Pesäpallossa on tapahtunut viime vuosina mielenkiintoinen ja samalla myös erikoinen ilmiö – nuorten lukkareiden vallankumouksellinen valtaannousu.

Miesten Superin 13 joukkueesta peräti seitsemän lähtee ensi kauteen nuorella, 2000-luvulla syntyneellä lukkarilla.

Nuoren lukkarikaartin kirkkaimmista tähdistä Vuoden lukkariksi valittu Sotkamon Aapo Komulainen on syntynyt vuonna 2003, Hyvinkään Petteri Alanen 2003 ja Pattijoen Topi Still 2003. Komulainen, Alanen ja Still ovat koko sarjan parhaita lukkareita ja heistä jokainen mahtuu tämän hetken lukkareiden TOP5-listalle.

Heidän lisäksi Superissa syöttää ensi kaudella myös neljä muuta nuorta lukkaria: Elias Pitkänen (2004) Kouvolassa, Rasmus Surakka (2001) Imatralla, Elmeri Iivonen (2004) Alajärvellä ja Elias Lahti (2004) Haminassa – eikä vuonna 1999 syntynyt Kiteen Joona Lehtinenkään ole vielä mikään ikämieslukkari.

***

Pesäpallossa on toki nähty ennenkin nuoria ja lupaavia lukkareita. Kaikki huippulupaukset eivät ole kestäneet lukkarin pelipaikan kovia paineita ja heistä moni on siirtynyt lautasen äärestä ulkokentälle.

Ne huippulupaukset, jotka ovat paineet kestäneet ja päässeet kiinni vallankahvaan, ovat myös siinä pysynyt. Viime vuosikymmeneltä parhaita esimerkkejä ovat Toni Kohonen ja Topi Kosonen. Kohosen valtakausi kesti 25 vuotta ja Kososen lähes 20 vuotta.

Vitsaa ei tarvitse kuitenkaan välttämättä vääntää vielä nuorena. Juha Puhtimäki nousi huippulukkareiden eliittiin yli 30-vuotiaana. Teemu Kinnunen jyräsi pitkään harmaana peruslukkarina, kunnes siirtyi kaudeksi 2022 Vimpeliin ja valittiin saman tien Vuoden lukkariksi – 30-vuotiaana.

Uusin esimerkki on Kempeleen Jani Lassila. Hänen lukkaripelinsä yllä oli pitkään kysymysmerkkejä, kunnes Lassila otti viime kauden jälkeen valtavan kehitysaskeleen ja nousi päättyneellä kaudella yhdeksi sarjan kärkilukkareita – 31-vuotiaana.

***

Uuden lukkarisukupolven tyypittämisessä pitää olla tarkkana, sillä jokaisella lukkarilla on lukkaripelissään omat vivahteensa.

Tällä uudelle lukkarisukupolvelle on kuitenkin tyypillistä kokonaisvaltaisuus. He hallitsivat lukkaripelin perusvaatimukset, mutta ovat sen lisäksi tiiviisti kiinni pelin virassa. Tälle kokonaisvaltaiselle peliin osallistumiselle ei ole löytynyt vielä hyvää termiä, mutta heitä voisi kutsua aktiivisesti pelaaviksi lukkareiksi.

Tämä näkyy erityisesti pelin rytmittämisessä. He osaavat toki tarvittaessa myös rauhoittaa peliä, mutta tyypillistä tälle sukupolvelle on se, että syöttötempo on hurjimmillaan äärimmäisen nopea. Lyöjien on usein vaikea pysyä tempossa mukana, samoin vastustajan pelinjohtajan.

Hurja tempo vaikeuttaa myös väärien huutamista. Siksi myös monet nuoret lukkarit venyttävät härskisti matalan syötön, syöttöasennon ja syöttöliikkeen rajoja.

Nopea syöttötempo vaatii lukkarilta paljon. Hänellä ei ole aikaa saada apuja ja näkymättömiä merkkejä pelinjohtajalta tai ulkokentältä, vaan ratkaisut on tehtävä omassa päässä – ja vielä äärimmäisen nopeasti. Tämä on johtanut siihen, että nuorten lukkareiden on ollut pakko miettiä pelaamistaan ja ratkaisuja jo etukäteen. Ratkaisun on tultava takaraivosta, sillä aikaa tuumaustauoille ei ole.

***

Se, mistä nuorten lukkareiden näin laaja samanaikainen esiinmarssi johtuu, on hyvä kysymys.

Yksi syy on se, että Kohosen ja Kososen pitkän valtakauden aikana valtaistuimella oli huonosti tilaa muille lukkareille. Kun Kohonen lopetti uransa ja Kososen ura lukkarina alkoi painua mailleen, pesäpallossa aukeni tulppa uusi lukkareille. Uusien lukkareiden valtaannousu ajoittuu – sattumoisin tai ei – juuri samaan saumaan.

Toisaalta asian voi nähdä myös positiivisena. Kohonen oli pesäpallokenttien ylivoimaisesti näkyvin, tunnetuin ja junioreiden keskuudessa myös jumaloiduin pesäpalloilija. Asiasta ei ole mitään tutkimusta, mutta tämän uuden lukkarisukupolven pelaamisesta näkyy, että he ovat halunneet tulla huippulukkareiksi ja heidän harjoitteluaan juniorivuosina on ohjannut se, että he ovat halunneet tulla nimenomaan huippulukkareiksi.

Toinen iso tekijä löytyy säännöistä – tai tarkkaan ottaen niiden tulkinnasta.

Sääntöjen mukaan pallon pitää nousta metri lukkarin pään yläpuolelle, mutta metri tarkoitti 2-3 viime vuoteen saakka tosiasiallisesti 1,2 tai jopa 1,3 metriä. Tämä metrin oikea tulkinta on antanut lukkareille arvokkaan aseen, jota nuoret lukkarit ovat käyttäneet häikäilemättä hyväkseen omassa pelaamisessaan.

Myös syöttöasennon ja syöttöliikkeen rajat ovat venyneet, mistä paras esimerkki on nyppysyötön yleistyminen.

***

Vaikka uuden lukkarisukupolven esiinmarssi onkin pesäpallon kannalta tervetullut ja positiivinen asia, huippulukkareita ei voi sovittaa yhteen muottiin – eikä nuoria ja kokeneempia lukkareita kannata muutenkaan asettaa tarinan vastakkaisille laidoille.

Aapo Komulainen on kiistatta yksi Superin parhaista lukkareista, mutta Vimpeli voitti vuosi sitten yhtä lailla Suomen mestaruuden kokeneella lukkarilla, Teemu Kinnusella. Syksyllä 2021 mestaruutta juhli Manse, jonka lukkarina pelasi vuonna 1985 syntynyt Juha Puhtimäki.

Yksi asia on kuitenkin selvä. Uuden lukkarisukupolven parhaat lupaukset on alleviivattu paksulla tussilla kaikissa niissä seuroissa, jotka tosissaan tavoittelevat mestaruuksia ja joilta löytyy myös nappulaa maksaa lukkareille kunnon palkkoja.

Siksi pesäpallon seuraajien kannattaa seurata tarkkaan etenkin Petteri Alasen, Topi Stillin ja Aapo Komulaisen liikkeitä siirtomarkkinoilla. Ei vielä ensi kauden osalta, mutta vuotta 2025 silmällä pitäen on alettu jo tunnustella maaperää.