McLaren teki kiistellyn, mutta MM-taistelun ja tallin kannalta järkevän päätöksen
Tallimääräykset aiheuttavat närää, mutta McLaren teki Erkki Mustakarin mukaan järkevän päätöksen iskemällä kaikki munansa Lando Norrisin koriin.
McLaren heräsi Italian GP:n jälkeen huomaamaan, että F1-sarjassa on MM-taisto päällä. Ennen tämän viikonlopun Azerbaidzhanin GP:tä talli kokousti ja päätti, että nyt on aika tukea vielä mestaruuden suhteen iskuetäisyydellä olevaa Lando Norrisia MM-pistesaalistuksessa.
”Tämä on järkevä päätös mestaruustaistoa ajatellen, vaikka katsojat eivät juuri tallimääräyksistä innostu. McLaren sai Unkarissa kuraryöpyn niskaan siitäkin, kun Oscar Piastri pääsi voittamaan uransa ensimmäisen F1 GP:n, vaikka Norris olisi nekin täydet pisteet MM-taistoonsa lopulta tarvinnut”, ElmoTV:n F1-asiantuntija Erkki Mustakari toteaa.
Ennen Azerbaidzhanin kisaa Norris on 62 pistettä sarjaa johtavaa Red Bullin Max Verstappenia jäljessä.
”Tämän kauden MM-taisto voi vielä käydä todella tiukaksi, joten Piastrin voittopäätös saattoi maksaa kalliisti McLarenille – mutta olihan se kiva juttu Piastrille.”
McLarenilla on ollut tähän asti kaksi samanarvoista kuskia ja henki tallissa on ollut pirteä.
”Voihan tallimääräys aina jotain närää aiheuttaa, mutta sen lauluja laulat, jonka leipää syöt. Piastri on luvannut jatkossa auttaa tallikaveriaan ja antaa Norrisin kuulemma vaikka voittaa puolestaan, jos tilanne sitä vaatii.”
”Hän voi mennä kysymään Valtteri Bottakselta neuvoja tässä asiassa. Helppoa toisen auttaminen ei australialaiskuskin luonteelle varmasti ole.”
”Historia muistaa muitakin tallimääräyksiä. Rubens Barrichello joutui antamaan tilaa Michael Schumacherille useastikin ja Mika Häkkisellä ja David Coulthardilla oli kuuluisa ensimmäisen mutkan sääntö. Jos kisa kävi tallikavereiden kesken kuumaksi, se sai voittaa, joka oli ollut ensimmäisessä mutkassa ensimmäisenä.”
Bakun harjoituksissa Norris ei vakuuttunut siitä, että rata sopisi tallin autolle alkuunkaan. Norris oli harjoituksissa ensin neljäs ja sitten vasta 17:s. Piastri oli ensin kuudes ja sitten viides. Lauantain harjoituksissa Norris oli kolmas ja Piastri neljäs.
”Norrisin kommentit olivat perjantain jälkeen epäileväisiä, mutta uskon tallin säätävän homman kuntoon. Bakun rata ei ole kenenkään suosikki, mutta silläkin on pärjättävä”, Mustakari lisää.