Pesäpallossa voimistuu vuosi vuodelta pienten seurojen kannalta raadollinen kehitys
Pesäpallossa on siirrytty entistä selkeämmin ravintoketjumaiseen malliin, jossa isommat seurat syövät pienempiä ja pienemmät vielä pienempiä seuroja.
Imatran Pallo-Veikot julkisti Twitter-tilillään sunnuntaina pienelle huomiolle jääneen uutisen. Joukkueen avainpelaajiin lukeutuva Miitri Pesonen oli tehnyt jatkosopimuksen myös koskien ensi kautta.
Uutinen on jo itsessään mielenkiintoinen. 21-vuotias Pesonen on noussut yhdeksi Superin lupaavimmista etukenttämiehistä, joka on tällä kaudella pelannut Imatralla takatilanteissa myös syvää pussia. Puhutaan siis merkittävän roolin ulkopelaajasta.
Pesonen on myös hyvä ja nopea etenijä. Hän ei välttämättä ole kakkosena mailassa vielä aatelinen, mutta nuoren miehen potentiaali myös sisäpelaajana on kiistaton.
Jos Pesosen kehitys jatkuu samanlaisena kuin tähän saakka, hänellä on kaikki edellytykset kehittyä raskaansarjan pesäpalloilijaksi.
Ja tässä tullaan Pesosen jatkosopimuksen suurempaan kuvaan.
***
Huippupesäpallossa ollaan selkeästi siirtymässä eräänlaiselle ravintoketjuaikakaudelle.
Toki pelaajia on aina siirtynyt seuroista toisiin, mutta kotiseuturakkauden merkitys tuntuu hupenevan vauhdilla laajemminkin suomalaisessa yhteiskunnassa. Tätä kehitystä on ruokkinut entisestään vuosikymmeniä jatkunut muuttoliike kaupunkeihin.
Urheilu ja pesäpallo eivät ole tästä kehityksestä poikkeuksia. Lisää kierroksia pesäpallokenttien kehitys on saanut siitä, että pesäpallossakaan ei ole enää pitkään aikaan pelattu pelkästään suolarahoilla. Huippupelaajille maksetaan nyt kaudesta 40 000-60 000 euroa ja hyvät luottopelaajat pääsevät 20 000-30 000 euron tienesteihin.
Raha ei ole kuitenkaan ainoa motivaattori. Kahden Kiteen Pallon oman kasvatin, Elmeri Purmosen ja Hannes Pekkisen, siirtymisessä viime syksynä Sotkamon Jymyyn ei ollut kysymys niinkään rahasta, vaan menestyksen näkymästä.
Kitee pystyi uskottavasti tarjoamaan juuri ja juuri pudotuspelipaikkaa, Sotkamo pelaamista joka vuosi Suomen mestaruudesta.
***
Pesäpallossa viime vuosina tapahtunut kehitys on kulkenut selkeästi siihen suuntaan, että oikean sarjataulukon rinnalle on syntynyt toinen sarjataulukko – ravintoketju.
Ravintoketjun kärjessä ovat ne seurat, jotka Sotkamon tapaan pelaavat joka vuosi mitaleista ja mestaruuksista. Ne seurat ovat yleensä myös parhaita maksajia. xx
Kun ravintoketjussa tullaan alaspäin, menestymisen näkymä alkaa himmetä samassa suhteessa. Raha on sen sijaan hieman suhteellisempi käsitys. Esimerkiksi Kitee pystyy kilpailemaan pelaajille maksettavissa palkkioissa itsensä edellä sarjataulukossa olevien seurojen kanssa. Ei toki kaikkien, mutta osan.
Kehityksessä on oleellista, että ketju on lähes portaaton ja se ulottuu sarjan pohjalle asti.
Kitee on jälleen hyvä esimerkki. Se menetti viime syksynä Purmosen ja Pekkisen, mutta kävi hakemassa Koskenkorvalta joukkueen parhaan pelaajan, Aku Kettusen, sekä kentällemenospesialistin Otto Kauppisen. Seinäjoen JymyJussit joutui etsimään uuden lukkarin, kun Joona Lehtinen siirtyi samassa autokyydissä Pohjanmaalta Kiteelle.
Kitee tavoitteli viime kesänä myös Imatran kahta suurinta lupausta, Pesosta ja lukkari Rasmus Surakkaa. Kiinnostus Pesosta kohtaan jatkui yli talven ja todennäköisesti myös vuoden päästä, kun aletaan neuvotella vuotta 2025 sopimuksia – sikäli, kun Pesonen itse on kiinnostunut siinä vaiheessa siirtymään Kiteelle.
Mutta juuri tästä ravintoketjussa on kysymys. Isommat syövät pienempiään ja pienemmät vielä pienempiään.
***
Kehitys on ymmärrettävää ja kuuluu pesäpallon normaaliin evoluutioon. Jotkut voivat surra seurauksia ja paheksua oman kylän poikien lähtemistä suurempiin seuroihin, mutta jokaisella kupatuksi tulevalla seuralla on peiliin katsomisen paikka:
Jos kunnianhimoiset pelaajat haluavat siirtyä paremman menestyksen, paremman valmennuksen tai suurempien pelaajapalkkioiden perässä muualle, onko vika silloin pelaajissa vai seuran omassa toiminnassa?
Ymmärrän toki, että pienen paikkakunnan seuran haasteet ovat luonnollisista syistä johtuen suuremmat kuin suurten kaupunkien ja yliopistokaupunkien seuroilla, mutta Vimpelin ja Sotkamon esimerkit osoittavat, että myös 2600 asukkaan kunnasta tuleva seura voi edelleen voittaa pesäpallossa Suomen mestaruuden ja rakentaa joukkueen, jossa pelaa jokaisella pelipaikalla pelkästään huippupelaajia.
Se vaatii kuitenkin armotonta ja pitkäjänteistä osaamista. Pelkästään hienoilla powerpointeilla ja upealta kuulostavilta visioilla sellaisia urotekoja ei tehdä.
***
Imatra on ollut jo vuosia malliesimerkki siitä, mitä sen löytämille tai kasvattamille huippupelaajille tapahtuu. Teemu Nurmion, Konsta Hyötyläisen, Juho Toivolan ja Juho Keinäsen kaltaiset pelaajat ovat käyneet vain kääntymässä Imatralla, kunnes puhelin on soinut ja heidät on viety suurempiin seuroihin.
Sopimusuutinen sunnuntai-iltaan
🔥💪#miunseura #ipvreds #pesis #superpesis #imatra #lappeenranta pic.twitter.com/Sdusd59LJf— Imatran Pallo-Veikot (@IPVreds) May 21, 2023
Ukonniemessä tiedetään raadollisen hyvin, että pelaajavirran suuntaa on pitkässä juoksussa mahdoton muuttaa, ellei Imatran paikka ravintoketjussa muutu. Siksi Pesosen ja Surakan jatkosopimukset ovat vain erävoittoja.
Pesonen ja Surakka ovat kaiken lisäksi esimerkkejä sellaisista pelaajista, joilla on kysyntää siirtomarkkinoilla.
Pesonen on huippunopea ja monipuolinen pelaaja, joka on vahva niin sisä- kuin ulkopelaajanakin. Pesosen arvoa nostaa myös se, että hän on erinomainen etukenttäpelaaja, joista Superissa on jo pitkään ollut pulaa.
Surakka on puolestaan lukkarina elintärkeä erikoismies. Jokainen osaa laskea, missä kärkiseuroissa tarvitaan tulevina vuosina uusi lukkari. Kun niitä tontteja aletaan täyttää, lukkarimarkkinoilla käynnistyy ketjureaktio – ja silloin Imatran pitää olla tarkkana Surakan kanssa.
Toinen tontti, jonka kanssa Imatra ja muut pienemmät seurat saavat olla myös tarkkana, on lyöjäjokerit.
Nykypesäpallo korostaa entisestään lyöjäjokereiden merkitystä ja tärkeyttä. Eikä vain sitä, että joukkueessa pitää olla yksi hyvä tai huippuhyvä lyöjäjokeri. Jatkossa heitä tarvitaan kaksi – ja mielellään vielä sellaisia, joilla jalka liikkuu myös etenijänä.
