Mansen selän takana kehittyy kiehtovia tarinoita pesiskesän kannalta
Manse vei naisten TalviSuperin mestaruuden, mutta lopputurnauksen positiivisin yllättäjä oli Seinäjoen Jussittaret. Myös Rauman Fera jätti itsestään lupaavan kuva kesää silmällä pitäen.
Manse PP voitti naisten TalviSuperin mestaruuden kaadettuaan loppuottelussa Rauman Feran 2-0 (4-2, 2-1). Pekka, ovatko taivaanmerkit naisissa siis samassa asennossa kuin viime kauden päättyessä?
Se on selvää, että Mansella on edelleen sarjan kovin materiaali ja se on myös suurin ennakkosuosikki tulevalla kaudella Suomen mestariksi.
Erot ovat kuitenkin sen verran pienet, ettei Mansekaan mikään haavoittumaton ja voittamaton joukkue ole. Nytkin lauantain välierissä Jussittaret oli pelillisesti sitä parempi joukkue, mikä näkyi myös ottelun sisäisissä tilastoissa. Pesäpallo on kuitenkin tulosurheilua ja vielä tarkennettuna sellaista tulosurheilua, jossa juoksut pitää lyödä oikeassa kohdassa.
Manse löi Jussittaria vastaan juoksunsa oikeassa paikassa ja loppuottelussa Feraa vastaan Manse puristi selvän avausjakson jälkeen väkisin toisella jaksolla kokemuksensa ja vahvan materiaalinsa voimalla tarvittavat juoksut, jottei ottelu mennyt enää lyöntikisaan.
Tässä mielessä kenelläkään ei nokan koputtamista Mansen hallimestaruuden suhteen. Tilanne ei muutu tästä myöskään kesällä, sillä Manse on edelleen mittatikku kaikille muille joukkueille.
Nyt joukkueiden sisäpeliosaamisesta ei saatu täyttä kuvaa, sillä Tampereen Messu- ja Urheilukeskuksen alusta ei ole mitenkään optimaalinen pesäpallon kannalta. Mansen ykköskärki pääkotiuttajia Siri Eskolaa ja Lina Oleniusta myöten näytti kuitenkin sen, ettei Mansen vahvuus myöskään sisäpelissä ole kadonnut mihinkään.
Mitä muita johtopäätöksiä lopputurnauksen perusteella joukkueista voi tehdä?
Lopputurnauksen positiivisin yllättäjä oli ilman muuta Jussittaret, joka kaatoi pronssiottelussa Lapuan Virkiä 2-0 (1-0, 1-0).
Jussittaret oli todella lähellä voittoa lauantaina Mansea vastaan ja lopputurnaus, kuten myös koko TalviSuper, osoittivat, että Jussittaria kannattaa seurata kesällä suurennuslasilla.
Vaasasta hankittu Riikka Polso on erinomainen vahvistus ja oli lopputurnauksen paras pelaaja. Toinen isolla kynällä alleviivattava pelaaja oli vasta 16-vuotias Matilda Niskakangas. Hän väläytti valtavaa potentiaaliaan jo viime kesänä ja hän on talven aikana kehittynyt entisestään.
Muutenkin Jussittarien pelaaminen ja koko pelillinen ilme oli erittäin positiivinen ja kesää ajatellen lupaava. Uusi pelinjohtaja Erno Tuomainen on jatkanut Jussittarien kehittämistä siitä, mihin se viime kaudella Upi Antikaisen johdolla jäi.
Tässä on turha vielä alkaa jakaa kesän mitaleita, mutta Jussittaret kuuluu ilman muuta 4-5 viiden joukkueen ryhmään, josta mitalistit, loppuottelijat ja mestari tulevalla kaudella löytyvät.
Fera jätti myös itsestään hyvän kuvan kesää silmällä pitäen. Se on selvästi ottanut uusien vahvistusten myötä askeleen ylöspäin ja kuuluu myös tuohon aiemmin mainittuun 4-5 joukkueen kärkiryhmään.
Feran esityksen arvoa nosti se, että joukkue tuli Tampereen lopputurnaukseen siipirikkona. Suurin positiivinen yllättäjä oli Ilona Hakoniemen paikalla lukkarina pelannut Essi Rytteri, joka paikkasi täysin Hakoniemen lautasella.
Virkiälle lopputurnaus oli pettymys, sillä se jäi turnauksessa viimeiseksi. Lapualla ei ole kuitenkaan syytä mihinkään paniikkiin.
Virkiä ei jäänyt kauaksi loppuottelupaikasta, sillä välieräottelu Feraa vastaan ratkesi vasta supervuorossa. Sunnuntain pronssiottelussa joukkue kaatui siihen, ettei sen kärki kulkenut toivotulla tavalla, jolloin sisäpeli tukehtui. Kuvaavaa on, että Virkiä löi kahdeksassa vuoroparissa vain 18 kärkilyöntiä eli reilut kaksi kärkilyöntiä per vuoropari.
On selvää, että tuollaisilla lukemilla ollaan vaikeuksissa – ja sitähän myös Virkiän jääminen kokonaan ilman juoksuja myös kertoo. Ulkopeli oli kuitenkin hyvää, sillä Jussittaret sai lyötyä Virkiän ulkokentästä vain kaksi juoksua.
Virkiän uudella valmennus- ja pelinjohdolla ja pelaajilla on vielä tekemistä, mutta syksyn ratkaisupeleihin on vielä viisi kuukautta aikaa ja siinä ajassa moni asia ehtii muuttua ja kehittyä.