Puna-Mustien kone on yskinyt koko kauden eikä sen nousu ole mikään läpihuutojuttu

Juha Puhtimäki on edelleen PuMun kurkihirsiPelaaja.

Pesäpallo

Puna-Mustien kone on yskinyt koko kauden eikä sen nousu ole mikään läpihuutojuttu

PuMun piti lentää tällä kaudella suoraan Superiin. Pekka Arffman avaa, miksi Ykköspesiksen runkosarjan voittajan kausi ei ole mennyt odotusten mukaisesti.

Jukka Rönkä
TEKSTI Jukka Rönkä
@JukkaRonka
JULKAISTU 9.8.2026 | KUVAT All Over Press

Puna-Mustat nousi Ykköspesiksen runkosarjan voittajaksi kaadettuaan piikkipaikalla ennen sunnuntain päätöskierrosta olleen Haminan Meilahdessa 2-1 (1-6, 4-2, 2-1). Pekka, eikö PuMun pitänyt tulla heittämällä tällä kaudella Superiin?

Kyllähän ovien piti olla PuMulle auki Superiin, mutta kesä ei ole mennyt, kuten Puna-Mustat ja suuri yleisö odottivat. Peli ja tulokset ovat heilahdelleet yllättävänkin paljon kauden aikana, eikä mikään ole nytkään varmaa. Jopa sen ylle on pistettävä pienen pieni kysymysmerkki, onko PuMu edes Ykköspesiksen loppuottelussa.

Suurin syy PuMun vaikeuksiin on ollut luonnollisesti loukkaantumiset. Varsinkin molempien koppareiden, Jussi Vihriälän ja Valtteri Savilahden loukkaantumiset jättivät ison loven takakentälle. Tärkeä vaihtaja ja etenijä Joona Mäkelä on pelannut tällä kaudella vain 13 ottelua, samoin lyöjäjokeri Nooa Hoikka.

Sunnuntaisesta Hamina-voitostakin PuMulla puuttuivat isossa roolissa olleet Kalle-Tapio Huusko ja Eemil Salminen.

PuMu on joutunut paikkaamaan loukkaantumisia hankkimalla uusia ukkoja kesken kauden. Lauri Rönkkö tuli apuun jo kesäkuussa ja heinäkuussa PuMu hankki kokeneen Juho Hacklinin. Lisäksi se nappasi juuri ennen kautta myös Ville Veittikosken.

PuMun loukkaantumishuolet eivät ole vieläkään ohi, mutta näillä sen on nyt pelattava. PuMu on edelleen Juha Puhtimäen johdolla niukka suosikki suoraksi nousijaksi, mutta ero Haminaan on marginaalinen. Sitä kuvaa hyvin se, että joukkueet ovat kohdanneet toisensa kauden aikana neljästi ja voitot ovat tasan 2-2.

Vaikka Hamina tupelsi varmalta näyttäneen runkosarjan voiton menettämällä Kankaanpäätä vastaan perjantaina toisen jakson viimeisessä vuoroparissa kymmenen juoksun johtonsa, Haminan pelaamisessa näkyy kuitenkin se, että suurimmalla osalla pelaajista on kokemusta Superista.

Haminallakin on omat ongelmansa. 40 juoksua tällä kaudella lyönyt Jere Heikkinen loukkaantui toissa viikolla ja on sivussa jopa kuusi viikkoa. On selvää, että Heikkisen tasoisen kotiuttajan puuttuminen näkyy ja tuntuu.

Hamina on joka tapauksessa yhdessä PuMun kanssa vahvin nousijaehdokas Superiin. Vielä kuukausi sitten näytti siltä, että Ykköspesiksen nousufinaalin hävinneelläkin joukkueella olisi hyvä mahdollisuus ottelussa Superin putoamiskarsinnan voittajaa vastaan.

Koskenkorva on kuitenkin parantanut peliään dramaattisesti, ja jos sen ote säilyy ja se voittaa Superin putoamiskarsinnassa Alajärven, silloin Ykköspesiksen kakkosella on edessään äärimmäisen iso haaste, sillä Koskenkorvan kanssa ovat olleet helisemässä jopa Superin kärkiseuratkin.

Ykköspesiksen puolivälierät alkavat tiistaina ja ne pannaan pakettiin viimeistään seuraavana tiistaina. Miltä pudotuspelien käsikirjoitus näyttää?

PuMu ja Hamina ovat ilman muuta suosikit ja varsinkin puolivälieristä ne menevät läpi helposti.

SiiPelle oli jo voitto säilyttää sarjapaikka ilman karsintoja eikä sillä ole PuMua vastaan mitään jakoa.

Nurmo on tuonut Ykköspesikseen positiivista värinää muuallekin kuin vain Seinäjoen sisäiseen kapinaan, mutta pelillisesti se on ollut pettymys. On vaikea nähdä, että se pystyisi horjuttamaan Haminaa puolivälierissä.

Kannuksen ja Jyväskylän Kirin sekä Puijon ja Seinäjoen Maila-Jussien väliset otteluparit ovat sen sijaan tasaisempia. Varsinkin Kiri voi olla hankala vastustaja Kannukselle, sillä Kannuksen tavoin myös siltä löytyy Iiro Nokkalan, Joona Sikiön ja Juuso Keski-Koukkarin johdolla Superissa rutinoituja pelaajia, jotka ovat ennenkin olleet kovissa paikoissa.

Puijo on päässyt viime viikkoina erinomaiseen vireeseen ja voittanut kahdeksasta edellisestä ottelustaan seitsemän. Toki sen on ensin selvitettävä Maila-Jussit, mutta Puijo voi olla pudotuspelien musta hevonen, varsinkin, jos vasta 17-vuotias lukkari Veeti Hämäläinen kestää paineet ja onnistuu kovassa paikassa.

Jos ennakkosuosikit hoitaisivat puolivälierät, PuMu kohtaisi silloin välierissä Puijon ja Hamina Kannuksen. Paras viidestä järjestelmä suosii ennakolta vahvempaa joukkuetta, mutta urheiluun kuuluvat yllätykset. Puijon mahdollisuudet jättiyllätykseen ovat ohuet, mutta Kannus voi oikeasti laittaa Haminan ahtaalle, olettaen, että se selättää ensin puolivälierissä Kirin.