Kuinka pitkä on matka maailman kalleimmasta puolustajasta pois potkittavaksi hylkiöksi, jolle ollaan valmiita maksamaan 11,5 miljoonaa euron kultainen kädenpuristus pelkästään siitä ilosta ja riemusta, jos hän suostuisi vaihtamaan seuraa?

Kas tässäpä osoite, josta sitä kannattaa kysyä: Sir Matt Busby Way, Old Trafford, Stretford, Manchester M16 0RA, Yhdistynyt kuningaskunta.

Osoitteesta löytyy maailman toiseksi arvokkaimmaksi jalkapalloseuraksi arvioitu Manchester United Football Club. Forbes määritteli Unitedin arvoksi aiemmin tällä viikolla julkistetussa raportissaan 5,5 miljardia euroa.

Unitediin arvoon verrattuna 11,5 miljoonaa euroa on toki pelkkä roskakalan hinta, mutta 11,5 miljoonan euron taakse kätkeytyy paljon suurempi tarina. Suoranainen tragedia, jopa kaksikin.

***

Ensimmäinen tragedia on nimeltä Harry Maguire. Englannin maajoukkueen pitkäaikainen toppari, josta Manchester United maksoi kesällä 2019 Leicesterille 92 miljoonaa euroa. Se teki Maguiresta maailmanhistorian kalleimman puolustajan.

Maguire saatiin Old Traffordilla rullattua kiitoradalle, mutta lentoon häntä ei koskaan saatu. Maguiresta tuli yksi Valioliiga-kenttien suurimmista vitseistä, jolle nauroivat omat ja vieraat.

Myös Englannin maajoukkueessa Maguiresta tuli surullisen hahmon ritari, joka itseluottamuksensa, pelisilmänsä ja suuntavaistonsa kadotettuaan harhaili kentällä kuin koomikko.

Pilkkaa lisäsi se, että Englannin maajoukkueen päävalmentaja Gareth Southgate seisoi uskollisesti luottosoturinsa selän takana ja valitsi hänet kerta toisensa jälkeen Englannin avaukseen, vaikka koko muu jalkapallomaailma huusi, että älä hyvä mies tee sitä.

Southgate kuitenkin teki.

Manchester Unitedin kannattajien onneksi Southgate ei ole Manchester Unitedin manageri, sillä Maguire olisi pelannut mitä ilmeisemmin kerta toisensa jälkeen myös Unitedin avauksessa – ja pelaisi jatkossakin.

Erik ten Hag on tehnyt kuitenkin selväksi, että hänen joukkueessaan Maguirella ei ole muuta roolia kuin istua penkillä. Päättyneellä liigakaudella Maguire pääsi liigaotteluissa avaukseen asti vain kahdeksan kertaa ja penkiltä peliin toiset kahdeksan kertaa.

Ei järin paljon pelaajasta, joka kesällä 2019 oli noteerattu maailman arvokkaimmaksi puolustajaksi.

***

Nyt sitten ollaankin tilanteessa, että Manchester United ei ole vain valmis myymään Maguirea. Se haluaa päästä eroon Maguiresta keinolla millä hyvänsä. Vaikka siten, että Maguirelle maksetaan Old Traffordilta lähtemisestä 11,5 miljoonan euron palkkio.

Unitedin kannalta logiikka on siinä, että Maguiren sopimusta on jäljellä vielä kaksi vuotta sekä optiovuosi. Kun Maguirelle maksetaan vuodessa 11,5 miljoonaa euroa, se tarkoittaa vähintään 23 miljoonaa euroa ja sen päälle vielä mahdollisen optiovuoden 11,5 miljoonaa euroa. Näiden summien maksamisesta United haluaa päästä eroon edes osittain.

Maguiren pudottua penkille voisi kuvitella, että hän haluaisi itsekin siirtyä muualle. Varmaan haluaakin, mutta siirrossa on yksi inhimillinen ongelma. Mikä seura maksaisi hänelle 11,5 miljoonan euron vuosipalkkaa – hyvä jos edes puolta siitä?

Unitedin kannalta kysymys kuuluu, mitä heidän pitäisi ja kannattaisi tehdä, jotta kävelevä katastrofi kävelisi jonnekin muualle?

Ja vastaus on: maksaa Maguirelle niin tuntuva eroraha sopimuksensa repimisestä, että Maguire lähtee etsimään peliaikaa muualta.

United voisi saada Maguiresta vielä siirtokorvauksen, ehkä 25-35 miljoonaa euroa, joten United ei tarvitsisi pelkästään verta sylkeä. Se voisi jopa tienata kannustamalla Maguiren lähtemään tarjoamalla hänelle extrabonusta.

***

Niin, se toinen tragedia.

Sen nimi on Manchester United.

Jokaiselle seuralle tulee siirtomarkkinoille huteja, toisille kalliimpia, toisille halvempia. Manchester Unitedin kohdalla kysymys ei ole ollut kuitenkaan pelkistä hutiostoista, vaan Englannin mahtavimman jalkapalloimperiumin romuttamisesta.

Tuo romuttaminen alkoi sinä päivänä, kun Sir Alex Ferguson vetäytyi seuran managerin paikalta ja valta siirtyi uudelle toimitusjohtajalle Ed Woodwardille. Sen jälkeen Manchester Unitedin ruorissa on ollut pitkä liuta toinen toistaan suurempia tunareita, joista Woodward oli suurin ja kauhein.

Woodward ehti palkata Unitediin neljä pysyvää manageria – David Moyesin, Louis van Gaalin, José Mourinhon, Ole Gunnar Solskjærin ja kirsikkana kakun päälle vielä väliaikaiseksi manageriksi viime kaudella Ralf Rangnickin.

Heistä kaikki muut saivat potkut paitsi Rangnick, joka jo alun perin palkattiin vain loppukauden ajaksi – ja hän oli silti lähellä saada potkut kesken pestinsä.

Managereita olisi helppo arvostella, samoin seuran omistavaa ultravihattua Glazerin perhettä, mutta todellinen syy Manchester Unitedin ongelmiin on ollut se, että seuraa ovat organisatorisen toiminnan tasolla johtaneet osaamattomat amatöörit.

Kaikki nauroivat Mourinholle, kun tämä piti uransa kovimpana saavutuksensa United luotsaamista kaudella 2017-2018 Valioliigassa toiseksi – ja kaikki pitivät Rangnickin puheita siitä, että Unitedilla on kuuden vuoden matka Liverpoolin tasolle, katkeran miehen pateettisina tilityksinä.

Mourinhon ja Rangnickin kritiikin kohde oli kuitenkin yksiselitteisen selvä – Woodward ja muut kellaritontut, jotka olivat osaamattomuuttaan tuhonneet Sir Alexin valtakunnan.

On myös hyvä kysymys, olisiko Maguiresta tullut samanlainen tunaria jossakin muussa seurassa kuin Manchester Unitedissa. Esimerkiksi Tottenhamissa tai Chelseassa?