Pikkaraisen huuma haihtui nopeasti, mutta todellinen syy HPK:n kriisiin löytyy muualta

HPK:n ilonaiheet ovat olleet kortilla tällä kaudella. Viimeiseen kolmeen otteluun Kerho ei ole tehnyt maalin maalia.

JääkiekkoLiiga

Pikkaraisen huuma haihtui nopeasti, mutta todellinen syy HPK:n kriisiin löytyy muualta

HPK:n hurma Jarno Pikkaraisen palkkaamisesta haihtui nopeasti. Muutenkin Samuel Savolaisen mukaan Liigan pohjasakka alkaa olla selvillä.

Jukka Rönkä
TEKSTI Jukka Rönkä
@JukkaRonka
JULKAISTU 23.10.2021 | KUVAT All Over Press

Lauantaina pelattiin täysi seitsemän ottelun Liiga-kierros. Samuel, mitkä asiat nousivat päällimmäisenä mieleen?

Ehkä suurimpana mieleen nousee se, että nyt alkaa hahmottumaan Liigan pohjasakka. Runkosarjaa on pelattu jo neljännes ja näyttää siltä, että sarjan hännillä HPK, Ässät ja Jukurit alkavat jäädä muista jälkeen. Syyt tähän ovat toki eri joukkueissa kovin erilaiset.

Aloitetaan HPK:sta. Jarno Pikkarainen voitti kolme ensimmäistä otteluaan HPK:n päävalmentajana, mutta sen jälkeen on tullut neljä tappiota putkeen. Mistä kiikastaa?

Monestakin asiasta. HPK pelasi hyvän viimeisen erän Turussa ja painoi peliä jatkuvalla syötöllä hyökkäysalueelle, mutta lopulta sellaiset aivan huippulaatupaikat kuitenkin jäivät jollain lailla piippuun. Ja onhan se todella pelottavaa, että joukkue ei ole kolmeen viime otteluun tehnyt maalin maalia. Silmiinpistävintä tietysti on se, että HPK:n ylivoimapeli on ollut suoraan sanottuna kauheaa roskaa, Liigan huonointa. Jos ylivoimalla onnistutaan 6,5 prosentin tehokkuudella ei se anna joukkueen pelaamiselle minkäänlaista happea. Syy siihen on kuitenkin monisäikeinen.

Parhaat kertoimet kaikkeen jääkiekkoon Expektiltä – kokeile jopa 50 euron ilmaisvedolla!

Avaa hieman?

HPK on tehnyt rajuja rekrytointivirheitä erityisesti sentteriosastollaan. Jos joukkue palkkaa ykkös- ja kakkossentterikseen Sean Collinsin ja Matt Marcinew’n ja pistepussiin on molemmilla kertynyt 0+3, puhutaan silkasta farssista. Marcinew on jo siirretty aikoja sitten laitaan, eikä hänen lisäarvostaan liigatasolla voida sanoa oikeastaan yhtään mitään. Collins on pelannut tällä viikolla keskellä lähinnä siksi, että Tommi Tikka sai onnettoman pelikieltonsa. Voi kysyä, että mikä joukkue kestäisi sen, että ykkös- ja kakkossentterin valinnat menee näin raa’asti vihkoon?

Vastaus on helppo antaa: Ei mikään joukkue sitä kestä, eikä sitä ole kestänyt HPK:kaan.  Itse asiassa on vaikeaa muistaa, että milloin Liigassa on kahden kärkisentterin rekrytoinnit menneet näin pahasti pieleen. Jotain olisi tehtävä, sillä vaikka Pikkarainen on saanut Kerhon pelaamiseen tiettyä ryhtiä, on tehtävä todella epäkiitollinen, kun ykkössentteriksi on jouduttu heittämään Antti Pihlström. Ei se ole Pihlströmille ideaali pelipaikka. Tämä sentterifiasko heijastuu nähdäkseni luonnollisesti myös HPK:n ylivoimaan. HPK:lla on silti Jukureita ja Ässiä enemmän toivoa pelaamisessaan. Mutta oikeita vahvistuksia kaivattaisiin keskikaistalle mahdollisimman nopeasti.

Jukurit kärsi viikonlopun toisen tappionsa Lukkoa vastaan 1–4. Miltä Mikkelissä näyttää?

Otin tähän aiemmin tällä viikolla tarkemmin kantaa, mutta on vaikeaa nähdä, että Jukurit on tällä kaudella sijoja 13-15 korkeammalla. Tuokin arvio saattaa olla armelias. Jokaisesta pelistä Jukureiden kanssa näyttää tulevan vastustajalle eräänlainen epäpeli.

Ehkä mediakenttäkin voi katsoa tässä peiliin, Jokista on nostettu kovasti esiin sillä perusteella, että hän on entinen NHL-tähti. Mutta ei valmentamisella ja pelaamisella ole mitään tekemistä keskenään.

Oli ylipäätään hämmentävää, että Liiga-päävalmentajaksi päästään vuonna 2021 eteläfloridalaisen jääkiekkoakatemian valmennuskokemuksella. Mutta ei se ole Jokisen syy, syy on hänet palkanneissa. Seurajohdossa on saatu juuri sitä, mitä on tilattu.

Ei tässä ole mitään halua lyödä lyötyä, mutta valitettavasti en vain näe, että tämä tarina päättyy kovinkaan onnellisesti. Myönnän kernaasti, jos olen väärässä, mutta sellaisia perusteluja en nyt näe, että tämä tästä oleellisesti Mikkelissä paremmaksi muuttuu. Eikä nyt voi oikein sanoa, että pelaajatkaan olisivat kehittyneet luodun PR-illuusion mitassa.

Ehkä tämä opettaa liigakiekkoa seuraavia vihdoin siitä, että valmentajalla on todellakin väliä. Kyse kun pelaajakokemuksella ja valmentajakokemuksella on aivan eri asiasta. Olen sanonut tämän ennenkin: Paraskaan näyttelijä ei välttämättä osaa ohjata. Mielestäni Jukureilla on jopa SaiPaa parempi pelaajamateriaali – ainakin verrannollinen – mutta Pekka Virran SaiPa on kympin sakissa menossa pudotuspeleihin. Tietenkin Virran ja Jokisen nostaminen samaan lauseeseen on epäreilua kaikille, mutta samassa kisassa he kuitenkin ovat.

Ässät hävisi Sportille lauantaina voittolaukauskilpailussa ja on nyt sijalla 13. Missä Porissa mennään?

Ässät pelasi ihan mukiinmenevästi Sportia vastaan ottaen huomioon, että peli oli porilaisten kolmas neljään päivään. Kaikesta huolimatta Ässät on jotenkin välitilassa. Kaikesta huokuu, että nyt puhalletaan ulos päävalmentaja Ari-Pekka Selinin viimeisiä henkäyksiä ja katseet seurassa olisivat jo ensi kaudessa.

Vaikka eihän niin pitäisi olla – ei ammattilaisurheilussa saisi olla välikausia. Mutta sekin on suljetun sarjan seurauksia. Ei Ässilläkään ole nyt minkäänlaista takapainetta putoamisesta, joten nyt voidaan mennä eteenpäin ja toivoa, että ensi viikko toisi paremman huomisen. Niitä asioita, miksi parempi huominen olisi kuitenkaan tulossa, on kovin vaikeaa havaita tässä kohtaa.