Liverpoolin ei kannata hymyillä vielä liian leveästi Manchester Cityn ja Arsenalin tasapelille

Jürgen Klopp jahtaa uransa toista Valioliigan mestaruutta piikkipaikalta yhdeksän kierrosta ennen sarjan päättymistä.

JalkapalloValioliiga

Liverpoolin ei kannata hymyillä vielä liian leveästi Manchester Cityn ja Arsenalin tasapelille

Liverpool nousi sunnuntaina takaisin Valioliigan piikkipaikalle, mutta Jukka Röngän mukaan mestaruustaistelu on edelleen täysin auki.

Mari Salmela
TEKSTI Mari Salmela
JULKAISTU 1.4.2024 | KUVAT Terry Kearney

Valioliigassa iso viikonloppu takana ja isot viikot edessä. Mitä Manchester Cityn ja Arsenalin sunnuntainen tasapeli tarkoitti mestaruustaistelun kannalta?

Yleinen tulkinta tuntuu olevan, että tasapelin myötä etu siirtyi Liverpoolille. Kyseessä on kuitenkin niin marginaalinen etu, että tilanne mestaruustaistelun suhteen on täysin auki.

Jokaisella kolmella kärkiseuralla on vielä yhdeksän ottelua jäljellä ja on äärimmäisen epätodennäköistä, että ne kaikki voittaisivat kaikki jäljellä olevat ottelunsa. Kysymys on siksi siitä, miten monta pistettä kärkiseurat menettävät – ja sitä on tällä hetkellä mahdoton ennakoida.

Mitään dramaattista hyytymistä millään kärkiseuralla tuskin tapahtuu. Kysymys on todennäköisesti plus miinus 4-5 pisteen menettämisestä. Osa otteluista tulee varmasti olemaan niin selviä, että marginaaleista on turha niissä otteluissa puhua, mutta mukaan mahtuu varmasti myös sellaisia otteluita, joissa otteluiden sisäiset satunnaistekijät saattavat olla isojen pisteiden arvoisia.

Kaikkia kunnia Liverpoolille esimerkiksi Nottinghamin voittamisesta, mutta siinä ottelussa kaksi pistettä oli kiinni muutamasta sekunnista. Samoin Arsenalin voitossa Brentfordissa kysymys oli muutamasta minuutista.

Hyvät joukkueet pystyvät tekemään maaleja myös otteluiden loppuhetkillä, mutta loppuhetkien maalissa jalkapallojumalten hymyn on oltava myös kohdillaan.

Pystytkö sanomaan joukkueiden voimasuhteista mitään konkreettisempaa?

Jos kysymys olisi joukkueiden tämänhetkisestä pelillisestä vahvuudesta, pitäisin Arsenalia ja Manchester Citya  aavistuksen vahvempana mestariehdokkaana kuin Liverpoolia.

Kärkijoukkueiden loppuohjelmat eivät muuta ratkaisevasti tätä asetelmaa. Kaikilla kolmelle seuralla on 2-3 vaarallisempaa karikkoa, joissa ne voivat menettää pisteitä. Toki pistemenetyksiä voi tulla muissakin otteluissa, mutta näissä muissa otteluissa kysymys on enemmän joukkueiden mahdollisesta kyykkäämisestä kuin siitä, että vastustaja olisi ylivoimaisen kova.

Ehkä suurin erottava tekijä on se, että Manchester City ja Arsenal pelaavat Mestarien liigassa. Toki Liverpool on myös eurocupeissa, mutta Eurooppa-liiga on kuitenkin kakkoskategorian kilpailu Valioliigaan ja Mestarien liigaan verrattuna.

Arsenalille kahden huipputärkeän kisan yhtäaikainen vetäminen voi olla haasteellisempaa kuin Citylle ja siksi Arsenalille voi tulla lipsahduksia niin ennen kuin jälkeen Mestarien liigan otteluiden – varsinkin, jos Arsenal voittaisi puolivälierissä Bayern Münchenin ja menisi välieriin.

Jos Arsenal etenisi Mestarien liigan välieriin, silloin Arsenalilla olisi huhti-toukokuun taitteessa 17 päivän putki, jolloin se pelaisi neljä Valioliigan ottelua (Chelsea kotona 23.4., Tottenham vieraissa 28.4., Bournemouth kotona 4.5. Manchester United vieraissa 11.5.) ja kohtaisi Mestarien liigan välierissä Manchester Cityn tai Real Madridin 30.4. ja 7.5.

En halua maalata piruja seinälle, mutta tuo olisi Arsenalille sellainen karikko, jossa se voisi kaatua.

Toki Citylla on vielä ekstrana FA Cupin välierä, mutta City näytti viime kaudella, että se pystyy kyllä käymään kolmen rintamankin sotaa.

Eli mikä on ennusteesi – kuka vie Valioliigan kannun?

Kunnioitan tämän kauden mestaruustaistelua ja sen tasaisuutta niin paljon, etten suostu tekemään mitään ennustuksia.

Arsenal ei välttämättä selviä siitä, jos se voittaa Mestarien liigan puolivälierissä Bayern Münchenin ja joutuu pelaamaan kaksi huippukovaa välieräottelua Manchester Citya tai Real Madridia vastaan.

Liverpoolin pelaaminen ei viimeviikkojen hyvistä tuloksista huolimatta vakuuta. En sano, että sen niukoissa voitoissa olisi ollut kysymys onnesta, mutta jossain kohtaa marginaalit voivat pomppia myös sitä vastaan. Myös tappio FA Cupissa Manchester Unitedille oli hälyttävä signaali, varsinkin, kun näki, miten köysissä Liverpool oli etenkin toisella jaksolla Unitedia vastaan.

Manchester City ei ole ollut aivan viimevuotisessa iskussa, mutta sen rutiini ja materiaalin kokemus ovat kuitenkin sitä luokkaa, että City on edelleenkin vahvin sana mestaruustaistelussa. Se on toki jäänyt Liverpoolista kolme pistettä, joten varaa uusiin lipsahduksiin ei ole.