Pesäpallokansan kiima on tapissaan, sillä Mansen ja Kouvolan finaalisarja alkaa keskiviikkona. Pekka, monet pitävät Mansea ennakkosuosikkina. Pidätkö sinäkin?

En missään tapauksessa. Joukkueet ovat äärimmäisen tasaisia ja kun kaiken lisäksi molempien joukkueiden pääkotiuttajat – Mansella Juha Puhtimäki, Henri Puputti ja lyöjäjokeri Juha Niemi ja Kouvolalla Matti Latvala, Janne Kivipelto ja lyöjäjokeri Ossi Meriläinen – ovat kumurakotiuttajia, juoksut ovat vähissä. Tätä tasaisuutta lisää se, että molemmat joukkueet ovat äärimmäisen hyviä ulkopelijoukkueita, ja molemmilla on huippulukkarit. Jaksojen voitoissa pelataan juoksusta tai kahdesta, ja ne voivat luiskahtaa kumpaan suuntaan tahansa.

Mistä näiden joukkueiden mahdolliset ero löytyvät?

Joukkueet ovat itse asiassa hyvin saman kaltaisia. Molemmat ovat huippuluokan ulkopelijoukkueita, mutta ne ovat samankaltaisia myös sisäpelissä.

Molemmilla on erinomaiset ykköskärjet, molempien pääkotiuttajat ovat kumurakotiuttajia ja molemmilla on samanlaiset jokeriosastot, jossa on erinomainen etenijäjokeri, erinomainen pomputtajavaihtajajokeri ja kumurajokeri. Kaiken lisäksi molemmissa joukkueissa lyöjäjokeri ei pääse lyömään ensimmäisenä tai edes toisena, jos kärki on tehnyt palottoman ajon, vaan he pääsevät lyömään vasta kahden palon tilanteessa tai sitten kotiuttamaan kakkoskärkeä. Myös molemmat vaihtajajokerit, Juho Hacklin ja Lauri Kivinen, ovat potentiaalisia kotiuttajia ja heitä myös käytetään tarvittaessa kotiuttajina.

Manse PP selvä suosikki Expektin listalla ensimmäisessä finaaliottelussa. Oletko samaa mieltä?

Suurin ero tulee kakkoskärjissä – tai oikeastaan siinä, miten niitä on käytetty kauden aikana.  Molempien kakkoskärjet ovat paperille tasavahvoja, mutta Iiro Haimi on peluuttanut Kouvolassa kakkoskärkeä koko kauden ja antanut sille aidosti vastuuta. Jos lyöntijärjestys on lähtenyt kakkoskärjestä, Haimi on antanut palonkin uhalla kakkoskärjelle mahdollisuuden tehdä juoksua. Toki Matti Iivarinenkin on antanut kakkoskärjelle vastuuta, mutta yleensä vain silloin, jos ykköskärki on käynyt jo lyömässä. Sen sijaan sellaisessa tilanteessa, että lyöntijärjestys alkaa kakkoskärjestä, Manse kakkoskärjen yritykset ovat olleet enemmän näennäisiä siinä mielessä, että paloa he eivät ole saaneet tehdä.

Onko tämä miten kriittinen asia tässä ottelusarjassa?

Se on selvää, että tämän finaalisarjan pääosan esittäjät sisäpelissä ovat ykköskärjet, pääkotiuttajat ja varsinkin molempien joukkueiden nimikuulut tähdet. Jos peli rullaa suunnitellulla tavalla, silloin päänäyttämö on siellä, mutta jos peli ei kulje suunnitellulla tavalla ja lyöntijärjestys katkeaa vuoroparin vaihtuessa väärästä kohtaa eli se jää vaikka neloseen tai viitoseen, silloin Mansella pelaaminen on mennyt kesän aikana usein varsin ahtaaksi, jos kakkoskärjen yli on hypätty. Kouvola sen sijaan kestää tällaisia tilanteita paremmin sen rohkeamman kakkoskärjen peluuttamisen vuoksi. Toki Kouvolankaan kakkoskärki ei pelaa tyhmästi, mutta sillä on selvästi enemmän vastuuta ja luottoa kuin Mansen kakkoskärjellä.

Eikä kysymys ole vain pelillinen. Kakkoskärjen pelaajat kokevat usein olevansa sisäpelissä vaikeassa tilanteessa, sillä jos he ylipäätään saa vastuuta ja sen lisäksi he eivät saisi tehdä ainakaan turhia paloja. Kouvolalla tilanne on tässä suhteessa erilainen. Kakkoskärjen pelaajat ovat aidosti samanlaisia vastuunkantajia kuin ykköskärjenkin pelaajat ja uskon, että se on myös yksi tekijä Kouvolan hyvässä yhteishengessä ja siinä sitkeydessä, minkä avulla he ovat selvittäneet ahtaita paikkoja ja pystyneet nousemaan tappioasemista voittoon usein jopa viimeisissä vuoropareissa.

Mutta korostan silti, että vaikka tämä kakkoskärkien käyttö onkin suurin ero joukkueiden välillä, se on vain yksi tekijä taistelussa Suomen mestaruudessa. Kouvola on tältä osin vahvempi, mutta se jää nähtäväksi, miten suuri merkitys sillä on kokonaisuuden kannalta.

Missä rintamilla uskot sitten taistelun ratkeavan?

Aloitetaan helpommasta. En usko, että ero tulee niinkään ulkopelin kautta, sillä siinä joukkueet ovat kokonaisuudessaan tasavahvoja. Siksi todennäköinen ratkaisu tapahtuu sisäpelissä – jota pelatessa ei tokikaan voida sivuuttaa ulkopeliä ja varsinkaan lukkareiden roolia.

Avainpelaajien onnistuminen on aina kriittinen tekijä, mutta nostaisin rinnalle myös sen, miten sisäpeliä peluutetaan taktisessa mielessä. Miten rohkeasti esimerkiksi ajolähdössä uskalletaan hyökätä? Lyödäänkö merkki päälle jo ensimmäisellä lyönnille vai pelataanko enemmän varman päälle – ja miten valmiita sisäpelijoukkueen kaaret ovat näillä hetkillä, sillä jos Puhtimäki ja Kivipelto pääsevät syöttämään viimeisellä siten, että he eivät ole vielä käyttäneet väärää, silloin sisäpelijoukkue on vaikeassa tilanteessa? Ja mitä ylipäätään ajolähtöjen viimeisillä lyönneillä lyödään? Uskalletaanko hyökätä vai lyödäänkö antautumislyönti? Missä vaiheessa ja millaisella riskillä yritetään läpilyöntejä – pelkästään vapailla kokeiluja vaarattomissa paikoissa vai yritetäänkö riskilläkin?

Iiro Haimi yllätti vuosi sitten etenkin Joensuun välierissä hyökkäämällä rohkeasti ja ottamalla miestä kotiin yllättävillä pelaajilla ja yllättävissä tilanteissa. Haimi on myös Iivarista rohkeampi ja yllätysvalmiimpi pelinjohtaja, mutta ei hänkään pelaa enää yhtä hurjaa ja samalla toki myös riskialtista sisäpeliä kuin huimimmillaan – ja se on varmasti järkevä ratkaisu.

Se on kuitenkin selvää, että marginaalit ovat näiden joukkueiden välillä todella pienet ja ratkaisu voi syntyä monissa eri asioissa, jopa siinä, onko pallo kaksi senttiä ulkona vai sisällä. Jos tietäisin, kumpi vie mestaruuden, sanoisin, mutta en oikeasti tiedä. Niin tasaiset nämä joukkueet ovat.