McLarenilla on selvä etumatka muihin, mutta tallin sisällä saattaa muhia yllätys
ElmoTV:n F1-asiantuntija Erkki Mustakari varoittaa, että McLarenin sisäisessä valtataistelussa saattaa olla sama voittaja kuin Kiinan GP:ssä.
McLarenin Kiinan GP:ssä ottama kaksoisvoitto alleviivaa ElmoTV:n F1-asiantuntijan Erkki Mustakarin mukaan sitä, että McLaren on odotusten mukaisesti tällä hetkellä MM-sarjan vahvin talli.
Kiinassa voittoon ajoi Oscar Piastri ennen avauskisan voittanutta Lando Norrisia.
”Ero etenkään Mercedekseen ei ole mitenkään suuren suuri, mutta sen pystyy kuitenkin näkemään paljaalla silmällä. Jos ei puhuta askeleesta, puhutaan ainakin puolesta askeleesta”, Mustakari arvioi.
Mustakarin mukaan kausi on kuitenkin pitkä ja voimasuhteet ehtivät vielä kauden aikana muuttua.
”Tulevat kisat näyttävät, miten tallien voimasuhteet lähtevät kehittymään. Toinen erittäin mielenkiintoinen seurattava asia on McLarenin sisäinen valtataistelu. Norris on vienyt tähän asti suurimmat otsikot, mutta valtataistelu voi kääntyä päälaelleen.”
”En näe kaksikon nopeudessa juurikaan eroja, mutta näytöt puhuvat sen puolesta, että Piastri on heistä henkisesti vahvempi. Tämä näkyy hänen käytöksessään voittojen ja tappioiden hetkellä ja ennen kaikkea starteissa.”
”Norrisin suurin haaste kuljettajana on olleet startit. Tärkein tekijä starteissa kuljettajan näkökulmasta on se, miten he käyttävät kytkintä. Täydellinen ajoitus vaatii äärimmäisiä hermoja ja henkistä kovuutta. Norrisilla on ollut usein starteissa ongelmia, mutta Piastri on hoitanut ne likimain täydellisesti, kuten Kiinassakin.”
”Siksi on äärimmäisen mielenkiintoista nähdä, miten kaksikon keskeinen taistelu kehittyy. Kiinassa ei ollut kysymys pelkästään yhdestä voitosta, vaan Piastri näytti maailmalle ja ennen kaikkea Norrisille, että MM-taistelu on täysin auki.”
”Piastri oli nopein aika-ajoissa ja nopein kisassa, ja on varmaa, että mitä tasaisempaa kaksikon välinen taistelu tulee tulevissa kisoissa olemaan, sitä tiukemmin siinä testataan kuljettajien henkistä kanttia. Siinä vertailussa punnukset ovat tällä hetkellä Piastrin puolella.”
Mustakarin mukaan Kiinan GP oli kisana pettymys.
”Kiinassa on kilometrin mittainen pääsuora ja siellä pitäisi pystyä tekemään ohituksia. Se kuitenkin vaatii, että ero on suoran alkaessa alle sekunnin, jolloin takasiipi saadaan auki. Nyt erot olivat kuitenkin kärkiautojen välillä suuremmat, jolloin kisasta tuli samanlaista jonossa ajamista kuin pahimmillaan Barcelonassa.”
”McLaren saa kisasta ilman muuta kaikki kolme tähteä, Mercedes kaksi tähteä, mutta yksi tähti menee Haasille ja ennen kaikkea Oliver Bearmanille. Karhumies lähti kisaan ruudusta 17, mutta nousi upeasti 10:nneksi. Se oli upea suoritus Bearmanilta.”
”Myös Haas on piirun verran parempi kuin viime vuonna. Tämä selittyy isossa kuvassa sillä, että kun säännöt ovat pitkään samat, silloin myös pienemmät tallit ehtivät mukaan auton kehitystyössä ja erot kaventuvat.”
”Vaikka erot itse kisassa olivat sunnuntaina suuria, aika-ajoissa marginaalit ovat todella pieniä. Nytkin 16 nopeinta autoa mahtui Q1:ssä yhden sekunnin sisälle. Jokainen voi päässään laskea, miten lyhyt aika sekunti on”. Mustakari naurahtaa.