoinnillisten ja taloudellisten potentiaalien tunnistamisessa ja hyödyntämisessä, mutta osaavatko he johtaa jalkapalloseuraa?
Se on se kysymys.




