Oulu ja Kankaanpää kypsyttelevät todellista jymypaukkua Ykköspesiksessä

Kankaanpään Mailan Sami Mikkolanaho on Ykköspesiksen lyöjätilaston kakkonen 54 lyödyllään.

Pesäpallo

Oulu ja Kankaanpää kypsyttelevät todellista jymypaukkua Ykköspesiksessä

Ykköspesiksen runkosarjan loppuratkaisuista on tulossa hyytävä jännitysnäytelmä. Pekka Arffman avaa trillerin asetelmat.

Jukka Rönkä
TEKSTI Jukka Rönkä
@JukkaRonka
JULKAISTU 31.7.2023 | KUVAT All Over Press

Miesten Ykköspesiksessä on kypsymässä melkoinen yllätys, sillä Oulun Lippo on nousemassa Ykköspesiksen pudotuspeleihin ja pelaamaan sitä kautta noususta Superiin. Pekka, mitä ihmettä Ykköspesiksessä tapahtuu?

Siellä on tapahtumassa juuri se mitä sanoit. Eikä kyse ole vain Liposta, sillä viime kaudella Superista pudonnut Kankaanpää on myös noussut tosissaan tavoittelemaan pudotuspelipaikkaa.

Ykköspesiksen asetelmat näyttivät pitkään siltä, että Haminan ja Puijon lisäksi ylempiin pudotuspeleihin menevät Kannus ja Jyväskylän Lohi, mutta tilanne on muuttunut viime viikkoina todella jännittäväksi.

Hamina ja Puijo ovat toki edelleen selvä kärkikaksikko ja jos mitään yllättävää ei tapahdu, ne ratkaisevat runkosarjassa kaksi kärkisijaa. Mutta kahdesta muusta paikasta tulee hurja taistelu. Lohi, Kannus ja Lippo ovat tasapisteissä ja Kankaanpää pisteen niitä perässä. 3-4 viimeisestä kierroksesta tulee hyytävä näytelmä.

Lippo ja Kankaanpää ovat kirineet Lohen ja Kannuksen kiinni. Näetkö, että niiden vauhti riittää Lohen ja Kannuksen ohittamiseen?

Lippo ja Kankaanpää ovat kieltämättä vahvassa nousukiidossa, sillä Lippo on ottanut viidessä viimeisessä ottelussaan 15 mahdollisesta pisteestä peräti 13 ja Kankaanpää, jolla on ollut kovemmat vastustajat, on naarannut viidestä ottelusta 10 pistettä.

Lipon ja Kankaanpään mahdollisuuksia parantaa myös se, että niillä molemmilla on mielenkiintoinen  loppuohjelma. Lippo kohtaa kahdesti Simon Kirin ja sen lisäksi Seinäjoen Maila-Jussit kotonaan, ja Kankaanpää kohtaa sarjajumbo Loimaan kahdesti.

Great news! Finnish Pesapallo is here! Check the odds and play at Stake.com!

Ottelut saattavat näyttää ennakolta selviltä, mutta sitä ne eivät missään tapauksessa ole. Varsinkin Lipon ja Simon väliset ottelut voivat olla melkoisia yhteenottoja, sillä Simo on rakennettu pitkälti entisten lippolaisten varaan ja heillä on varmasti halu näyttää Lipolle ja lyödä kapuloita Lipon rattaisiin.

Lisäksi Simo on vaarassa joutua putoamiskarsintaan, mikä sekin lisää kierroksia Simon kattilassa. Myös Seinäjoki on ainakin vielä vaarassa joutua putoamiskarsintaan ja hekin voivat tulla Ouluun kohtalainen verenmaku suussaan.

Kankaanpää kohtaa Loimaan lisäksi vielä Kannuksen vieraissa ja Puijon kotonaan. Ne molemmat ovat todella isoja otteluita Ykköspesiksen kärkipaikkojen kannalta.

Haastavin tilanne näistä neljästä joukkueesta on Kannuksella. Joukkue on menettänyt lainapelaajansa Aappo Savikosken ja Vertti Kontinahon, jotka ovat palanneet omiin seuroihinsa, Kempeleeseen ja Pattijoelle. Myöskään elintärkeä kärkimies Teemu Hollanti ei ole pelannut viime kierroksilla kaikissa otteluissa. Tämän tasoisten pelaajien lähtö ja puuttuminen eivät voi olla näkymättä Kannuksen pelissä.

Kaikki on kuitenkin edelleen Kannuksen omissa käsissä, sillä se kohtaa neljässä viimeisessä ottelussaan kolme muuta kärkijoukkuetta – Puijon ja Lohen vieraissa ja Kankaanpään kotonaan. Näissä otteluissa ratkaistaan sen kohtalo.

Jos pisteet ja sarjataulukot pannaan sivuun, mitkä joukkueet näistä ovat pelillisesti vahvimmassa iskussa suoraa nousua ja nousukarsintaan Superin putoamiskarsinnan voittajaa vastaan?

Marginaalit ovat pieniä ja kuten viime vuosi osoitti, Ykköspesiksen pudotuspeleissä voi tapahtua mitä tahansa.

Pidän edelleen materiaalin puolesta Haminaan sarjan vahvimpana joukkueena. Joukkueessa on Teemu Rouhiaisen, Joosua Rätön, Elmo Peltosen ja Elias Lahden johdolla pelaajia, jotka voisivat pelata jo nyt huoletta Superissa. Viime syksy osoitti kuitenkin, että viimeisen esteen ylittäminen on henkisesti kova paikka. Hamina johti jo Ykköspesiksen loppuottelusarjaa Alajärveä vastaan 2-0, mutta Alajärvi tuli takaa ja vei suoran nousupaikan 3-2-otteluvoitoin.

Puijo on mielenkiitoinen joukkue, sillä sen viime vuosien historia ratkaisupeleissä ei vakuuta – mutta menneet on menneitä ja tulevat tulevia.

Liverpool to win the English Premier League 2023/2024? Check all the odds for new season and play at Stake.com!

Kankaanpään vahvuutena on se, että vaikka joukkuetta nuorennettiin, siellä on vielä pohjalla paljon Superin kokemusta ja rutiinia, millä voi olla paineiden ja panosten kasvaessa todella suuri merkitys.

Lippo on tehnyt todella kovan tempun noustessaan tavoittelemaan pudotuspelipaikkaa. Joukkue hajosi viime syksynä tuhannen osiin ja joukkue rakennettiin lähes kokonaan uudelleen. Lipolla on Kankaanpään tavoin joukkueessa Topi Korhosen ja Sami-Jukka Korvolan kaltaisia kokeneita ja Superissa marinoituja pelaajia, joiden merkitys vain korostuu tiukoissa otteluissa.

Kävipä Lipolle loputa miten tahansa tänä syksynä, joukkueen viime viikkojen esitykset ovat olleet joka tapauksessa terve tuulahdus Lipon uudesta tulemisesta.

Pesäpallopiireissä on spekuloitu paljon, mitkä seurat olisivat valmiit nousemaan Ykköspesiksestä Superiin. Mikä on sinun näkemyksesi?

Hamina olisi nykyisen materiaalinsa puolesta ehkä kypsin nousemaan Superiin ja Kankaanpää kypsin seuraorganisaationa, mutta en dramatisoisi liikaa sitä, mitkä näistä joukkueista olisivat valmiita nousemaan ja mitkä eivät.

Alajärvi on hyvä esimerkki siitä, ettei joukkuetta tarvitse välttämättä vahvistaa suurilla hankinnoilla. Vaikka Ankkurit onkin Superissa viimeisenä, he ovat pelanneet erittäin tasaisia otteluita sarjan kärkijoukkueita vastaan ja heillä on kaikki mahdollisuudet säilyttää sarjapaikkansa joko Superin putoamiskarsintojen kautta tai otteluissa Ykköspesiksen kakkosta vastaan.

Nousipa Ykköspesiksestä kuka tai ketkä tahansa suoraan, nousijajoukkueilla on realistiset saumat pelata Superissa. Toki jokainen niistä tarvitsee oman taloutensa raameissa vahvistuksia, mutta radikaaleihin remontteihin ei ole tarvetta. Nousu antaa seuroille vahvan lisän kaikkeen tekemiseen ja toiminnan kehittämiseen.

Ensi vuonna Superista putoaa toki kaksi seuraa, mutta toivottavasti Alajärven esimerkki rohkaisee muitakin joukkueita luottamaan ja satsaamaan omaan tekemiseen eikä vain hankinnoista puhumiseen. Superissa voi pelata ja jopa menestyä hieman pienemmälläkin budjetilla.