Jalkapallon MM-kisojen lippujen hinnoista on noussut maailmanlaajuinen raivo. Eurooppalaisten jalkapallokannattajien järjestö FSE on pitänyt hintoja ”kiskurimaisina” ja luonnehtinut tietoja lippujen hinnoista aiempiin Fifan lupauksiin verrattuna ”monumentaalisena petoksena”.

Fifa lupasi vuonna 2018, että vuoden 2026 MM-kisojen halvimmat liput maksaisivat 21 dollaria eli nykyarvossa noin 18 euroa. Fifa ei ole vielä julkistanut kaikkia lippujen hintoja, mutta halvimpien niiden uskotaan liikkuvan 50-60 euron luokassa.

Tämäkin hinta pätee vain kaikista vähiten kiinnostaviin alkusarjan otteluihin.

SkySportsin keräämien tietojen mukaan esimerkiksi Englannin rekisteröityneille kannattajille halvimmat alkusarjan otteluiden liput maksavat 188 euroa. Tällä hinnalla pääsee katsomaan Englannin otteluita Panamaa ja Ghanaa vastaan. Englannin alkusarjan otteluun Kroatiaa vastaan halvin lippu maksaa 228 euroa.

Dynaamisen hinnoittelun seurauksena skottikannattajat pääsevät katsomaan alkusarjassa pelattavaa Haiti-ottelua halvimmillaan 154 eurolla. Marokko-ottelun halvimmista lipuista skottien pitää maksaa 188 euroa ja Brasilia-ottelun halvimmasta lipusta 228 euroa.

Jatko-otteluissa halvimpien lippujen hinnat pomppaavat yli 200 euron. Puolivälierissä kannattajille myytävät halvimmat liput maksavat jo lähes 600 euroa ja välierissä lähes 800 euroa. MM-loppuottelussa yksittäisten lippujen hinnat liikkuvat noin 3600–7400 euron haarukassa.

Jos esimerkiksi englantilainen kannattaja haluaa katsoa kaikki Englannin ottelut mahdolliseen MM-finaaliin asti, hän joutuu maksamaan pelkästään pääsylipuista noin 5900 euroa. Summa on seitsenkertainen verrattuna vuoden 2022 MM-kisoihin Qatarissa.

Kun päälle lisätään matkat ja majoitukset kolmen maan, Yhdysvaltojen, Meksikon ja Kanadan alueella pelattavissa kisoissa, köyhien ei kannata kisoihin matkustaa – ei ainakaan jokaiseen otteluun.

***

Kannattajien raivo on helppo ymmärtää, mutta raivon takana oleva ilmiö ei ole uusi ja ihmeellinen.

Jalkapallo oli pitkään kahdella mantereella, Euroopassa ja Etelä-Amerikassa pelattavaa työväenluokkaista kansanurheilua, jota pelasivat ja katsoivat kuuluisat kansan syvät rivit – keitä he sitten eri maissa olivatkin.

Elettiin toisenlaisen romantiikan aikaa. Englantilaisen jalkapallon kruununjalokivi, Valioliiga, kylpee nykyään pohjattomien rikkauksien keskellä, mutta vielä 1960-luvun alussa ammattilaispelaajille voitiin maksaa maksimissaan 20 punnan viikkopalkkaa. Summa vastaa ostovoimaltaan nykyrahassa noin 240 puntaa eli noin 275 euroa.

Tänään Valioliigan parhaimmin palkattu pelaaja, Manchester Cityn Erling Haaland tienaa viikossa 525 000 puntaa (600 000 euroa) eli yli 26 000 kertaa enemmän kuin Stanley Matthews tai Jimmy Greaves ansaitsivat kaudella 1960-61.

Lippujen hinnoissa on tapahtunut samanlainen kehitys. 1961 katsomoihin pääsi muutamalla shillingillä eli summalla, joka vastaa absoluuttisesti noin 20 nykysenttiä ja rahan ostovoimalla mitattuna vain 1,6 euroa.

Tänä päivänä esimerkiksi Arsenalin kotiotteluiden normiliput maksavat 40-160 euroa ottelusta riippuen.

***

Jalkapallossa kaikki muuttui 1980- ja 1990-luvuilla. Amerikkalaisen ammattilaisurheilun visionäärit olivat muuttaneet Pohjois-Amerikan suuret ammattilaissarjat rahasammoiksi tajuttuaan niissä piilevän liiketaloudellisen potentiaalin.

Jalkapallossa kehitykseen herättiin myöhemmin, mutta herättiin kuitenkin. Tajuttiin, että jalkapallon alla oli paljon suurempi maailmanlaajuinen kultaesiintymä kuin missään muussa urheilulajissa tai sarjassa maailmassa. Sen jälkeen alkoi louhinta – ja sitä seurannut väistämätön kehitys.

Nyt ollaan tässä pisteessä, jossa jalkapallon MM-kisoissa pelaa ennätykselliset 48 maata ja yksittäisten lippujen hinnat ovat nousseet edellisiin MM-kisoihin verrattuna 6-7-kertaisiksi. Ei huono kehitys kolmen vuoden aikaikkunassa niiden kannalta, jotka mittaavat kaiken rahassa.

Fifa voi perustella 48 maan MM-kisoja ja ennätyksellisen korkeita lippujen hintoja miten päin tahansa, mutta kysymys on viime kädessä rahasta.

Siitä miten sitä tehdään mahdollisimman paljon.

Mitään rajaa ja häpyä Fifalla ei ole, mutta Fifa ei ole ainoa syyllinen kehityksessä. Samalla syytettyjen penkillä ovat kaikki ne, joille jalkapallo tarkoittaa ensisijaisesti mahdollisuutta takoa rahaa. Oikein jaloon rahantakojan sydämeen voi mahtua toki myös peli ja oma seura, mutta jalkapallon viimeisten vuosikymmenten kehityksen taikoneille bisnesguruille raha on voimista suurin ja kaunein.

***

Kaiken kehityksen ja kaiken raivon keskellä on kysyttävä yksi oleellinen, mutta samalla kipeä kysymys:

Onko vastuu jalkapallon nykykehityksestä ja sitä kautta viime kädessä myös tulevien MM-kisojen ennätyksellisistä lippujen hinnoista yksin talouden verikoirien?

Sepä se.

Kapitalismi vaatii toimiakseen toisenkin osapuolen – kuluttajat. Meidät.

Meidät, jotka rakastamme jalkapalloa, elämme sen intohimoisissa käänteissä ja maksamme kukin tavallamme siitä, että saamme nauttia jalkapallosta ympäri vuoden.

Veikkausliigan tai Huuhkajien lippujen hintoja en ole koskaan kironnut, en myöskään niinä satunnaisina kertoina Valioliigan lipun hintoja, kun olen käynyt otteluita paikan päällä katsomassa. Viaplayn, MTV Katsomon ja Ruutu+:n kuukausimaksut olen myös kiltisti maksanut.

En lähde marssimaan kaduille sitä vastaan, että kaikki jalkapallossa kallistuu tai että Fifa rahastaa häpeilemättä ensi kesän MM-kisoilla. Voin jupista vanhan miehen jupinaa, mutta katson kisat kuitenkin – aivan, kuten tein kolme vuotta sitten katsellessani Qatarin MM-kisoja.

***

Tässä MM-kisojen lippuraivossa ei kuitenkaan ole kysymys minusta tai meistä.

Kysymys on niistä tavallisista kannattajista, joilta rahamiehet ja välillisesti myös me olemme varastaneet jalkapallon.

Heistä, joilla ei ole vara maksaa mielipuolisia lippujen hintoja tai tilata kalliita maksukanavia, saati, että he voisivat viedä poikansa tai perheensä katsomaan jalkapallo-otteluita paikan päälle, kuten heidän isillään oli mahdollisuus tehdä.

Kuka heidän ääntänsä kuulisi?

Kuka tuntisi sen polttavan kuumotuksen tunteen, kun jostain vuosikymmenten pyhästä toimituksesta – jalkapallo-otteluun menemisestä kavereiden tai omien poikien kanssa –, pitää luopua siksi, että jollakin upporikkaalla amerikkalaisella tai saudiliikemiehellä on ehtymätön halu ansaita koko ajan enemmän ja enemmän, ja me täällä kaukana pohjolassa iloitsemme siitä, että näemme jokaisen Arsenalin ottelun televisiosta suorana ja hehkutamme, kuinka onnellisia olemme saadessamme olla elossa tällaisena jalkapallon kulta-aikana?

Vastaus on tyly: Nykymaailmassa ei kukaan.