Palloliitolla on kova paikka, sillä Jacob Friisin jatkaminen vaarantaisi Kansojen liigan ja EM-karsinnat
Palloliitolla on edessään ison ratkaisun paikka: pitäisikö Huuhkajien päävalmentaja Jacob Friis erottaa vai olisiko hänelle annettava vielä mahdollisuus? Jukka Röngällä on selvä kanta asiaan.

Suomi voitti Andorran Tampereella maalein 4-0. Jukka, näyttikö yhtään paremmalta?
Jos alamme pitää Androrran tasoista maajoukkuetta minkäänlaisena mittarina Huuhkajille, olemme silloin väärällä tiellä.
Andorra on voittanut viimeisen kolmen vuoden aikana pelaamistaan 32 maaottelusta vain yhden, Fifa-rankingin viimeisenä olevan San Marinon kotikentällään 2-0, ja se itse on tällä hetkellä Fifa-rankingissa sijalla 172.
Tähän kohtaan jalkapallokalenteria oli varmasti vaikea löytää harjoitusmaaotteluun vastustajaa, mutta palveleeko tällaisten otteluiden pelaaminen mitään tarkoitusta?
On myös jotenkin surullista, että Teemu Pukin upea maajoukkueessa ura päättyy otteluun, jossa vastustaja tulee maailman jalkapallohierarkian pohjamudista. Kaikki kunnia ja tunnustus Tammelan yleisölle ja SMJK:n uskollisille aktiiveille Teemun sydämellisistä jäähyväisistä, mutta kyllähän henki oli hieman sellainen, että Pukki saateltiin ulos takaovesta.
Et siis anna yhtään sen enempää armoa Jacob Friisille kuin Malta-ottelun jälkeen?
En. Andorra-ottelulla olisi voinut olla ainoastaan merkitystä vain, jos Huuhkajat olisi hävinnyt Maltan lisäksi myös Andorralle. Silloin Friis olisi ollut pakko pistää lankulle.
Nyt pallo tässä asiassa on Palloliiton käsissä. Palloliitolla on oikeus pitää Friis Huuhkajien päävalmentajana ja sitä oikeutta ei voi heiltä ottaa pois. Toisaalta Palloliitolla on velvollisuus ajatella Suomen A-maajoukkueen ja samalla suomalaisen jalkapallon etua.
Tulevaisuuden ennustaminen on tunnetusti vaikea taiteenlaji, mutta ennustamisen vaikeuden taakse ei voida paeta.
Palloliitto on nyt tilanteessa, jossa sen on ratkaistava suomalaisen jalkapallon tärkeimmän lippulaivan, Huuhkajien, suunta ja kohtalo seuraavan 2-3 vuoden perspektiivissä.
Seuraavat kilpailullisesti merkittävät pelit pelataan vasta ensi syyskuussa Kansojen liigan alkaessa. Kansojen liigan jälkeen vuorossa on maaliskuussa 2027 alkavat vuoden 2028 EM-karsinnat.
Se, mitä Palloliiton johdolta nyt kysytään, on, pitääkö Friisille antaa vielä mahdollisuus eli katsotaanko ensin Kansojen liiga ja mietitään sitten, miltä EM-karsintanäkymä näyttää Friisin ohjissa?
Jos Palloliitto vaihtaisi nyt päävalmentajaa, uusi päävalmentaja voisi aloittaa projektinsa puhtaalta pöydältä. Hän voisi kevään ja kesän aikana testata pelaajia ja erilaisia taktisia vaihtoehtoja vapaammalla otteella ja löytää sitä kautta optimaaliset ratkaisut Kansojen liigan alkuun mennessä ja matkalla kohti EM-karsintoja
Tällaista aikaikkunaa on harvoin tarjolla kansainvälisessä jalkapallossa ja se pitäisi käyttää hyväksi varsinkin nyt, kun Huuhkajissa on käynnissä mittava nuorennusleikkaus.
Jos Palloliitto pitää kiinni Friisistä, riskinä on, että Huuhkajat hukkaa tämän tilaisuuden ja vaarantaisi samalla Kansojen liigan ja EM-karsinnat. Vuoden päästä on turha itkeä, että Friis olisi pitänyt vaihtaa MM-karsintojen jälkeen.
Friisin tähänastiset näytöt eivät tue millään muotoa sitä, että hän olisi oikea mies viemään Huuhkajat kohti ensi syksyn Kansojen liigaa ja vuoden 2027 EM-karsintoja.
Kaiken lisäksi hän on ajanut itsensä sellaiseen tilanteeseen, jossa jo jokaista harjoitusottelua seurataan suurennuslasilla. Toki Friis voi olla niin paksunahkainen, että hän kestää tällaiset paineet, mutta Friis ei olisi ensimmäinen valmentaja, joka alkaisi paineiden keskellä tehdä tiedostamattaan tai tietoisesti Palloliiton päättäjiä ja suurta yleisöä syleileviä päätöksiä.
Olisi surullista, jos Suomella olisi kevään, kesän ja Kansojen liigan otteluissa päävalmentaja, jonka ratkaisuihin vaikuttaisi oman asemansa turvaaminen.
Voidaanko sitä yhtään ennakoida, mitä Palloliitto päättää Friisin suhteen?
Palloliiton ratkaisua on mahdoton ja myös tarpeetonta ennakoida. On vain odotettava, mihin suuntaan juna lähtee kulkemaan.
Nyt avainkysymys on se, mitä sanoo data, mitä sanovat kokeneet pelaajat ja millaisen johtopäätöksen Palloliiton ydinpäättäjät tekevät datasta ja kaikesta muusta informaatiosta, jonka he eteensä saavat.
Palloliiton puheenjohtaja Ari Lahti on sen verran kovan kaliiperin ja koviin päätöksiin tottunut päättäjä, että jos hän on sitä mieltä, että Friis pitää erottaa, ainakaan uskalluksen puutteeseen Friisin erottaminen ei kaatuisi.
Tekisi mieli sanoa, että vaaka on – tai ainakin sen pitäisi olla – tällä hetkellä selvästi enemmän kallellaan Friisin erottamisen suuntaan, mutta vasta tulevat viikot näyttävät, onko ja jos on, miten selvästi.
Onko sinun ykköshevonen Huuhkajien päävalmentajaksi edelleen Mika Lehkosuo?
On.
Lue myös: Kanervan seuraajaksi on ilmeinen vaihtoehto




