Espanjan Carlos Alcaraz, 19, on tänä vuonna voittanut Miamin ja Madridin Masters-tennisturnaukset näiden turnausten historian nuorimpana voittajana.

Hän on noussut jo kirkkaasti maailmanlistan kymmenen kärkeen, on nyt sijalla 7. On ennen Wimbledonia jo kaksi Grand Slamien puolivälieräpaikkaa.

Alcarazin peli ihastuttaa, ja hän haastaa parhaita alle kaksikymppisenä. Moni on yrittänyt haastaa Roger Federeriä, Rafael Nadalia ja Novak Djokovicia, mutta kukaan ei ole pystynyt ottamaan selkeää asemaa heidän rinnallaan – olkoonkin, että Daniil Medvedev on tänä vuonna ollut jopa pariin eri otteeseen maailmanlistan ykkönen. Hänkään ei kuitenkaan ole enää mikään juniori.

Miksi juuri Alcaraz on se pelaaja, josta odotetaan seuraavaa todella suurta nimeä?

Armoton vertailukohta

Aika monia Next Gen -aikakauden pelaajia on syyteltykin siitä, että he eivät ole saavuttaneet legendaarisen kolmikon tasoa. Ehkä täytyisi myös osata ajatella niin, että Federer, Nadal ja Djokovic ovat asettaneet sellaisen mittatikun tennikseen, että on luonnollista, ettei sitä välttämättä hetkeen ylitetä ollenkaan.

Siksi myös seuraavien huipulle pyrkineiden pelaajien tasoa on turhaankin morkattu. Siellä on ollut loistavia pelaajia, kuten Tokiossa olympiakultaa voittanut Alexander Zverev. Zverevin parhaalla tasolla on nuijittu kenet tahansa myös legendakolmikosta.

Who rules Wimbledon? Check the odds and place your bet at Expekt!

Ongelma onkin yleisön silmissä ollut siinä, että kukaan ei ole pystynyt toistamaan suuren kolmikon epäinhimillistä tasaisuutta. Mutta edelleen – annetaan armoa, vertailukohta on aika kova…

Ehkä Alcaraz on noussut huipulle myös ajassa riittävän myöhään. Läpi hänen tennisharrastuksensa ja myöhemmän tennisuransa on nähty, mitä Federer, Nadal ja Djokovic ovat lajiin tuoneet. On voitu ottaa suoria vaikutteita, jos on kovin alkuvaiheessa näin osattu vielä ajatella.

Poiminut parhaat palat legendoilta

Edellä mainittu muuttuu loogiseksi, kun miettii, miten Alcaraz pelaa tennistä. Hän on yhdistelmä lajin viimeaikaista suurta kolmikkoa. Hänen pelaamisessaan ja fysiikassaan on jotain jokaiselta.

Ilmeisin vertailukohta on Djokovic, koska Alcaraz on samankaltainen kumiukko, joka peittää kenttää leveyssuunnassa kaukana sivurajojen ulkopuolellakin. Ei ole tilannetta, jossa hän ei vielä pystyisi hakemaan jollain tavalla tasapainon ja jalka-asennon lyödäkseen hämmästyttävän läpilyönnin sivuseinästä.

Alcarazin liikkuvuus ja juoksuaskel ovat niin hienon näköisiä, että hänestä olisi tullut kova urheilija aika moneen lajiin.

Nadalia Alcaraz muistuttaa jonkin verran siinä, kuinka voimakasta yläkierrettä hän pystyy lyömään. Samalla Alcarazilla on myös kyky yhtäkkiä suoristaa lyöntejään, kämmentä yleisesti ja kahden käden rystyä pitkin linjaa.

Nadalia ja Federeriä hän muistuttaa siinä pelaajiston vähemmistössä, joka kykenee lyömään kämmenlyönnin käsivarsi absoluuttisen suorana osumahetkellä. Pidempi vipuvarsi tuottaa voimaa, mutta kontrolli voisi kärsiä, jos ei olisi näin taitava ihminen.

Federermäisenä ominaisuutena on loistava tasapaino ja kropan rauhallisuus kiiretilanteissa sekä taitavat pienet ja nopeat askeleet. Hyvin federermäisellä tavalla Alcarazin pää pysyy heilumatta paikoillaan kiiretilanteissakin ja hän tekee yläkropallaan hyvin vähän mitään hosuvia liikkeitä.

Pelaajan potentiaali on kieltämättä iso, jos hänellä on Federerin, Nadalin ja Djokovicin tällaisia ominaisuuksia…

Tenniksen Roope Korhonen

Alcarazin yksi suurimmista kyvyistä on monipuolisuus ja mukautuminen. Vielä tämän Wimbledonin avauskierroksen ottelussaan Jan-Lennard Struffia vastaan Alcaraz olisi jopa voinut hävitä, ja pelaaminen oli hieman sekalaista.

Kahden seuraavan kierroksen aikana löytyi taas tuttu alcarazmainen kaikesta mahdollisesta vastustajan rankaiseminen ja monipuolisuus.

Alcaraz ei anna vastustajalle hetken rauhaa, hän ei pallottele. Jos on yhtään aikaa ja tilaa, hän hyökkää heti peruslyönneillään. Kämmenlyönti on valtava ase, ja hän voi lyödä sen suorana tai yläkierteisenä. Rystylyönti pitkin linjaa yllättää vastustajat säännönmukaisesti.

Koska Alcaraz lyö niin lujaa, pitää se vastustajia varpaillaan ja usein hieman takana kentällä. Niinpä etukenttään jää tilaa stoppareille, jotka kaiken lisäksi ovat loistavia. Hän on siis vähän kuin Sotkamon Jymyn legendaarinen pesäpallokotiuttaja Roope Korhonen; kovien lyöntien uhka jättää tilaa pienille lyönneille.

Wimbledonissa hän on sekoitellut vastustajia myös pienellä määrällä syöttö-volley-pisteitä.

Hän tekee aivan kaikkea ja on kaikessa hyvä, ja silti pelissä on aktiivisen takakenttäpelin punainen lanka ilman kimpoilua asiasta toiseen.

On helppoa todeta, että Alcaraz lienee paras koskaan alle 20-vuotiaana. Toki Nadalkin, tai vaikka Boris Becker, olivat kovia, mutta ei näin monipuolisia.

Ei mietitä vielä ennätyksiä

Federer, Nadal ja Djokovic ovat asettaneet riman kaikin tavoin korkealle. Heistä jokainen on yltänyt ainakin 20 Grand Slam -voittoon. Nyt Alcarazin kohdallakin jo kysellään, että miten paljon hän tuleekaan voittamaan. Silti tennishistoriaa katsomalla täytyisi ymmärtää, että myös 8–10 Grand Slamiä olisi loistava saavutus.

Alcarazin voittamisen määräkin tulee riippumaan monista seikoista. Milloin hän voittaa ensimmäisen Grand Slaminsä ja reagoiko hän siihen aloittamalla voittojatkumon vai tuleeko pitkäksi aikaa tyytyväiseksi? Kuinka kauan hänellä tulee säilymään voittamisen motivaatio uran myöhemmissä vaiheissa? Kuinka kroppaa kestää? Nytkin Wimbledonissa hän on pelannut oikean käsivarren tukihihaa käyttäen.

Vaikka joku näyttäisi uudelta Federer-Nadal-Djokovicilta, ei kannata ajatella, että tämä rikkoo heidän kaikki ennätykset. Alcaraz tulee kyllä voittamaan suuria, mutta voittaako hän 5 vai 25 Grand Slamiä, se riippuu monista tekijöistä.

Ja vaikka nyt näyttää, että Alcaraz on uusista pelaajista täysin ylivoimainen, niin vasta selvästi vajaan vuoden aikanahan hänkin on näitä merkkejä näyttänyt. Se on yksi pieni hetki, kun joku muu tekee vastaavan läpimurron.

Tanskan Holger Rune oli saman ikäisenä aika kova tämän kevään massakaudella.

Yksi seikka on sekin, että Rafael Nadalin maanmiehenä myös Alcaraz lienee eteläeurooppalaisen tyyliin jo teini-iässä fyysisesti kohtalaisen valmis pelaaja. Ei ole oletettavaa, että hän tästä enää fyysistyy. Kestävyys voi totta kai parantua, mutta nopeus ja räjähtävyys ovat jo sellaista luokkaa, mihin ne tähän mennessä koskaan ovat tenniskentällä nousseetkaan.