Manse iski Hyvinkäätä arkaan paikkaan, mutta se ei selitä Tahkon sysimustaa toista jaksoa

Eero Kuitunen on parantanut otteiden kauden edetessä.

Pesäpallo

Manse iski Hyvinkäätä arkaan paikkaan, mutta se ei selitä Tahkon sysimustaa toista jaksoa

Manse kaatoi Hyvinkään Tahkon lauantaina 2-0. Pekka Arffman puistattelee päätään Tahkon toisen jakson hyytymiselle.

Jukka Rönkä
TEKSTI Jukka Rönkä
@JukkaRonka
JULKAISTU 3.9.2022 | KUVAT All Over Press

Manse siirtyi välieräsarjassa Hyvinkäätä vastaan 2-1-johtoon voitettuaan Tahkon lauantaina Kaupissa 2-0 (5-3, 7-0). Pekka, millainen ottelu?

Tämä oli tässä sarjassa oikeastaan ensimmäinen perinteisempi välierävääntö. Molemmat joukkueet pelasivat tarkkaan ja riskitöntä peliä ja molemmat lukkarit pitivät pelin rytmin todella hitaana. Varsinkin kotiutustilanteissa nyittiin ja heiteltiin ilman mitään kiirettä.

Tämä oli myös tyypillinen peli Tahkolta. Ensimmäisellä jaksolla he olivat hyvin pelissä mukana ja marginaalit olivat pienet.

Nyt on pakko nostaa esille Konsta Lehtola, jolta otettiin kolme juoksua lyhyillä ilman, että Lehtola olisi päässyt kertaakaan edes heittämään. Lehtola on nuori pelaaja ja pelaa oudolla pelipaikalla, mutta kieltämättä Lehtola otti entistä seuraansa vastaan turhan isoa roolia negatiivisessa mielessä. Hänen vastuullaan ovat kaikki lyhyet ja on mielenkiintoista nähdä, mitä Tahko tekee ongelman ratkaisemiseksi seuraavaan peliin.

Ensimmäisellä jaksolla Tahko oli kokonaisuudessaan hyvä, joskaan sen ykköskärki ei taaskaan kulkenut optimaalisella tavalla. Toisella jaksolla Tahko näytti sitten toisen puolensa ja se puoli ei ole kaunista katseltavaa. Ei yhtään kolmostilannetta koko jakson aikana ja vain seitsemän kärkilyöntiä.

Tietenkin voidaan sanoa, että Juha Puhtimäki pelasi tänään loisto-ottelun ja jätti Petteri Alasen lukkarien taistelussa täysin pimentoonsa, mutta silti. Nyt kuitenkin pelataan välieriä.

Toisaalta Tahkolle pitää nostaa hattua siitä, että heidän pelinsä ei sekaannu näistä huonoista jaksoista tai edes huonoista peleistä. Maanantaina Pihkalassa voidaan nähdä jälleen täysin erilainen Tahko kuin tänään toisella jaksolla – ja silloin voi taas tapahtua mitä tahansa.

Millainen Mansen esitys oli?

Onhan se jäätävä joukkue, mutta ei sen pelaaminen kaikilta osin ole formussaan.

Mansella on edelleen kärjen kanssa ongelmia, sillä tänään Simo Vainikainen meni kentällä kahdeksalla yrityksellä vain kahdesti. Mutta sitten tulee tämä kokeneiden konnien osasto. Juuso Myllyniemen onnistumisprosentti oli 80 ja Tuomas Jussilan 86 – kun Tahkon konehuoneessa Jere Vikströmillä ja Kalle-Tapio Huuskolla onnistumisprosentti oli molemmilla vain 50.

Ja sitten tulivat nämä kotiuttajat. Henri Puputti löi tänään 1+4 ja ratkaisi kunnarillaan lopullisesti toisen jakson. Perttu Ruuska seitsemällä yrityksellä neljä juoksua, joista kolme ensimmäisellä jaksolla. Puhtimäelle ei tullut juurikaan kotiutustilanteita, mutta hänkin löi yhden juoksun – eli tämä kokenut osasto löi tänään Mansen 12 juoksusta 10.

On vaikea nähdä, että tämä Mansen nyrkki horjuisi millään tavoin sen enempää sisällä kuin ulkonakaan. Ulkona tänäänkin pitää nostaa esille taas Simo Vainikaisen loistopeli. Hän on kalvanoitunut tällä kaudella yhdeksi Superin kiistatta parhaista etumiehistä.

Ja totta kai Mansen ulkopeli on muutenkin erinomaista, vaikka ne Tahkon toisen jakson surkeat numerot olivat ennen kaikkea Tahkon omaa surkeutta.

Neljäs peli maanantaina Hyvinkäällä. Ovatko punnukset kallellaan jompaankumpaan suuntaan?

Tässä sarjassa punnukset ovat edelleen Mansen eduksi, mutta maanantain ottelu on täysin ympäripyöreä. Manse pelaa varmasti omalla tasollaan, sillä he eivät hätkähdä yleisön huudoista tai mistään muutakaan. Nyt kaikki katseet ovat siinä, kumman Tahko me näemmä maanantaina – sen Tahkon, joka pystyy pitämään jaksot tasaisena ja raatelemaan jopa voiton Mansesta, vai sen Tahkon, jollainen se oli ensimmäisessä ottelussa ja tänään toisella jaksolla.

Pihkalassa on maanantainakin varmasti taas yli 3000 katsojaa ja jos Pihkalan hurja tunnelma sytyttää Tahkon parhaaseen loistoonsa, kaikki on mahdollista ja silloin tässä sarjassa saatetaan hyvinkin nähdä viides ottelu. Sen verran ihmeellinen joukkue tuo Tahko tällä hetkellä on.