Manse PP:n loppuottelupaikan edessä on vain yksi suuri uhkakuva

Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin päättyi pesäpallokausi 2021 viime syksynä.

Pesäpallo

Manse PP:n loppuottelupaikan edessä on vain yksi suuri uhkakuva

Manse PP on uuden pesäpallokauden suurin ennakkosuosikki yhdessä Kouvolan kanssa. Tässä lauseessa on myös Mansen loppuottelupaikan suurin uhkakuva.

Pekka Arffman
TEKSTI Pekka Arffman
JULKAISTU 11.5.2022 | KUVAT All Over Press

Lähtötilanne

Manse lähti viime kauteen suuren kohun saattelemana. Joukkueeseen oli hankittu edellisenä syksynä kuusi tähtiluokan pelaajaa ja kysymys kuului, mahtuvatko kaikki egot samaan koriin ja miten nopeasti Mansesta hioutuu voittava joukkue.

Vastaus saatiin viime kauden päätteeksi, kun Manse kruunattiin Suomen mestariksi. Kauteen mahtui paljon pelipaikkakokeiluja ja Imatra oli aiheuttaa yhden kaikkien aikojen yllätyksistä puolivälierissä, mutta lopulta Matti Iivarisen kuunteleva, kokeileva ja luoviva johtamistyyli toi palkinnoista suurimman.

Vaikka joukkuetta on aavistuksen säädetty, uudella pelinjohtajalla Juhani Lehtimäellä on käytössään edelleen samat vahvuustekijät kuin viime kaudella. Viime kausi osoitti myös sen, että kaikki egot mahtuvat Mansessa samaan koriin, sillä näitä egoja yhdistää yksi mittaamattoman arvokas vahvuustekijä – Mansen ydinpelaajien ehtymätön voitontahto. Sen rinnalla kaikki muut asiat ovat toissijaisia.

Muutokset

Manse uudisti viime kauden joukkuetta huomattavasti rauhallisemmin kuin edellisenä syksynä. Hankinnoista vain yksi – Perttu Ruuskan kaappaaminen Vimpelistä – täytti megasiirron tunnusmerkit. Kokenut Riku Hokkanen tuli Hyvinkäältä ja nuori Tomi Lehtonen Loimaalta.

Lyöjäjokeri Juha Niemi ja Konsta Lehtola siirtyivät Hyvinkäälle, Tuomas Tuohisaari palasi Koskenkorvalle ja etukenttäpelaaja Joonas Eirola lopetti.

Kokonaan oma lukunsa oli tapaus Tommi Piirainen. Hän siirtyi Tampereelle viime kauden jälkeen Imatralta, mutta Manse myönsi saman tien tehneensä virheen ja uitti Piiraisen talven aikana Kempeleeseen.

Matti Iivarisen paikalle pelinjohtajaksi palkattiin Joensuun Mailan vuoden 2019 mestarijoukkueen pelinjohtaja Juhani Lehtimäki.

Kausi 2022

Mansen viime kautta sävyttivät lukuiset kokeilut, mutta Juhani Lehtimäki on ottanut toisenlaisen lähestymistavan. Lehtimäki tietää, että Mansen ”kone” on kunnossa, eikä sitä tarvitse korkeintaan kuin säätää.

Lehtimäki lyö kaikki pelimerkit kiinni niin sisä- kuin ulkopelissäkin Juuso Myllyniemen, Tuomas Jussilan, Henri Puputin ja Juha Puhtimäen muodostamaan armottoman kovaan ja kokeneeseen ydinryhmään. Näitä pelaajat tietävät mitä osaavat ja mitä peli vaatii heitä tekemään, ja he tekevät tarvittavat ratkaisut nöyrästi, mutta jäätävällä varmuudella.

Lisäksi tämän kauden joukkueessa on vielä yksi ylimääräinen ase, lyöjäjokeri Perttu Ruuska, joka on tunnettu kylmäpäisyydestään kauden ratkaisevimmalla hetkillä.

Kyseinen viisikko muodostaa Mansen sisäpelin järkälemäisen kivijalan. Myllyniemi ja Jussila ovat takuuvarmoja vaihtajia ja hyviä etenijöitä, Puputti ja Puhtimäki on valtakunnan aatelia kotiuttajana ja Ruuska on lyöjäjokerina raskainta mahdollista sarjaa, varsinkin, kun hän pääsee jälleen keskittymään lyöjäjokerina pelaamiseen. Kaikkia viittä pelaajaa yhdistää se, että heillä on läpilyöntiuhka ja he kaikki pystyvät Ruuskaa myöten etenemään.

Kärkimieheksi vahvin vaihtoehto on kesken viime kauden hankittu Severi Tikkakoski. Myös Simo Vainikainen ja Topias Lilja pystyvät tarvittaessa pelaamaan kärjessä. Jos kärkeä ei saada kentälle, silloin kehiin heitetään etenijäjokeri Timo Torppa.

Ideaalisessa kaaviossa ykköskärki tekee tilanteen jo Puputille ja viimeistään Puhtimäelle, jotka kantavat yhdessä Ruuskan kanssa päävastuun kotiutuksista. Lauri Kivinen pystyy hyppäämään jokeriosastolle joko varmistamaan takatilannetta tai tarvittaessa myös jatkamaan kotiutusosastoa.

Manse saa hyvän kakkoskärjen. Vainikainen ja Lilja ovat molemmat pelanneet urallaan ykkösinä ja molemmat ovat myös hyviä vaihtajia. Riku Hokkanen on myös vahvimmillaan vaihtajana.

Jokeriosasto on hakattu kiveen: Ruuskan päätehtävä on juoksujen lyöminen, Kivinen on erinomainen vaihtaja ja hyvä kotiuttaja ja Torppa nopea etenijäjokeri.

Lehtimäki tulee peluuttamaan Mansea sisällä selkeällä peruskaavalla, mutta hän maustaa sitä yllätysvienneillä ja yllätysotoilla. Kakkoskärkeä hän käyttää tarpeen mukaan. Tässä mielessä hänen peluuttamisensa poikkeaa esimerkiksi Kouvolan peluuttamisesta. Joukkueet ovat sisäpelissä käytännössä yhtä vahvoja, mutta Lehtimäki on lyönyt kaikki suurimmat korttinsa ykköskärkeen, kun Kouvola on jakanut pelaajat kahteen tasavahvaan kärkeen.

Myös ulkopelin roolitus on hakattu kiveen. Puhtimäki on Janne Kivipellon kanssa Superin paras lukkari. Takakentällä Puputti on naulattu kolmoskoppariksi ja Lilja kakkoskoppariksi. Heitä voi tarvittaessa paikata Kivinen ja Torppa.

Linjassa päävastuussa ovat Myllyniemi ja Jussila. Vaihtotilanteissa Myllyniemi on molemmissa kulmissa ja takatilanteessa kakkosvahtina. Jussila jatkaa tärkeässä roolissaan vaihtotilanteissa etulukijana ja takatilanteissa syvimmässä pussissa. Hokkanen on kolmas varma pelaaja polttolinjassa. Etukentällä Vainikainen on vakiomies.

Kahdeksas varma pelaaja Mansen ulkopelikoosteessa on Tikkakoski. Hänestä on kaavailtu toista etukenttäpelaaja, mutta hän voi pelata myös neljäntenä pelaajana linjassa. Yhdeksännestä ulkopelipaikasta taistelevat Tomi Lehtonen ja Leevi Lehto, joista Lehtonen on vaihtoehto myös etukentälle.

Vaikka ulkopelissä onkin säädettävää, kysymys ei ole mistään riskistä, vaan pikemminkin siitä, kuka nuorista miehistä kasvaa eniten tehtäviensä mukana ja mikä kombinaatio toimii parhaimmin kokonaisuuden kannalta. Mansekin tulee kierrättämään pelaajiaan ja varmasti kaikki ryhmässä olevat pelaajat Mikko Paunaa myöten saavat kesällä peliaikaa.

Arvio

Manse on yhdessä Kouvolan kanssa suurin mestarisuosikki. Suurin uhkatekijä Mansen loppuottelupaikalle on se, että Manse ja Kouvola kohtaisivat toisensa jo välierissä. Siksi runkosarjan voitolla voi tällä kaudella olla normaalia suurempi merkitys, jos siten estetään kahden suurimman mestarisuosikin joutuminen törmäyskurssille jo välierissä.