Pikkuleijonien tehotykki tietää, mitä Suomen on parannettava MM-kisojen ratkaisupeleissä

Kasper Halttunen on tehnyt MM-kisoissa neljässä ottelussa tehot 5+3.

Jääkiekko

Pikkuleijonien tehotykki tietää, mitä Suomen on parannettava MM-kisojen ratkaisupeleissä

Pikkuleijonien kapteeni Kasper Halttunen ei epäile hetkeäkään, etteikö Suomi voisi mennä loppuun asti torstaina alkavissa MM-kisojen ratkaisupeleissä.

Mari Salmela
TEKSTI Mari Salmela
JULKAISTU 27.4.2023 | KUVAT All Over Press

Kasper Halttunen, 17, tunnetaan kansainvälisissä piireissä rohkeana, mutta ärsyttävänä Leijona-pelaajana, jolla on mahtava maalivainu ja upea laukaus.

USA:n MM-joukkueen sisällä muistetaan erityisesti Halttusen tekemä maali heitä vastaan näistä MM-kisoissa. Suomalaishyökkääjä oli käynyt psyykkaamassa tähtipaitojen maalivahti Trey Augustinea ja kertonut miten ja mihin aikoo maalinsa häntä vastaan tehdä.

Ja sitten hän teki niin. Halttunen iski 3–4-kavennusmaalinsa ottelun toisessa erässä.

Halttunen on alkusarjan päättyessä Pikkuleijonien tehokkain pelaaja. Yhdysvaltalaisten dominoimassa pistepörssissä hän on kuudentena tehoillaan 5+3 neljässä pelatussa ottelussa.

”Kaiken kaikkiaan ihan hyvä alkulohko meiltä. Näytimme, että pystymme pelaamaan myös ihan huippumaita vastaan”, Halttunen pohtii.

”Ajoittain ailahtelimme alkulohkossa, mutta saimme siitä huolimatta hyvät voitot ja olimme sitten lohkokakkosia.”

Suomen alkulohkon neljän pelin joukosta juuri ottelu Yhdysvaltoja vastaan loistaa tuloslistalta kuin punaisella alleviivattuna. Se oli Pikkuleijonien ainoa tappio, kun USA voitti ottelun peräti 8–4.

”Siitä jenkkipelistä ymmärsimme, että jos haluamme voittaa mestaruuden, heidät pitää osata voittaa. Siitä ottelusta tuli todella paljon oppia meille niistä asioista, mitä jatkossa täytyy parantaa.”

Halttuselle Pikkuleijonien kehityskohteet ovat kristallinkirkkaita.

”Meidän tulee olla huolellisempia kiekon kanssa, ottaa pitkiä hyökkäyksiä ja pysyä kiekossa paremmin. Ilmaisia paikkoja ei kaverille saa antaa yhtäkään.”

Joukkuekaverit ovat profiloineet, että Halttunen hymyilee paljon ja on yleensä hyväntuulinen. Hän myös pelaa hyvällä itsetunnolla.

MM-kisoissa Halttunen hoitaa myös Pikkuleijonien kapteenin virkaa, joten esimerkkiä ja vastuuntuntoa pitää kaukalossa löytyä.

”Kapteenin vastuulla on luoda joukkueeseen myös henkeä ja sitä yritän tehdä. Minulta odotetaan lisäksi maaleja. Silläkin linjalla yritän jatkaa.”

Pikkuleijonien puolivälierävastus on torstaina Slovakia, joka voitti alkulohkossa Tshekin ja Saksan, mutta hävisi Ruotsille ja Kanadalle.

”Slovakia on todella aggressiivinen ja kova jengi. Sieltä tullaan kovaa päälle. Se on todellinen momentum-joukkue. Meidän pitää osata olla tosi tylyjä, sekä vastata heidän työmääräänsä.”

”Mutta meiltä tulee taito kyllä lopulta esiin ja todennäköisesti me voitamme ottelun – varsinkin jos kaikki laittavat parastaan pöytään”, Halttunen hymähtää.

”Tiedän, että tässä joukkueessa on taitoa, uskoa ja henkeä. Meillä on oikein hyvä mahdollisuus mennä ihan loppuun asti. Siihen me itse uskomme ja kovaa.”