Manchester Unitedin myyntisaagassa saatiin jälleen uusi käänne seuran kerrottua amerikkalaisille osakkeenomistajille Sheikki Jassimin tarjouksen kaatuneen siihen, ettei kaupan rahoituksesta ollut täyttä varmuutta. Jukka, mikä ihmeen väite tämä on?

Olisi voinut luulla, että tämän farssimainen myyntiprosessi olisi saavuttanut yhden välietapin, kun Manchester United pääsi sopimukseen 25 prosentin siivun myymisestä Sir Jim Ratcliffelle. Mutta ei se näköjään saavuttanut.

Jokaisella on toki oikeus arvioida, kuinka luotettava tarjouksen tehnyt taho on ja miten paljon pätäkkää kenenkin taskusta oikeasti löytyy, mutta kyllähän näissä uusimmissa väitteissä haisee siltä, että kyse on totuuden sellaisesta tulkinnasta, joka täyttää propagandan määritteet ja tavoitteet.

Ymmärrän hyvin, että Sheikki Jassim pitää väitteitä raskaansarjan kunnianloukkauksena ja selvittää nyt lakimieslegioonansa kanssa, miten Unitedin esittämiin väitteisiin pitäisi suhtautua. On varmaa, että Sheikki Jassim ei yhdellä nielaisulle syö sitä, että häntä pidetään jonkinlaisena helppoheikkinä.

Sheikki Jassim on Qatarin kuningashuoneen jäsen, Qatarin Islamilaisen Pankin puheenjohtaja ja Qatarin entisen pääministerin poika. Forbesin mukaan hänen itsensä omaisuuden arvo on ”vain” 1,1 miljardia euroa, mutta hänen perheensä omaisuuden arvoksi arvioidaan 250 miljardia euroa.

Kaiken lisäksi Sheikki Jassimin oli saanut kirjallisen takuun Qatarin suurimman pankin pääjohtajalta, että hän pystyy rahoittamaan Manchester Unitedin koko osakekannan oston viidellä miljardilla eurolla sekä maksamaan Unitedin miljardin euron velat.

Jos Unitedin väittämä pitää paikkaansa, nämä vakuudet eivät riittäneet Glazereille, mutta kuten sanoin, väitteeseen kannattaa suhtautua suurella varauksella.

Miksi Unitedilla olisi tarve kertoa tällaisia väitteitä?

Toki tässäkin tapauksessa pitää jättää marginaalinen varaus sille, että asia on niin kuin United sanoo. Paljon todennäköisempää on kuitenkin se, että Glazereilla on tarve perustella sitä, miksi lähes vuoden soutamisen ja huopaamisen jälkeen päädyttiinkin siihen, että seuraa ei myyty kokonaan, vaan ainoastaan 25 prosenttia, vaikka pöydällä oli tarjous, joka ylitti Unitedin todellisen arvon.

Vaihtoehtoja Sheikki Jassimin tarjoukseen hylkäämiseen on periaatteessa kaksi. Tarjous ei ollut Glazereista riittävän suuri tai sitten he eivät ylipäätään halunneet luopua Manchester Unitedin omistuksesta, vaikka he niin alun perin väittivät.

Mediassa on uutisoitu, että Glazereiden perhe olisi jakautunut sen suhteen, pitäisikö Unitedia ylipäätään myydä. 25 prosentin siivun myymistä voisi pitää tätä taustaa vasten jonkinlaisena perheen sisäisenä kompromissina. Seuraan tai ainakin Glazereille saatiin lisää kapitaalia, mutta seuran osake-enemmistö säilyi silta Glazereilla.

Sir Jim Ratcliffen kauppa on määrä vahvistaa virallisesti helmikuussa. Joko tiedetään, mitä sen jälkeen Unitedissa tapahtuu?

Ensimmäinen iso asia on tietenkin se, että valta kaikista jalkapalloilullista operaatioista siirtyy osakekaupan jälkeen Sir Jimille. Hän siis toisin sanoen päättää viime kädessä siitä, erotetaanko manageri Erik ten Hag ja jos erotetaan, kuka palkataan hänen tilalleen, keitä pelaajia United ostaa tai keitä se myy ja millaisella strategialla United lähtee ratkomaan urheilullisia haasteita jatkossa.

Nyt tiedetään vasta sisäpiiristä tihkuneita tietoja, joihin kannattaa suhtautua varauksellisesti. Joka tapauksessa tilanne on se, että United tuskin tekee radikaalia tammikuun siirtoikkunassa ja myös ten Hagilla on vielä kuminauhaa jäljellä. Onko kysymys viikoista vai kuukausista, riippuu varmasti paljon tuloksista. Todellinen tuomionpäivä ten Hagilla on joka tapauksessa edessään viimeistään kesällä. Tulosten pitää nykyisestä korjaantua ja vieläpä tuntuvasti, jos ten Hag haluaa säilyttää paikkansa Unitedin managerina.

Pelaajarintamalla avainkysymys on, miten Sir Jim käyttää valtaansa. Hänen ymmärryksensä pelistä on fanitasoa ja olisi vaarallista, jos hän alkaisi mestaroida, ketä Unitedin pitäisi ostaa ja ketä myydä.

Optimaalisin ratkaisu Unitedin kannalta olisi edelleen se, että seuraan palkattaisiin John Murtoughin tilalle kovan luokan osaajan jalkapallojohtajaksi – ja tämän uuden jalkapallojohtajan vastuulla olisi ensisijaisesti se, mikä olisi Unitedin jalkapalloilullinen strategia jatkossa, ja millainen valmennus ja pelaajisto sen strategian toteuttamiseen tarvittaisiin.

Siirtouutisten perusteella näyttäisi siltä, että United hakee jatkossakin manageriksi ja avainpelaajiksi huippunimiä. Olisiko se oikea strategia?

En uskoisi hirveästi kaikkiin median siirtospekulaatioihin, sillä niitä kirjoittavien toimittajien taso vaihtelee. Toisessa päässä on Fabrizio Romanon, David Ornsteinin ja Raphael Honigsteinin kaltaisia huippuasiantuntijoita ja toisessa päässä pelkän roskan kirjoittajia.

Unitedilla on varmasti kova paine satsata koviin nimiin, olipa kyse sitten managereista ja pelaajista, mutta toivottavasti uusi jalkapallojohtaja – kuka se sitten onkaan – uskaltaa katsoa asioita osaamisen perspektiivistä ja organisoida koko Unitedin jalkapallotoiminnan ammattimaisella tavalla. Se, miksi United on ollut Sir Alex Fergusonin jälkeen tuuliajolla, on ollut koko organisaation syytä, ei vain tänä aikana palkattujen managereiden ja pelaajien syytä.

Jos United haluaa oikeasti kääntää uuden luvun historiassaan, sen pitäisi miettiä tunnettujen dinosaurusten palkkaamisen sijasta uudeksi managerikseen esimerkiksi Kieran McKennan kaltaisen 37-vuotiaan seuraavan sukupolven managerin hakemista kotiin Ipswichista ja lähteä rakentamaan uutta menestystarinaa hänen ja uuden jalkapallojohtajan ympärille. Pelaajista on turha puhua ennen kuin strategiset ja pelifilosofiset kysymykset on ratkaistu.

Manchester United viimeiset vuodet ovat olleet yhtä kaaosta ja jopa suoranaista farssia, mutta Unitedin kannattajien ei kannata menettää toivoaan. Kaaoksen takana pilkottaa uusi huomen. Olisi jo saavutus, että se olisi huonompi kuin Unitedin nykytila.