Real Madrid raivasi tiensä Mestarien liigan finaaliin kaatamalla täysin absurdien vaiheiden jälkeen Manchester Cityn 3-1. Jukka, mitä ihmettä Madridin illassa tapahtui?

Järki sanoo, että tässä kohtaa pitäisi puhua ihmeestä ja uskomattomasta sattumasta, mutta nämä satutarinat eivät synny tyhjästä. Ne syntyvät siksi, millainen tämä Mestarien liigan formaatti on.

Me voisimme analysoida puhki, mikä selittää Real Madridin uskomattoman nousun kahden maalin takaa-ajoasemasta lisäajalla ja pohtia, oliko kysymys voittamisen kulttuurista, sattumasta, ihmeestä, mistä tahansa, mutta oleellinen kysymys ei ole, mitä tänä iltana tapahtui. Oleellinen kysymys on, miksi tällaisia ihmeitä syntyy Mestarien liigassa kevät toisensa jälkeen. Milloin kuolleista nousijana on Barcelona, milloin Tottenham, milloin Ajax, milloin Villarreal ja milloin Real Madrid.

Se on myös vallankumouksellinen kysymys jalkapallolle.

Olen itse Carlo Ancelottin sukupolvea ja olen rakastanut iät ajat sarjamuotoisia liigoja, mutta viime vuosina olen siirtynyt Mestarien liigan pudotuspelien suureksi ja intohimoseksi kannattajaksi.

Joku voi sanoa, että tällainen cup-muotoinen elementti on amerikkalaista viihdeteollisuutta, mutta kysymys ei ole pelkästä viihteestä. Olen hokenut jo muutaman kerran, että pitkässä sarjamuotoisessa sarjassa vallitsevat toisenlaiset lainalaisuudet kuin Mestarien liigan pudotuspeleissä ja ne lainalaisuudet nostavat usein tappion välttämisen tärkeämmäksi kuin voiton hakemisen. Se johtaa siihen, että joukkueet eivät ulosmittaa koko pelillistä osaamistaan, vaan pelaavat varman päälle ja varmistellen. Toisin sanoen ne eivät pelaa niin hyvin kuin osaisivat.

Tänä iltana nähtiin taas, mitä tapahtuu, kun vaihtoehdot ovat joko tai. Ei riitä, että varmistellaan, Ei riitä, että pelataan tarkkaa ja kontrolloituja jalkapalloa. On pakko kaivaa kaikki mahdolliset ja mahdottomat osaamisen marginaalit ja nostettava riskitasot tappiin. Se synnyttää tällaisia uskomattomia otteluita ja tarinoita, mitä Mestarien liigassa on nähty.

Tämä ei ole vain maagista ja huumaavaa viihdettä, tämä on myös loistavaa jalkapalloa. Ja jos minä, tällainen Liam Bradyn ajan muinaisjäänne, olen hypäänyt Mestarien liigan vankkureihin, mitä tekevät nuoremmat ja tulevat sukupolvet. Tätä he tulevat rakastamaan.

Sanoit jo aikaisemmin haluavasi myös sarjajalkapalloon pudotuspelit. Uskotko, että ne tulevat joku päivä?

Eivät ihan huomenna, sillä jalkapallo on maailman konservatiivisimpia urheilumuotoja. Se, mikä on jo osittain tapahtunut ja tulee jatkossa entisestään vahvistumaan, on Mestarien liigan kaltaiset kilpailumuodon merkityksen dramaattinen nouseminen. Sanoin Mestarien liigan kaltaisen, sillä on vain ajan kysymys, milloin suurin ja kaunein eurocup on sen nimestä riippumatta Euroopan suurimpien seurojen välinen kilpailu.

Meneekö siihen viisi vuotta vai kymmenen vuotta, on se ja sama. Joku päivä niin käy joka tapauksessa ja sitten onkin hyvä kysymys, mikä on kansallisten sarjojen painoarvo ja rooli. Varmasti esimerkiksi Valioliiga säilyy pelkästään taloudellisten syiden vuoksi pitkään nykyisen kaltaisena, mutta en olisi yllättänyt, että kymmenen vuoden päästä merkittävin seurajoukkueiden välinen kilpailu on suurten seurojen Mestarien liiga tai Superliiga.

Vielä yksi kysymys tästä illasta. Miten kova isku tämä ilta on Pep Guardiolan maineelle?

Jokainen ymmärtää, että tänä iltana kysymys oli jostain sellaista asiasta, että siitä on Pep Guardiolaa turha syyttää. Hän ja Manchester City olivat tehneet tänään tarvittavan, kun peliä oli pelattu 90 minuuttia. Sitten tapahtui jotain, joka ei tapahdu joka päivä edes Mestarien liigassa.

Oikeampi kysymys on se, tapahtuiko viikko sitten Etihadilla jotakin, kun City menetti varmalta näyttäneen johtonsa – tai miksi Guardiola ei ole voittanut yhteentoista vuoteen Mestarien liigaa, vaikka se on ollut hänelle monta vuotta se kilpailu, jonka hän nimenomaisesti haluaisi voittaa.

Nämä kysymykset ovat toki kiehtovia ja niihin on monissa tapauksissa loogisia selityksiä, mutta väitän silti, että kysymys ei ole ollut mistään suuremmasta ongelmasta, vaan satunnaisista marginaaleista, jotka eivät vain ole pomppineet Citylle ja Guardiolalle. Ei tänään, ei vuosi sitten Mestarien liigan finaalissa Chelseaa vastaan, ei keväällä 2019, jolloin Tottenham pudotti Cityn ulos finaalista samalla tavalla toisen välieräottelun dramaattisilla viime hetkillä.

Ja käänteisesti. Vaikka pidänkin Carlo Ancelottia aliarvostettuna huippuvalmentajana, en siltikään tekisi tämän illan viime hetkien käänteistä mitään elämää suurempaa ihmetarinaa Ancelottin ylivertaisesta kyvystä. Yksi pusku ohi maalin ja Real Madridissa pohdittaisiin – kuten on pitkin kautta tehty -, pitäisikö Ancelotti erottaa kesällä ja palkata tilalle parempi manageri.

Täältä tullaan, Pariisi!