MM-kisojen tuomarilinja on ollut erikoinen ja sillä voi olla yllättäviä seurauksia Leijonien välierässä

Saku Mäenalanen ja Leijonat kohtaavat Saksan MM-välierässä lauantaina.

JääkiekkoLeijonatMM2021

MM-kisojen tuomarilinja on ollut erikoinen ja sillä voi olla yllättäviä seurauksia Leijonien välierässä

MM-kisojen tuomarilinja on ollut erittäin salliva, jopa hämmentävän salliva. Jos se muuttuu välierään, Leijonat joutuu uuden äärelle.

Juuso Kokkonen
TEKSTI Juuso Kokkonen
@JuusoKokkonen
JULKAISTU 5.6.2021 | KUVAT All Over Press

Leijonilla on edessään MM-välierä Saksaa vastaan. Ennakkoasetelma on selvä: Suomi lähtee peliin ennakkosuosikkina. 

Saksa on mielenkiintoinen joukkue. Toni Söderholm on ollut paljon vaikuttamassa viime vuosina maajoukkueen toimintaan ja saksalaisen jääkiekon kehitykseen. Hän on tehnyt hyvää työtä, mistä osoitus on Saksan joukkueen välieräpaikka. 

Ero joukkueiden välillä on kuitenkin jokseenkin valtava. Ei välttämättä pelaajalistalla, vaan nimenomaan pelaamisen tasossa. Vastakkain on kaksi jääkiekkomaata, jossa toisessa päävalmentaja on ollut jo yli 10 vuotta sitten rakentamassa pohjaa ja pelaamisen identiteettiä, ja toisessa kehitystyö on vasta alussa.

Tuo ero näkynee kaukalossa, kuten näkyi alkulohkon pelissäkin. Konkreettisesti ero näkyy siinä, kuinka korkealla tasolla yksittäinen pelaaja kykenee pelaamaan voittavaa jääkiekkoa neljän pelitilanneroolin kautta koko 60 minuuttia ja kuinka siten se kanavoituu kollektiiviseen pelinopeuteen.

Siinä Suomi lienee Saksaakin edellä, kuten on ollut likimain jokaista vastustajaansa.

Vaikka Söderholm valmennustiimeineen tekisi täydellisen ottelusuunnitelman ja tietäisi tasan tarkkaan mihin Suomea vastaan iskeä, se olisi todennäköisesti kosmetiikkaa. Suurin syy on se, että pelaajilla ei olisi kapasiteettia toteuttaa sitä riittävän laadukkaasti verrattuna siihen, kuinka laadukkaasti Suomi toteuttaa omaa pelisuunnitelmaansa.

Se nähtiin Tšekin osalta puolivälierässä. Joukkueella oli jonkinlainen suunnitelma, mutta sillä ei ollut oikeastaan mitään merkitystä, kun Suomen kollektiivinen peruspelaamisen nopeus kaikissa pelin vaiheissa löi vastustajalta jalat alta. Siinä kuvassa muutamien viivelähtöjen organisoinnin tapa oli aika pieni ja merkityksetön asia.

Ja kun katsotaan vaihtopenkin taakse, Suomella on etu. Söderholmilla on käynnissä toiset miesten MM-kisat päävalmentajana. Jukka Jalosella seitsemännet. Söderholm on valmentanut viisi vuotta, Jalonen kolmekymmentä.

Jalosen kokemus näkyy Leijonissa. Kun valmentaja kehittyy ja kasvaa, asiat selkeytyvät niin omassa päässä kuin loppuviimein kaukalossa. Pelistä löytyy olennainen. Siitä tulee tehokasta, ja ruvetaan yksittäisten taktisten nyanssien sijaan vaalimaan pelaamisen laatua. Siitäkin syystä Leijonia on varsin kiehtova seurata.

Savotta Söderholmin Saksalla on siis melkoinen. Se tarvii yllätyksen. Sellaisia jääkiekossa tapahtuu kyllä.

Tuomarilinjasta yllättävä tekijä?

Peli voisi kääntyä Saksalle oikeastaan vain muutaman tekijän kautta.

Suomen pelit ovat vähämaalisia, ja siten tulosmarginaali on otteluissa pieni. Suomi puolustaa niin, että se antaa minimaalisen vähän ykkösluokan maalipaikkoja ja toisaalta luo itsekin niitä vähänlaisesti.

Vaikka Leijonat kontrolloinee peliä Saksaakin vastaan ja vaikka Saksakin loisi vähän, jos ollenkaan, aivan ykköskategorian maalipaikkoja, mahdollista on, että joku huonommankin laadun maalipaikka voi tietää maalia. Saksan avausmaali voisi tuoda Leijonille epävarmuutta, joskin joukkue on osoittanut jo aiemmin, että sen ote ei herpaannu.

Yllättävin muuttuja Leijonien kannalta olisi kuitenkin tuomarilinjan täydellinen muuttuminen välierään.

MM-kisojen tuomarilinja on ollut hyvin erikoinen. Jäähyjä on, vielä erityisesti Leijonien peleissä, vihelletty todella vähän. Esimerkiksi Tšekki-puolivälierässä jäi viheltämättä jo selviä vääriä vaihtoja.

Linja on ollut se, että annetaan pelata ja vain aivan selvät rikkeet otetaan pois, jos niitäkään. 

Se on pitänyt pelit monotonisina. Eli jäähyt eivät ole liiemmin tulleet rikkomaan viidellä viittä vastaan -pelaamisen rytmiä. Ja kun rytmi on ollut selvä, Leijonat on voinut jauhaa tasaviisikoin konettaan ja pitää pelin kontrollissaan.

Miksi linjan tiukentuminen olisi Leijonille yllättävä muuttuja?

Kyse ei ole siitä, että esimerkiksi Suomen alivoimapelaaminen olisi heikosti organisoitu. Sitä on toki testattu todella vähän, vain 11 kertaa koko turnauksessa, mutta se on riittävän hyvällä tasolla.

Sen sijaan kyse on siitä, mitä jäähyjen sävyttämä, rikkonainen peli tekisi luontaiselle pelin virralle. Pelattaisiin välillä muutama minuutti tasaviisikoin, välillä alivoimaa, välillä ylivoimaa, välillä tasavajaalla. Olisi hajanaisia kentällisiä, eikä luontaista vaihtorytmiä.

Kuinka tässä rikkonaisessa pelin rytmissä Leijonien kontrolli yhä pitäisi? Sitä ei ole oikeastaan nähty koko turnauksen aikana, koska pelit ovat olleet kliinisiä.

Erikoista tietysti olisi, jos tuomarilinja tässä kohtaa turnausta kokisi muutoksen. Toisaalta linja on ollut koko kisojen ajan niin erikoinen, että erikoista myös olisi, jos se annetaan jatkua nähdynkaltaisena.