Nyt kiiltää komeasti – Kari Jalosen prosessia ei ole reilua edes verrata Jukka Jalosen Leijoniin

Joel Armia avasi Suomen maalihanat Tšekki-ottelussa.

JääkiekkoJääkiekon MM2022Leijonat

Nyt kiiltää komeasti – Kari Jalosen prosessia ei ole reilua edes verrata Jukka Jalosen Leijoniin

Leijonat hoiti lohkovoiton ja Slovakian puolivälierävastustajaksi kaatamalla Tšekin 3-0. Samuel Savolainen pohtii kahden Jalosen kahta prosessia ja niiden eroja.

Jukka Rönkä
TEKSTI Jukka Rönkä
@JukkaRonka
JULKAISTU 24.5.2022 | KUVAT All Over Press

Suomi hoiti tyylikkäästi alkusarjan loppuun saakka ja päätti sen 3-0 -voittoon Tšekistä ja alkulohkon voittoon. Samuel, millainen ottelu nähtiin?

Herkkupala. Kyseessä oli kahden suomalaisen huippuvalmentajan, kahden Jalosen, kohtaaminen MM-tasolla kotikisoissa.

Jääkiekkopeliä seuratessa voi aina tehdä havaintoja erän ensimmäisistä peliteoista. Niistä voi nähdä sen, että mihin joukkue ottelussa pyrkii. Ja Tšekki aloitti avauserän ja varsinkin toisen erän äärimmäisen vahvasti. Se piti kiekkoa ja vaihtoi peliväline hallussaan ja pakotti Leijonat puolustamaan sen vyöryttäessä pitkiä hyökkäyksiä. Peli kuitenkin varioitui aivan liikaa ja hyökkäykset eivät olleet riittävän tasalaatuisia, kuten ne ovat vaikkapa Leijonilla. Ja niin kävi, että Tšekin pelikuri kuitenkin alkoi levitä erien aikana ja se ei pystynyt kontrolloimaan pelin virtausta vielä riittävän johdonmukaisesti. Vaihtokuri alkoi livetä, hyökkääjät alkoivat karata kauemmaksi ja tavoittamattomiin ja ajoittain palattiin puolustamaan selkä suorassa. Siinä onkin Kari Jalosen prosessille se haaste, kun vastassa on Leijonien kaltainen jo vuosia rakennettu ja huippuunsa viritetty prosessi.

Leijonat sieti vaikeat hetket paljon paremmin, ei Suomen pelaajat hätkähdä tai ala hötkyillä, vaikka omissa jouduttaisiin puolustamaan pitkiäkin aikoja. Eikä Leijonat turhaudu – vaan se jauhaa, jauhaa ja jauhaa kunnes Tšekkikin oli lopulta lyöty. Pelin sisällä siihen auttoi tietysti esimerkiksi Joel Armian erityisen komea maali.

Näkyikö tässä nyt kahden prosessin erot? Eli se, että Kari Jalosella oma prosessi Tšekissä on vasta alussa ja se, että Jukka Jalosen johdolla prosessia on viety vuosikausia?

Pitäisin tuota johtopäätöstä täsmälleen oikeana. Täytyy muistaa, että Jukka Jalosen johdolla on yhteistyön jääkiekkoa istutettu selkäytimiin niin kauan, että yksi pelaajasukupolvikin on vaihtunut. Myös Jukka Jalosen aikana on ollut vaikeaa ja Meidän peli on ollut kiinaa johtavillekin pelaajille. Ja edelleen tuntuu, että kollektiiviajattelu tuottaa vaikeuksia ymmärtää ihan arkisissakin esimerkeissä.

Edelleen mediassa palkkaa saavat toimittajat pohdiskelevat tosissaan, että pitäisikö NHL-tähti Miro Heiskasen pelata puoli tuntia tai Leijonien pelata kuudella pakilla ja unohtaa yhden yksilön vuoksi niitä elementtejä, millä tämä menestyvä prosessi on rakennettu. Se on tomppelipuhetta, joka riitelee voittavien arvojen kanssa.

Ei Leijonia ole rakennettu yksittäisten pelaajien edun vuoksi vaan koko joukkueen edun vuoksi. Ja sen vuoksi se ei ole hävinnyt varsinaisella peliajalla ottelua arvokisoissa miesmuistiin. Siksi ei ole oikein edes reilua verrata Leijonia Kari Jalosen Tšekkiin. Tämän ottelun perusteella Leijonat kuitenkin voittaisi näiden joukkueiden kohdatessa Tšekin neljä kertaa viidestä.

Kari Jalonen on vasta aloittanut oman työnsä kulttuurinmuutoksen kanssa ja kasvukipuja voi olla edessä. Tshekissä on havaittavissa erittäin hyviä pelillisiä elementtejä jo nyt. Siksi Jalosen täytyy toivoa, että joukkue saisi heti hyviä tuloksia, jotta usko tuohon työhön ja muutokseen kasvaisi. Esimerkiksi mitali olisi jo erittäin kova juttu, koska Tšekin edellisestä mitalista MM-tasolla on jo 10 vuotta.

Mutta niin sen pitää ollakin, ettei se voi riittää, että tuodaan suomalainen valmentaja tuomaan mukanaan palanen suomalaista prosessia ulkomaille uuteen kulttuuriin ja heti kättelyssä räjäytettäisiin pankkia maailman rankingykköstä vastaan. Jos se olisi helppoa, sen tekisivät kaikki.

Mitä sanot Suomen maalivahtipelistä?

Jussi Olkinuora on vetänyt tässä yhden kaikkien aikojen alkulohkoista Leijonien maalivahtina. Ykkösmaalivahdista pudotuspeleihin ei ole mitään epäselvyyttä. Olkinuora päästi alkulohkossa vain yhden maalin. Se on kova, jopa häikäisevä juttu.

Olkinuoralle kaikki kunnia, mutta kiitos kuuluu myös edessä pelaavalle viisikolle, joka kiekottomana ohjaa vastustajan laukauksia heikompien todennäköisyyksien alueille. Sekin pitää muistaa, vaikka siellä tietysti paraatipelastuksiakin seassa on.

Missä iskusta Leijonat lähtee pudotuspeleihin?

Erinomaisesta. Suomi on tässä iskussaan ainakin näissä papereissa maailmanmestarisuosikki numero yksi. Selvällä erolla muihin.