Pohjoistuulen hurjasta palapelistä puuttuu 2-3 palaa, mutta sen jälkeen rytisee kunnolla
Sami Saloranta ja Kempeleen Kiri ovat esitelleet jo itsensä. Seuraavaksi pohjoistuulelta odotetaan viimeistä rysäytystä mitalijoukkueeksi.
Yksi pesäpallokenttien viime vuosien kauneimmista tarinoista löytyy kaukaa pohjolasta.
Se on tarina Kempeleen Kiristä, mutta ennen kaikkea se on tarina yhdestä miehestä, Sami Salorannasta, voimasta Kempeleen hurjapäisen nousun takana.
Kempele ei ole enää Oulun Lippoa kiusaava harmiton pikkuveli. Pikkuveljestä on kasvanut Oulun seudun uusi valtaseura, joka rymistelee kovalla vauhdilla kohti mitalipelejä – ja joka on hämmentänyt siirtomarkkinoita yllättävillä pelaajahankinnoilla ja ennätyksellisen pitkillä sopimuksilla.
Tällä kaudella Kempeleessä pelaa 5-6 Itä-Länsi-tason pelaaja. Varsinkin viime vuosien parhaan pesäpalloilijan, Tuomas Jussilan, kaappaaminen Kempeleeseen 4+1-vuotisella sopimukselle sai monet haukkomaan henkeään.
Saloranta on 50-vuotias äijän köriläs, joka ei kuvia kumartele. Hän tekee asiat, kuten parhaaksi näkee.
Rantsilan Raikkaan kasvatti pelasi itse aikoinaan Ykköspesistä Ylivieskassa, Kempeleessä ja Alajärvellä, mutta kovimmat pesäpallonäyttönsä Saloranta on tehnyt rakentaessaan Kempeleestä joukkueen, joka on noussut systemaattisesti kohti mitalipelejä ja mitaleita.
Mitali on toki jo mahdollinen tasaisessa sarjassa tänä vuonna, mutta jokainen voi miettiä, mitä tapahtuu, jos ja kun Saloranta saa nykyiseen palapeliinsä 2-3 puuttuvaa palasta ja pelinjohdon ja valmennuksen vakautettua pitkäjänteisemmällä perspektiivillä.
Silloin puhutaan potentiaalisesti loppuottelujoukkueesta, jopa Suomen mestari.
***
Monen pesäpalloseuran takaa löytyy mystisiä vahvoja persoonia. Osa heistä on enemmän Ossi Viljasen ja Mansen mahtimiesten kaltaisia mesenaatteja, joilla voi ja usein onkin osaamista, mutta joilla on ennen kaikkea paksu lompakko.
Sami Saloranta on pohjoisen johtava voima pesäpallossa. © Lassi Karvonen
Toisessa päässä mesenaattikarttaa ovat Juha Tanskasen, Ari Monosen ja Jani Valkeapään kaltaiset seurajohtajat, joilla on sormissaan taito rakentaa johtamistaan seuroista myllyjä, jotka jauhavat itse omat euronsa.
Saloranta lukeutuu tähän kategoriaan seurajohtajia. Hän on saanut rakennettua KeKin ympärille sellaisia yritys- ja suhdeverkoston, joka on mahdollistanut Jussilan, Sami Haapakosken, Antti Korhosen ja Onni Määtän tasoisten pelaajien hankinnat ja heidän pitämisensä Kempeleessä.
Salorannan saavutuksen arvoa nostaa se, ettei Kempele ole voittanut vielä mitalin mitalia – tai pelannut edes välierissä. On tarvittu puhelahjoja ja uskottavuutta, mutta on tarvittu myös pelisilmää ja ymmärrystä pesäpallosta.
Toki myös Salorannalla kaikki rapalat eivät ole osuneet oikeaan osoitteeseen. On tullut huteja niin pelaajahankinnoissa kuin pelinjohtajienkin rekrytoinneissa, ja välillä on joutunut kysymään, mitä ihmettä Salorannan päässä liikkuu hankintoja tehdessään.
Saloranta on myös siinä mielessä raikas poikkeus seurajohtajien ja mesenaattien keskuudessa, ettei hän salaa omaa rooliaan, vähättele valtaansa tai kyyristele hämyisten verhojen takana, kuten esimerkiksi Manse PP:n suurin todellinen vallankäyttäjä Matti Helimo.
Saloranta on sitä mitä hän on. Herra Kempeleen Kiri, joka on keskittänyt kaiken operatiivisen vallan miesten Superpesis-joukkueessa itselleen ja joka ilmoittaa ylpeästi tittelikseen ”manageri”.
***
Kempele on myös kentällä yksi alkavan pesäpallokauden mielenkiintoisimmista seuroista, mutta Salorannan palapeli ei ole vielä valmis.
Siitä puuttuu muutama kriittinen pala, minkä vuoksi Kempele ei lukeudu kauden mitalisuosikkeihin. Pudotuspeleihin Kempele kyllä menee ja todennäköisesti suoraan puolivälieriin, jolloin vastaan tulisi joku kolmesta Kempeleen kanssa sijoille 3-6 sijoittuneista joukkueista.
Niissä otteluissa Kempeleen veri ja onnistuminen punnitaan.
Kempeleen voima ja vahvuus lepäävät tällä kaudella sisä- ja ulkopelissä kuuden pelaajan harteilla. Nämä pelaajat ovat Jussila, Haapakoski, Määttä Antti Korhonen, Markus Keski-Petäjä ja Aatu Saastamoinen. Heidän lisäkseen Kempeleellä on kaksi hyvää lyöjäjokeria, Matti Korhonen ja Kouvolasta syksyllä hankittu Ossi Meriläinen.
Kempeleen kuusikko muodostaa sisäpelissä ykköskärjen. Keski-Petäjästä on tehty uusi kärkimies, Määttä jatkaa kakkosena, Jussila ottaa hihaansa tutun kolmosen ja Haapakoski on jatkaa saranana, jolla paikalla hän pelasi viime kesänä loistokauden. Antti Korhonen on viitonen ja Saastamoinen on kakkoskärjen pääpelintekijä.
Ulkona kuusikko miehittää etukentän ja linjan. Korhonen ja Määttä ovat vahva kaksikko etukentälle ja Jussilan, Haapakosken, Saastamoisen ja Keski-Petäjän linja kestää vertailun Superissa minkä tahansa polttolinjan kanssa.
***
Mutta sitten tullaan niihin muttiin, joita on kolme: kärkimiespeli, lukkari ja kopparit.
Ongelmat ovat uuden pelinjohtajan Petri Tuuvan ja muun valmennusjohdon tiedossa ja niitä on varmasti korjattu ja tullaan korjaamaan vielä kaudenkin aikana.
Sisäpelissä ensimmäinen iso kysymys on kärkimiespeli. Aiemmin vaihtajana pelannut Keski-Petäjä on treenannut talven aikana kärkimiehenä pelaamista, mutta hän on kovan paikan edessä, jos aikoo täyttää viime kaudella ykkösenä pelanneen Teemu Isokedon saappaat.
Keski-Petäjän ja ylipäätään kärkimiespelin onnistuminen on Kempeleen sisäpelin kannalta kriittinen kysymys. Määtän, Jussilan, Haapakosken ja Antti Korhosen eteen on saatava jalkoja ja heidän on päästävä tekemään sitä, missä he ovat Superin kovinta eliittiä ja minkä he parhaimmin osaavat – vaihtamaan. Muuten Kempele hukkaa tärkeimmän aseensa.
Keski-Petäjän merkitys on niin ratkaiseva, että hänen on käytännössä pakko pyrkiä kentälle palonkin uhalla. Se myös helpottaa Keski-Petäjän keskittymistä kärkimiehen rooliin, jos hän tietää pelin hengen.
Toinen yhtä väistämätön ratkaisu on vetää kaksoisedustusopimuksen kautta Teemu Hollanti etenijäjokeriksi Kannuksesta. Hollannilla on potentiaalia kehittyä huippuluokan etenijäksi ja hänet voitaisiin heittää viimeistään Määtän eteen, jos Keski-Petäjä ei olisi päässyt kentälle.
Kolmas keino on vanhan kunnon piilokärki, mikä tarkoittaisi lähinnä Perttu Ollin peluuttamista ysinä. Se söisi toki kakkoskärjestä etenemisvoimaa, mutta todellisuudessa Kempele seisoo tai kaatuu tällä kaudella huippuvahvan ykköskärkensä mukana.
***
Kaksi muuta isoa muttaa löytyvät ulkokentältä.
Jani Lassila on Superissa parhaimmillaankin keskitason lukkari. Hänellä on kohtalainen fysiikka, mutta ongelmana on syötön osittain helppous, pelitempon rytmittäminen ja syöttötyöskentelyn monotoonisuus.
Vastustajat saivat viime kaudella tehtyä Kempeleen ulkokentästä tilanteita yllättävänkin helposti. Sama vaara on nytkin. Vaikka Kempeleen etukenttä ja polttolinja ovat kovaa tekoa, nekään eivät voi estää tilanteita, jos vaihtajat pääsevät lyömään bravuurilyöntejään ja etenijät saavat pesiltä erinomaisia lähtöjä Lassilan syöttötyöskentelyn ennalta-arvattavuuden vuoksi.
Jos Lassila saisi kehitettyä lukkarointiaan parikin naksua vaikeammaksi ja rosoisemmaksi, sillä olisi väistämätön seuraus: vastustajien olisi vaikeampi saada kolmostilanteita, mikä helpottaisi koppareina pelaavien Ollin ja Juhani Ojalan paineita ja paikkaisi kopparipelin puutteita.
Vaikka kopparit saavat olla tarkkoina myös vaihtotilanteissa, he ovat suurimmassa pallosateessa ja paineiden ala nimenomaisesti takatilanteissa.
Toki kopparit voivat ja heidän pitää itsekin kehittyä kauden aikana, mutta suurin apu heille tulisi sitä kautta, jos vastustajat saisivat vähemmän takatilanteita. Se olisi iso asia myös Kempeleen tämän kauden menestymisen kannalta.
