Manse PP:n vaikein kysymys on tässä kuvassa, Kouvolalla useampia kysymysmerkkejä

Severi Tikkakoski on ollut yksi kauden sensaatioista. Sunnuntaina hän oli kuitenkin suuren suurennuslasin alla.

Pesäpallo

Manse PP:n vaikein kysymys on tässä kuvassa, Kouvolalla useampia kysymysmerkkejä

Manse PP:n ja Kouvolan Pallonlyöjien neljäs finaalissa korostuvat pelinjohtajien ratkaisut. Niin otteluiden aikana kuin varsinkin ennen ottelua.

Pekka Arffman
TEKSTI Pekka Arffman
JULKAISTU 24.9.2021 | KUVAT All Over Press

Manse PP:n ja Kouvolan Pallonlyöjien neljännestä finaaliottelusta on tulossa shakkimainen trilleri. Molemmat joukkueet ja niiden pelinjohto joutuvat tekemään isoja kriittisiä valintoja, jotka voivat ratkaista ottelun ja samalla jopa Suomen mestaruuden.

Kouvolan pelinjohtajalla Iiro Haimilla on taktiikkapöydällään useita kysymysmerkkejä, jotka valtaosin liittyvät loukkaantumisiin. Toni Kohonen ei ole pystynyt käsivamman vuoksi pelaamaan pudotuspeleissä vielä lainkaan ulkona, kärkimies Tommi Mäentausta joutui jättämään neljännen finaalin kesken kylkivamman vuoksi ja Matti Saukko on pelannut finaalit soturimaisella sisukkuudella, vaikka hän on kärsinyt jo pitkään jalkavammasta.

Pallo ilmaan – tässä Expektin kertoimet: Kouvola 1: 3.75 – x: 2.80 – Manse 2: 2.20!

Sen päälle tulee kaksi muuta kysymysmerkkiä – vaihtajajokeri Juho Hacklin ja lyöjäjokeri Ossi Meriläinen.

Hacklin on ollut finaaleissa täysin poissa tolaltaan, sillä hän on lyönyt kolmessa ottelussa vasta neljä kärkilyöntiä 17 yrityksellä. Hacklinin onnistumisprosentti on näin 23,5. Meriläinen on lyönyt pudotuspeleissä 25 juoksua, mutta hänen ongelmansa on ailahtelevaisuus. Esimerkiksi neljännessä finaalissa sunnuntaina Meriläinen onnistui kuudella yrityksellä vain kerran.

Kokoonpanoon liittyvät kysymykset eivät ole ainoita asioita, joita Haimi joutuu miettimään. Pelillisesti yksi mielenkiintoinen kysymys on se, millä kuviolla Kouvola pelaa takatilanteissa. Kolmannessa finaalissa sunnuntaina Kouvola pelasi perinteisellä kuviolla, jossa Matti Saukko oli tappimies. Se toimi aiempia kuvioita paremmin, ja Manse tahkosi kymmenestä kolmostilanteesta vain yhden juoksun.

Sisä- vai ulkopeli?

Myös Manse PP:n pelinjohtajalla Matti Iivarisella on edessään isoja ja kriittisiä ratkaisuja. Ne tiivistyvät käytännössä siihen, peluuttaako hän kauden sensaatiopelaajaa Severi Tikkakoskea ulkona vai valitseeko hän ulos Leevi Lehdon.

Tikkakoski oli sunnuntain finaalissa suurennuslasin alla tekemiensä virheiden seurauksena, mutta tässä on turha syyttää Tikkakoskea. Hän on tehnyt käsittämättömän tempun noustessaan kesken kauden Ykköspesiksestä pelaamaan finaaliotteluista Juha Puhtimäen, Henri Puputin ja Tuomas Jussilan kaltaisten pesäpalloikonien vierellä.

Siksi tapaus Tikkakoskea pitää lähestyä suuremman kuvan kautta, sillä pohjimmiltaan kysymys ei ole Tikkakoskesta, vaan taktisesta valinnasta, kumpaa Manse ja Iivarinen painottavat enemmän ja missä suhteessa – sisäpeliä ja ulkopeliä.

Mansen suurin ongelma kauden aikana on ollut huippuvarman ykkösen löytäminen. Paikalle kaavailtu Simo Vainikainen on kärsinyt loukkaantumisista ja kärkimiehen yhtälö on jäänyt ratkaisematta. Tikkakosken hankinta ja varsinkin valinta pelaavaan kokoonpanoon on yritys ratkaista tämä ongelma.

Sen hintana on kuitenkin ulkopeli. Tikkakoski on tällä tasolla vielä kokematon ja kaiken lisäksi hänen oma luontainen pelipaikkansa olisi pelata etukentällä. Siksi Tikkakosken peluuttaminen ulkona on aina tietoinen riski, jonka Manse joutuu joko ottamaan tai olemaan ottamatta. Sunnuntaina se otti riskin ja riski laukesi sormille. Siksi lauantaina on oletettavaa, että Lehto tulee kolmosvahdiksi Tikkakosken paikalle.

Ratkaisua puoltaa myös se, että Mansella on valtavasti etenemisvoimaa joukkueessa. Simo Vainikainen, Tuomas Jussila, Tuomas Tuohisaari, Juuso Myllyniemi, Timo Torppa ja jopa Henri Puputti pystyvät kaikki etenemään. Ongelma on vain, saadaanko Myllyniemen ja Jussilan eteen etenijä kentälle, jotta Mansen sisäpeli rullaisi optimaalisella tavalla.

Juoksut kortilla

Kouvolaan on luvattu lauantaina alle kymmenenasteista koleaa keliä ja Kouvolassa sataa reippaasti yöllä ja varsinkin aamupäivällä ja mahdollista jopa ottelun aikana. Se tarkoittaa, että kenttä on pehmeä, eikä pomppu nouse siitä herkästi. Kaiken lisäksi syöttötuomarina on Ossi Muurainen, jolla on finaalisarjan syöttötuomareista matalin linja.

Manse ja Kouvola ovat sarjan parhaat ulkopelijoukkueet ja finaaliotteluissa ulkopelin merkitys korostuu entisestään. Kun tämän päälle lisää kolean sään ja pehmeän kentän, Kouvolassa ei juhlita lauantaina juoksuilla. Sen seurauksena marginaalit ovat niin pienet, että ottelun voittajan ennakoiminen on mahdotonta. Tässä asetelmassa korostuvat myös pelinjohdon suuremman kuvan taktiset ratkaisut – aivan, kuten jo kolmannessa finaalissakin Tampereella sunnuntaina.