Markku Kanerva on väärien mielikuvien uhri – siksi Huuhkajista ei nähdä tarinan avainoppeja

HuuhkajatJalkapallo

Markku Kanerva on väärien mielikuvien uhri – siksi Huuhkajista ei nähdä tarinan avainoppeja

Markku Kanerva on vienyt Suomen arvokisoihin samoilla opeilla, joilla Roy Hodgson oli lähellä tehdä tempun yli kymmenen vuotta sitten.

Jussi Leppälahti
TEKSTI Jussi Leppälahti
JULKAISTU 12.11.2020 | KUVAT All Over Press

Aloitetaan kysymyksellä: Mistä näissä seuraavissa luonnehdinnoista puhutaan? Vapahtajasta vai jalkapallovalmentajasta?

”Valmentajuus on urheilijan auttamista tutkimusmatkalla ihmisyyteen.”

”Hän on kuuntelija, havainnoitsija ja tunnelman tunnistaja.”

Ymmärrän, jos joku vastaa väärin, mutta todellisuudessa nämä ovat Kiira Korpi-Borgesin ja Atik Ismailin kommentteja Alpo Suhosen ja Risto Pakarisen kirjoittamasta Näin valmennan voittajia -kirjasta.

Tuo kirja ja lukuisat median tekemät henkilökuvat Markku Kanervasta ovat olleet omiaan luomaan Huuhkajien päävalmentajasta tietynlaisen mielikuvan. Kanervaa pidetään – ainakin suuren kansan silmissä – maagisena ihmisten ja ryhmien johtajana, mikä selittää hänen menestymistään Suomen A-maajoukkueen päävalmentajana.

Kanervaa pidetään nerokkaana ryhmän johtajana, joka sai itseluottamuksensa kadottaneen lauman suomalaisia jalkapalloilijoita jälleen uskomaan itseensä.

Mielikuvaa Kanervasta on ollut luomassa myös hänen taustansa. Hän on koulutukseltaan peruskoulunopettaja.

Markku Kanerva

Markku Kanerva otti yhden valmentajauransa suurimmista voitoista, kun Suomi kaatoi Ranskan Pariisissa 2-0.

Kanervasta on tullut opettajankoulutuksen saaneen suomalaisen valmentajasukupolven kasvot. Reitti on monelle suomalaisvalmentajalle tuttu: peliuran ohella tai sen jälkeen opettajakouluun, valmentamisen aloittaminen ja päätoimiseksi jalkapallovalmentajaksi opettamisen sijaan päätyminen. Tästä polusta ovat hyviä esimerkkejä esimerkiksi Suomen mestari Jani Honkavaara sekä U21-maajoukkueen päävalmentaja Juha Malinen.

Kanervaan liittyvässä mielikuvassa on kuitenkin ongelma.

Ongelma on sama, joka on jarruttanut suomalaisessa jalkapallossa toimintakulttuurien kehitystä; suomalainen urheilu ei osaa tulkita asioiden ja ilmiöiden oleellisia avainasioita, vaan keskitytään epärelevantteihin ja pääosin keksittyihin tarinoihin, jotka pyörivät arkitekemisen ja reaalimaailman ympärillä.

Halutaan luoda myyvä, helppo ja joskus jopa poliittinen tarina, joka ei kuitenkaan avaa ilmiön syy- ja seuraussuhteita siten, että asioista ja ilmiöistä voitaisiin tulevaisuutta varten oppia jotakin.

Hyvä esimerkki on Suomen kaikkien aikojen jalkapalloilija Jari Litmasen tarina.

Kuinka monta kertaa Litmasesta on sanottu, että hänen salaisuutensa kentällä oli se, että hänellä oli silmät selässäkin?

Mystisen ”pelisilmän” kiittelyn sijaan Litmasen kyvystä ennakoida kentällä tiettyjä referenssejä ja käyttää valtavan laajaa teknistä työkalupakkia pitäisi keskustella enemmän. Ei Litmanen ollut taikuri. Hän oli äärimmäisen teknisesti taitava pelaaja, joka kasvoi huipuksi ennen kaikkea valtavan toistomäärän takia.

Tai entä Roy Hodgson, jonka valmennuksellinen perintö jäi oikeastaan nollatasolle suomalaisessa maajoukkuejalkapallossa? Analysoitiinko Palloliitossa niitä hyviä asioita, joiden kautta Hodgson oli lähellä viedä Suomen arvokisoihin?

Ei ainakaan siltä vaikuta, sillä Hodgsonin jälkeen lähdettiin rekrytoimaan täysin päinvastaisen identiteetin ja metodin valmentajia.

Palloliitolla oli Hodgsonin myötä mahdollisuus ymmärtää, miten suomalainen jalkapallojoukkue voi luoda kentällä menestystä. Hodgson yritti filosofisella tasolla asioita, jotka olivat aikaansa edellä. Jättipottia ei silloin tullut, mutta filosofinen tie oli oikea.

Vääriin mielikuviin liittyy syvempi ongelma. Ne jäävät elämään ja ne muovaavat ihmisten ymmärrystä asioiden syy- ja seuraussuhteista. Päädytään luottamaan asioihin, joista puhutaan ja joiden kautta menestymistä tulkitaan.

Vaarana on, että myös Kanervan kohdalla tehdään tämä virhe. Mitä jos Kanerva ei olekaan ihmisjohtajana yhtään sen parempi kuin kukaan muukaan suomalainen jalkapallovalmentaja?

Mitä jos Kanervan menestyksen todelliset avaintekijät sivuutetaan, eikä hän jätä valheellisten mielikuvien jälkeen minkäänlaista varteenotettavaa ja tartuttavaa perintöä?

Pedantin syklin kulkija

Markku Kanerva on – jos kuuntelee pelaajia ja tarkastelee ilmapiiriä ulkoapäin – hyvin reilu ja rehellinen suomalainen valmentaja. Hän ottaa joukkueen jäsenet huomioon ja korostaa kollektiivisuuden merkitystä.

Tässä ei ole mitään yli-inhimillistä, eikä ennenkuulumatonta. Tosiasiassa Kanerva luottaa ryhmänhallinnan ja kollektiivisuuden kautta ikiaikaisiin joukkuelajien menestyksen oppeihin.

Sen sijaan se, mikä on suomalaiselle valmentajalle epätavallista, on Kanervan tapa kulkea valmennusprosessissaan pedantisti tiettyä sykliä.

Kanerva ja hänen valmennustiiminsä tutkivat vastustajia tarkasti ja suunnittelevat sitä kautta maajoukkuetapahtumien sisältöjä. Milloin harjoituksissa laitetaan vastustajajoukkuetta imitoimaan samantyylisiä pelaajia kuin vastustajilla oikeasti on, milloin taas pelaajat, joilla on tietynlaisia ominaisuuksia, pannaan nollaamaan tietyn tyyppisten vastustajien pelitehoja.

Suomi on poikkeuksellisella tavalla ollut otteluiden toisten jaksojen aikana voittava osapuoli. Esimerkiksi kolmen viimeisen Kansojen liiga -voiton voittomaalit on tehty toisella jaksolla. Tämän ilmiön taustalla on Suomen valmennustiimin kyky analysoida reaaliaikaisesti ottelun kuvaa ja reagoida puoliajalla oikealla tavalla.

Kaiken taustalla on laadukkaan valmennusprosessin yksi kriittisimmistä osista, analysointi.

Laadukas valmennusprosessi koostuu kolmesta osasta – suunnittelusta, toteutuksesta ja analysoinnista. Kanervan johtama prosessi lentää, koska nämä kaikki kolme osatekijää tehdään pedantisti.

Kanervan johtamistaitoja – joista meillä kenelläkään ei oikeasti ole hirveästi laadukasta informaatiota – hehkuttavat populistit unohtavat hurmoksessaan helposti kaikista oleellisimman lauseen Kanervan puheesta. Se on lyhyt lause, jota Kanerva toistaa käytännössä jokaisen ottelun jälkeen:

”Tämä peli pitää nyt analysoida videolta tarkasti.”

Kanerva katsoo videoita saadakseen tietoa. Ei ole sattuma, että Kanerva painottaa puheessaan tiedon määrää ja tarvetta. Analysointi, joka johtaa tiedolla johtamiseen, on tärkeä osa Kanervan prosessia.

Tietoa Kanervan valmennustiimi kerää maaliodotemalleista ja muusta datasta, joka kertoo, miten Huuhkajat on pelannut ja millaisia trendejä joukkueen pelaamisessa on olemassa.

Kanerva sanoi Urheilulehden haastattelussa, että hän oli tyytyväinen Irlanti-ottelun 1,97:n maalin odottamaan.

Se kertoo, että Kanerva luottaa todennäköisyysajatteluun.

Todennäköisyysajattelu on johtanut siihen, miten Huuhkajat tällä hetkellä pelaa. Huuhkajat ja Kanerva ovat oikeastaan haistattaneet pitkät Palloliiton luomille pelitavallisille linjauksille. Huuhkajat ei puolusta aktiivisesti eteenpäin, eikä ota laisinkaan pelirohkeita riskejä.

Suomi pelaa Kanervan johdolla ”pienten marginaalien jalkapalloa”, mikä on altavastaajalle perusteltu tapa hakea menestystä.

Se tarkoittaa sitä, että Suomi haluaa mieluummin ottelussa pienet maaliodotteet kuin suuret maaliodotteet. Suomen pelaamisen kaikki vaiheet tähtäävät siis siihen, että maalipaikkoja tulee molempiin päihin mahdollisimman vähän. Näin Suomen mahdollisuudet voittaa vähillä onnistumisilla kasvavat. Tämä on hyvin usein ollut altavastaajien tapa menestyä pallopeleissä.

Esimerkiksi Suomen jääkiekkomaajoukkue sekä futsal-maajoukkue ovat toteuttaneet kontrolliin ja riskittömyyteen perustuvaa pelitapaa menestyksekkäästi omien menestysprosessiensa aikana.

Kanervan filosofinen valinta pelata pienten marginaalien jalkapalloa ei ole sanahelinää. Suomi teki EM-karsinnoissa kaikista lohkokakkosista toiseksi vähiten maaleja. Meneillään olevassa Kansojen liigassa Suomi on pelannut neljä ottelua, joista yhtä vaille kaikki ovat päättyneet 1–0 tai 0–1. Yksi ottelu päättyi 2–0.

Hodgsonilainen Kanerva

Olisi hauskaa, ellei se olisi hyvin traagista, että hyvin harvat näkevät Kanervan ajattelussa yhtäläisyysmerkit Roy Hodgsonin prosessiin vuosina 2006–08.

Ehkä pitäisi nähdä. Hodgson toi ajatuksen Suomeen, mutta Palloliitossa ei sisäistetty Hodgsonin prosessin laatutekijöitä. Nyt Kanerva menestyy samoilla opeilla.

Kanerva työskenteli Hodgsonin vuosina Suomen nuorten maajoukkueen päävalmentajana ja seurasi läheltä Hodgsonin työtä. Kanerva perusti nuorten maajoukkueen vuoden 2009 EM-kisapaikan hodgsonilais-kanervalaiseen pienten maaliodotteiden jalkapalloon. Kanervalla, kuten Hodgsonillakin, oli jo tuolloin ymmärrys, miten suomalainen jalkapallomaajoukkue voi yllättää kansainvälisessä kilpailussa.

Jatkuvuus ja toimintakulttuurien pysyvä muutos ja kehittyminen perustuvat siihen, että ymmärretään menestyksen syy- ja seuraussuhteet.

Kanervan perintö ei tule olemaan johtamisopeissa, vaan siinä, että hän on tuonut maajoukkueelle ehjän ja todennäköisyyksiä kunnioittavan valmennusprosessin. Se lähtee suunnittelusta ja päättyy perusteelliseen analysointiin.

On selvä, että Kanerva voisi tehdä joitain asioita paremmin meneillään olevassa prosessissa. Pelaamisessa voisi olla vielä enemmän sisältöä, hyökkäämisessä vielä enemmän rakennetta. Blokkipuolustamisen ohelle voisi tuoda enemmän riistoja. Ja niin edelleen.

Kukaan ei tiedä, kuinka kauan Kanerva tulee Huuhkajien peräsimessä jatkamaan. Mutta nyt, kun maajoukkueella on suunta, ei pitäisi olla arvoitus, mikä oppi Kanervan ajasta pitää suomalaiseen jalkapallon ottaa, miten Kanervan jälkeen jatketaan ja millaisen perinnön hän tulee maajoukkuejalkapalloon jättämään.

Siitä kirjoitettu kirja ei tosin olisi kovin mediaseksikäs.

Juttu on alun perin julkaistu Elmossa 11/2020.

 

Tilaa Elmo  edulliseen  tarjoushintaan 

6 kk 49 e . Voit ostaa uusimman

Elmon myös irtonumerona

Lehtipisteeltä kautta maan tai

digi-irtonumerona Lehtiluukusta