Mixu Paatelainen sai Suomen A-maajoukkueen johdettavakseen vaikeassa murrosvaiheessa.

Kultaisen sukupolven aurinko oli mennyt mailleen Roy Hodgsonin ja Stuart Baxterin mukana ja Paatelainen sai johdettavakseen materiaaliltaan 2000-luvun selvästi heikoimman maajoukkueen.

Kaiken lisäksi Paatelaisen ensimmäisessä karsinnoissa, vuoden 2014 MM-karsinnoissa, Suomi joutui samaan karsintalohkoon hallitsevan maailmanmestarin Espanjan ja kivikovan Ranskan kanssa – ja jäi lohkossaan kolmanneksi.

Vuoden 2016 EM-karsintojen arpa oli Suomelle lempeä. Suomen kanssa samaan lohkoon tulivat Romania, Pohjois-Irlanti, Unkari, Fär-saaret ja lohkossa lopulta viimeiseksi jäänyt täysin tuuliajolla ollut Kreikka. Suomessa laskettiin, että Suomelle oli yksi kaikkien aikojen saumoista päästä arvokisojen lopputurnaukseen. Kun kotitappio Unkarille romutti Suomen haaveet kesäkuussa 2015, Palloliitto päätti erottaa Paatelaisen.

Myrskyn vuodet

Paatelaisen neljä vuotta Huuhkajien päävalmentajana olivat värikkäät ja ristiriitaiset. Kentällä Suomi väläytteli tuloksellisesti hetkittäin, mutta vain hetkittäin. Paatelaisen ajan ikimuistoisin ottelu oli 1–1-tasapeli maailmanmestari Espanjaa vastaan Gijonissa maaliskuussa 2013.

Palloliitto voi toki perustella Paatelaisen erottamista huonoilla tuloksilla, mutta Paatelaisen todellinen surma oli se, mitä tapahtui otteluiden ulkopuolella.

Vaikka Paatelainen oli valittu Skotlannissa Vuoden valmentajaksi, monet suhtautuivat hänen valintaansa skeptisesti – pitkälti siksi, että Paatelaisen jalkapallo TPS:ssä kaudella 2007 oli leimattu pelkäksi pitkän pallon potkimiseksi.

Paatelaisen varsinainen ongelma Huuhkajien päävalmentajana ei ollut kuitenkaan hänen maineensa, vaan se, mitä hän teki maineelleen Suomessa.

Kun paineet alkoivat odotettua heikompien tulosten myötä kasvaa, Paatelainen reagoi siihen yllättävällä tavalla. Yksi eniten huomiota herättäneistä episodeista oli se, kun hän syyllisti Suomen maalinteko-ongelmista pelaajat ja alleviivasi sanojaan sanomalla, ettei hän voi enää itse silloisessa kunnossaan mennä kentälle.

Joulukuusimies

Mixu Paatelainen lanseerasi myös kaksi termiä, joilla häntä moukaroitiin mediassa surutta. Toinen oli ”joulukuusi” ja toinen Paatelaisen legendaarinen sanonta ”ja näin”.

Joulukuusesta tuli yleinen naurunaihe ja pilkankohde – ”ja näin” sanonnasta suomalaiseen arkikieleen yleisesti käytetty ilmaisu.

Kysymys ei kuitenkaan ollut todellisuudessa kahdesta termistä. Kysymys oli siitä, että Paatelainen menetti suomalaisen median ja kannattajien silmissä uskottavuutensa. Siksi myös Palloliiton sisällä koettiin, että asialle on tehtävä jotain. Palloliiton silmin katsottuna kysymys ei ollut yksinomaan Paatelaiselle nauramisesta, vaan Paatelaisen kautta Palloliitolle ja Suomen maajoukkueelle nauramisesta.

Siitä, miten Paatelainen käyttäytyi julkisuudessa, Paatelainen saa syyttää vain itseään – mutta asialla on toinenkin puoli.

Se puoli oli se, miten paljon Paatelaisille piti nauraa – ja mistä.

Joulukuusi saattoi kuulostaa erikoiselta termiltä, mutta koominen suhtautuminen joulukuuseen kertoi ennen kaikkea siitä, kuinka huonosti suomalainen media ja kannattajat ymmärsivät ja ymmärtävät edelleen jalkapalloa pelinä. Joulukuusi ei ollut mikään taikasana, vaan tapa hahmottaa, miten joukkueen pelaajat oli kentälle ryhmitetty.

Kyse ei ollut siis Suomen pelitavasta tai puhumattakaan siitä, että Suomen pelitapa olisi ollut millään tavoin koominen. Paatelainen oli valmentajana uusherännäinen, ja alun pitkä pallo -vaiheen jälkeen hän oli alkanut perehtyä pallonhallintajalkapalloon. Ja juuri tuota, pallonhallintaan perustuvaa jalkapalloa Paatelainen yritti ajaa myös Suomen maajoukkueeseen.

Paatelaiselle voidaan aina nauraa, mutta todellisuudessa hänen pelitapansa oli edistyksellisempi ja samalla myös kunnianhimoisempi kuin paljon kehuttujen Roy Hodgsonin tai Markku Kanervan pelitapa.

Ja vaikka maajoukkueen päävalmentajan käytössä oleva aika on rajallinen, Paatelainen pystyi kehittämään Suomen maajoukkueen pallonhallintapelaamisesta suurin harppauksin ja saamaan hyökkäyspelin rakenteen ja etenemismallit parhaimmillaan erinomaisiksi. Varsinkin Suomen 1–1-tasoitusmaali Espanjaa vastaan Gijonissa oli yksi kaikkien aikojen suomalaisista hyökkäyksistä.

Mutta sitä ei Suomessa nähty. Nähtiin vain hieman pyylevöitynyt koominen hahmo, joka muuttui entistä koomisemmaksi sitä mukaa, kun paineet ja kritiikki häntä kohtaan kasvoivat.

Kannattiko erottaa?

Valmentaminen on moniulotteinen prosessi. Kysymys ei ole vain siitä, miten hyvin valmentaja ymmärtää peliä. On osattava siirtää myös näkemyksensä kentälle. Paatelaisen tapauksessa yksi mielenkiintoinen ristiriita oli, että vaikka media ja kannattajat irvailivat Paatelaiselle, hän oli johtajana karismaattinen ja vakuuttava, ja hän nautti pelaajien keskuudessa suurta arvotusta.

Tätä taustaa vasten on hyvä kysymys, tekikö Palloliitto oikean ratkaisun erottaessaan Paatelaisen. Olisiko Paatelaisen prosessi vienyt Suomea askel askeleelta eteenpäin ja myös tulokset olisivat sitä myötä parantuneet?

Sitä emme saa koskaan tietää, koska Palloliitto halusi lopettaa yleisen vitsailun joulukuusesta ja naureskelun Suomen maajoukkueelle.

Olin itsekin yhdessä kohtaa sitä mieltä, että Mixu Paatelainen olisi pitänyt vaihtaa parempaan päävalmentajaan.

Kysymys ei ollut kuitenkaan siitä, että Paatelainen olisi ollut huono päävalmentaja, vaan puhtaasti siitä, että kun vuoden 2014 EM-karsinnoissa Suomella kävi siihen mennessä historiallisen hyvä arpaonni, silloin olisi EM-unelman saavuttamiseksi pitänyt kääntää kaikki mahdolliset marginaalit.

Suomen maajoukkueeseen oli mahdoton saada parempia pelaajia, mutta Paatelaisen paremman päävalmentajan maajoukkueelle olisi voinut ainakin teoriassa saada.

Lue myös: Antti Muurinen oli salaviisas pirulainen, jonka potkimisen takana on iso journalistinen kysymys