Olli Määttä pitää Leijonien vahvuutena MM-jäällä neljällä nyrkillä pelaamista

Olli Määtä puki edellisen kerran Leijona-paidan päälle kevään 2021 MM-kisoissa, josta Suomi palasi kotiin hopeat kaulassa.

JääkiekkoJääkiekon MM2023

Olli Määttä pitää Leijonien vahvuutena MM-jäällä neljällä nyrkillä pelaamista

Olli Määtän mukaan Leijonien suurin vahvuus MM-kisoissa on Jukka Jalosen painotusta peluuttaa joukkuetta leveällä materiaalilla.

Mari Salmela
TEKSTI Mari Salmela
JULKAISTU 12.5.2023 | KUVAT All Over Press

Olli Määtän valinta Leijonien MM-ryhmään ei yllättänyt ketään. Vahvan kauden Detroit Red Wingsissä pelannut suomalaispuolustaja oli NHL-kauden päätyttyä hyvässä kunnossa ja halusi vielä jatkaa pelikauttaan.

”Jos vain on mahdollisuus tulla Leijoniin, on kunnia-asia ottaa kutsu vastaan ja tulla”, Määttä muistuttaa.

Määttä pelasi MM-kisoissa keväällä 2021, kun Suomi sijoittui hopealle Latvian MM-kisoissa. Hän edustanut Suomea myös vuoden 2016 Maailmancupissa ja vuoden 2014 talviolympialaisissa.

Määttä on päässyt urallaan juhlimaan kahdesti Stanley Cupin voittoa Pittsburgh Penguinsissa 2016 ja 2017.

Tämän kevään MM-kisoissa tavoite on selvä 28-vuotiaalle luottopuolustajalle.

”Haluan auttaa tätä joukkuetta voittamaan. Varmasti se pelaaja, joka pelaa parhaiten, saa suurimman roolin, mutta aina kun Leijoniin tulee, niin pelataan joukkueena ja joukkueelle.”

”Leijonien yksi isoin vahvuus on se, että pelataan vahvasti neljällä kentällä ja neljällä pakkiparilla”, sanoo Miika Koiviston pakkiparina kisat aloittava Määttä.

Määttä muistuttaa, että MM-kisoissa ei ole yhdessäkään ottelussa varaa kruisailla.

”Turnaus on niin lyhyt, että jokaisessa pelissä pitää pystyä puristamaan itsestä parasta esiin. Ei ole yhtään peliä, jotka voidaan jotenkin vain ohittaa. Tämä ei myöskään ole mies miestä vastaan peli, vaan joukkuepeli. Jokaisen on tehtävä kova työmäärä ihan kaikissa otteluissa.”

Määttä siirtyi viime kesänä Los Angeles Kingsistä yllättäen Detroitiin vuoden sopimuksella. Jo helmikuussa hän allekirjoitti jatkosopimuksen. Syykin on selvä. Hän haluaa voittaa vielä lisää. Mutta moottorikaupungin joukkue ei ole juhlinut mitään vuosikausiin. Viimeksi Red Wingsin luotsasi päätyyn asti Mike Babcock keväällä 2008.

”Joukkueessa on Stanley Cup -ainesta ja se oli yksi syy, miksi halusin siirtyä Detroitiin. Meillä on nuoria jätkiä, jotka ovat todella taitavia pelaajia. Voittamisen halua ja paloa on myös paljon.”

”Kaudella otimme myös ison askeleen eteenpäin ja vaikka emme saavuttaneet pleijaritavoitettamme, voimme parin seuraavan vuoden aikana voimme kehittyä tarpeeksi.”

Määttä tehoili kauden aikana 78 ottelussa pisteet 6+17.

”Oma kauteni oli ihan hyvä, mutta muuten jäi vähän hampaankoloon, sillä meillä oli mahdollisuuksia edetä pudotuspeleihin. Tekeminen jäällä ei silti siihen selvästi vielä riittänyt. Jos vain olisimme saaneet puristettua itsestämme vielä vähän enemmän irti, olisimme olleet jatkossa.”

”Se hiukan harmittaa. Meillä oli hyviä hetkiä, mutta peli oli aika vuoristorataa ja liian epävarmaa.”

Detroitin epäonni saattoi kuitenkin olla Leijonien onni. NHL-kokemukselle on maajoukkueessa aina käyttöä, kuten Miro Heiskanen viime kaudella osoitti.