Mansen palkka-armeijan on herättävä tai Savonjoessa virtaa tänään muutakin kuin vettä

Nämä kuvat ja tunnelmat ovat tällä hetkellä Manselle haalistuva muisto.

Pesäpallo

Mansen palkka-armeijan on herättävä tai Savonjoessa virtaa tänään muutakin kuin vettä

Pekka Arffmanin mukaan Manselle ei riitä lauantain kolmannessa finaalissa pelkkä ykköskärjen terästäytyminen. Sen on pakko horjuttaa Vimpeliä myös läpilyönneillä.

Jukka Rönkä
TEKSTI Jukka Rönkä
@JukkaRonka
JULKAISTU 17.9.2022 | KUVAT All Over Press

Vimpelillä on mahdollisuus ratkaista Suomen mestaruus jo lauantaina Saarikentällä, kun se kohtaa kolmannessa finaaliottelussa Mansen. Pekka, miten tässä on käynyt näin, että huipputasaisiksi luonnehditut finaalit saattavatkin ratketa kolmessa pelissä?

Kyllähän tämä kieltämättä on yllätys, että Vimpeli on ollut näin ylivoimainen joukkue näissä finaaleissa. Syitä siihen on kaksi: Vimpeli on pelannut odotettua paremmin ulkona, kun taas Manse on ollut vastaavasti sisäpelin osalta paha pettymys.

Vimpelin pelaamisesta on huokunut vahva itseluottamus omaan tekemiseen ja tietoisuus siitä, että me olemme hyviä. On pelattu juuri sellaista peliä ja niillä vahvuuksilla, joilla koko kausi on pelattu. Kun kaiken lisäksi huippukuntoinen Mikko Kanala on saatu takaisin kehiin, niin Vimpeli on ollut finaaleissa todella vakuuttava.

Vimpeli on myös rakenteellisesti terveemmällä pohjalla kuin Manse. Sen ulkokentässä ei ole yhtään heikkoa kohtaa, varsinkin, kun hieman yli-innokas Olli Heikkala on pelannut ulkona erinomaiset finaalit ja Juho Heikkala pystyi nollaamaan ne Joensuu-sarjassa tapahtuneet pari ulkopelivirhettä.

Sisällä Vimpeli on pelannut koko kauden kahdella kärjellä ja nyt sen hyöty tulee esille. Manse on selvästi iskenyt Elmeri Anttilaan ja myös onnistunut siinä, mutta Vimpelin vahvuus on, ettei yhden moottorin kiinni saaminen ole riittänyt. Olisi pitänyt saada kiinni myös kakkoskärki. Ja kun sitä ei ole saatu kiinni, Vimpelin on ollut helppo siirtää Jukka-Pekka Vainionpään ja Janne Mäkelän moukariosastoa sinne, missä sitä on tarvittu.

Best odds for pesäpallo and MLB including Vimpeli vs Manse. Play now at LeoVegas!

Mansella ei tällaista mahdollisuutta ole. Sen sisäpeli on täysin riippuvain ykköskärjestä ja kun Vimpeli on saanut sotkettua Juuso Myllyniemen ja Tuomas Jussilan vaihtotilannepelaamisen, se onkin ollut siinä. Mansen olisi pakko saada tilanteet jo Henri Puputille tai viimeistään Juha Puhtimäellä, mutta nyt Puputti ja Puhtimäki ovat joutuneet tekemään tilanteita ja varsinkin Puhtimäki on ollut isolta osin jopa lähes työtön. Perttu Ruuskan vaarallisuus tiedetään kyllä, mutta Ruuska on päässyt lyömään yleensä vasta kahden palon ajoja.

Myös Mansen ulkopelimateriaali on samalla tavalla epätasainen kuin sisäpelissä. Ensimmäisessä ottelussa Topias Liljalla oli musta päivä, mutta Mansen ulkokentässä on muitakin heikkoja kohtia, joita Vimpelin ei ole tarvinnut vielä tosimielellä edes hyödyntää.

Simo Vainikainen on pelannut hyvät finaalit, mutta hänen molemmilla puolella olevissa saumoissa on tilaa hyville lyönneille. Tilaa on myös Jussilan puolen saumassa, sillä hän pelaa niin suurta tonttia, että jonnekin sitä tilaa pakostakin jää. Myös Aku Kettusen heikkoudet pienissä rajalyönneissä ovat varmasti Vimpelin tiedossa ja odottavat vain näiden puutteiden rokottamista.

Miksi Manse ei ole käyttänyt finaaleissa kakkoskärkeään?

Mansen kakkoskärki ei ole dynamiittia, mutta ei se ollut viime kaudellakaan. Viime kaudella Matti Iivarinen peluutti kuitenkin kakkoskärkeä koko kauden ja sai kakkoskärjelle antamansa vastuun kautta rakennettua myös kakkoskärjen pelaajille sellaisen itseluottamuksen, että he pystyivät ratkaisuihin myös finaalipeleissä.

Video: Toni Kohonen purkaa, onko Vimpeli ollut hyvä vai Manse huono?

Nyt sellaista mahdollisuutta ei ole. Manse on syönyt kesän aikana omalla peluuttamisellaan kakkoskärkensä ja nyt sitä on turha enää huutaa apuun. Toki sieltä voisi tulla yksittäisiä hyviä ratkaisuja, mutta Manse on hirttänyt sisäpelinsä täysin ykköskärjen toimivuuden varaan.

Kohdistuuko kritiikkisi pelinjohtaja Juhani Lehtimäkeen?

Totta kai kohdistuu. Hän vastaa viime kädessä joukkueen peluuttamisesta ja nyt hän on peluuttanut joukkuetta siten, että sillä ei ole kakkoskärkeä.

Ei Mansen kakkoskärjen materiaali ollut viime kaudella sen kummoisempi, mutta kuten sanoin, Matti Iivarinen teki siitä peluuttamisensa kautta toimivan kärjen. Lehtimäki ei sitä ole tehnyt.

Video: Toni Kohonen avaa, miksi Manse on ollut finaaleissa niin vaisu

Lehtimäen esitys ei ole ollut muutenkaan mitenkään vakuuttava. Hän peluuttamisensa on ollut todella varovaista ja kaavamaista, ja otteluita seuratessa on alkanut tuntua, luottaako Lehtimäki enää itsekään itseensä ja luottavatko pelaajat Lehtimäkeen?

Kaiken lisäksi näyttää ilmeiseltä, että Vimpeli on hyvin perillä Lehtimäen merkistä. Toki merkin purkamisesta tai siitä hajulle pääsemisestä on ulkopelijoukkueelle hyötyä, mutta eihän se mikään maailmanloppu ole. Kaiken lisäksi nyt näyttää siltä, että se vaikuttaa enemmän Lehtimäkeen ja hänen itseluottamukseensa kuin Vimpelin pelaamiseen.

Näetkö joukkueiden asenteissa muita eroja?

Näen. Vimpelistä näkee sen, että joukkue pelaa tällä hetkellä hurmoksessa ja ylpeänä siitä, että he pelaavat omalle seuralleen ja omille kannattajilleen ja koko seutukunnalle.

Manse muistuttaa taas enemmän nopeasti ympäri Suomea koottua palkka-armeijaa, jonne on hankittu muutamia huippuluokan ja muutamia keskitason pelaajia. Pelaajien side Tampereeseen ja kannattajien side pelaajiin on ymmärrettävästi erilainen kuin Vimpelissä, jossa koko joukkue koostuu oman kylän ja oman seutukunnan kasvattamista pelaajista. On selvää, että silloin suhde omaan seuraan on erilainen kuin Mansen kaltaisella joukkueella.

Voiko tämä ottelusarja vielä kääntyä Manselle?

Siihen en usko, vaikka urheilussa kaikki on aina mahdollista. Ensimmäinen asia, jota Mansen pitää nyt ajatella, on lauantain finaali, koska vain voitto pitää ottelusarjan hengissä.

Sitä en sulje pois, etteikö Manse voisi voittaa lauantaina, vaikka Vimpeli onkin ottelussa selvä suosikki.

Ensimmäinen vaatimus on, että Mansen on saatava ykköskärjen pelaaminen takaisin raiteilleen, jotta tilanteet tulevat Puputille, Puhtimäelle ja Ruuskalle ja se saa sitä kautta sisäpelinsä toimimaan.

En kuitenkaan usko, että  sekään vielä riittää. Manse on saatava myös horjutettua jollakin tavalla Vimpelin hurmosta ja itseluottamusta. Vimpeli on tällä hetkellä sellaisessa tilassa, että yhden tai edes kahden juoksun tappioasema ei sitä horjuta. Vimpeli tietää, että he pystyvät tekemään riittävästi tilanteita ja nämä jokeriveljet ja Matias Rinta-aho lyömään niistä tarvittavat juoksut.

Siksi Mansen pitää lyödä Vimpelille luu kurkkuun heti ottelun ja jaksojen alussa. Joku 3-0 johto heti ensimmäisessä tai toisessa vuoroparissa voisi muuttaa pelin luonnetta.

Se kuitenkin edellyttää sitä, että kärki saadaan kentälle ja Myllyniemi ja Jussila vaihtavat 70-80 prosentin tehoilla – ja, että Manse pelaa sisäpeliä rohkeammin. Läpilyöntejä on uskallettava yrittää jo vaihtotilanteissa ja hakea niitä myös merkistä. Jos Manse lähtee nyhräämään yksittäisiä juoksuja, Vimpeli juhlii mestaruutta jo lauantaina.