Ottelun pelaaminen loppuun oli oikea ratkaisu, sillä se sisälsi viesteistä tärkeimmän

Nämä kuvat pysäyttivät jalkapallomaailman.

EM2021Huuhkajat

Ottelun pelaaminen loppuun oli oikea ratkaisu, sillä se sisälsi viesteistä tärkeimmän

Olisko Tanskan ja Suomen ottelun jatkaminen oikea ratkaisu Christian Eriksenin vakavan sairauskohtauksen jälkeen. Lyhyt vastaus: oli.

Jukka Rönkä
TEKSTI Jukka Rönkä
@JukkaRonka
JULKAISTU 12.6.2021 | KUVAT All Over Press

Suomen historiallinen EM-ottelu Tanskaa vastaan sai dramaattisen käänteen, kun Tanskan tähtipelaaja Christian Eriksen lyyhistyi ensimmäisen puoliajan lopulla tiedottomana maahan. Eriksen sai vakavan sairauskohtauksen ja tilanne näytti pitkään uhkaavalta, kun häntä elvytettiin kentällä lähes 20 minuuttia. Lopulta Eriksen saatiin siirrettyä sairaalaan, josta myöhemmin viestitettiin, että Eriksenin tila on saatua vakautettua ja hänelle tullaan tekemään illan aikana lisää testejä.

Kun Erikseniä elvytettiin, kukaan ei ajatellut muuta kuin hänen kohtaloaan. Pelot siitä, että sairauskohtaus voisi olla fataali, olivat aitoja ja aiheellisia. Siinä kohtaa näytti varmalta, että ottelu keskeytettäisiin eikä sitä pelattaisi loppuun ainakaan tänään.

Mutta tilanne muuttui nopeasti – hyvään suuntaan.

Eriksen oli yhteydessä Tanskan joukkueeseen ja kehotti joukkuetta pelaamaan ottelun loppuun. Tämä tieto viestittiin myös Suomen joukkueelle. Lopulta molemmat joukkueet ja kisajärjestäjät olivat yhtä mieltä siitä, että ottelu pelattaisiin loppuun.

***

Siitä, oliko ottelun jatkaminen oikea vai väärä ratkaisu, voidaan aina keskustella. Suhtautuminen tämän kaltaisiin vakaviin tapauksiin ja suuriin elämän ja kuoleman kysymyksiin on jokaiselle henkilökohtainen asia, ja  jokaisella on oikeus reagoida tällaisiin tilanteisiin juuri sillä tavalla kuin haluaa ja oikeaksi näkee.

Tässä kohtaa elämää ei ole oikeita tai vääriä tunteita. On vain tunteita ja jokaisella on oikeus elää niiden tunteiden mukaisesti.

Olin alkuun sitä mieltä, ettei ottelua pitäisi missään tapauksessa jatkaa, mutta kun sairaalasta alkoi kantautua hyviä uutisia, tilanne muuttui. Itse asiassa ottelun jatkamisella oli tärkeä viesti kaikille niille, joita Eriksenin tapaus kosketti ja järkytti. Jokainen ymmärsi, ettei ottelua olisi jatkettu, jos tilanne sairaalassa olisi ollut kriittinen. Nyt ottelun jatkaminen kertoi, että tilanne on ainakin parempi kuin mitä se uhkaavimmillaan näytti.

Se oli vapauttava tieto – monessa mielessä. Jos ottelua ei tässä tilanteessa olisi pelattu loppuun, tänä yönä miljoonat ihmiset olisivat miettineet Eriksenin kohtaloa, vaikka sairaalasta olisikin tullut viestejä, että tilanne on parempi. Osa olisi varmasti ollut ahdistunut ja täysin aiheesta.

Uhkaava tilanne ei pyyhkiydy ihmisten mielestä helpolla, mutta nyt meistä jokaisen on hieman helpompi hengittää. Ei siksi, että Suomi voitti ottelun sensaatiomaisesti 1–0, vaan siksi, että ottelun pelaaminen loppuun sisälsi tärkeän viestin meille kaikille.

Sen, että elämä voitti ja se jatkuu.