Rasmus Ristolainen on Leijonien olympiavalintojen suurin ja ristiriitaisin avoin kysymys

Rasmus Ristolainen ei saanut kesällä kutsua NHL-pelaajien tapaamiseen Vanajanlinnassa. Ja kohu oli valmis.

Hampton RoadJääkiekkoLeijonatPeking 2022

Rasmus Ristolainen on Leijonien olympiavalintojen suurin ja ristiriitaisin avoin kysymys

Jukka Jalonen ja Jere Lehtinen näkivät paikan päällä Rasmus Ristolaisen parhaita ja heikoimpia puolia.

Samuel Savolainen
TEKSTI Samuel Savolainen
@SSavolainen1
JULKAISTU 28.11.2021 | KUVAT All Over Pres

Leijonien olympiajoukkuevalinnat ovat aina kiinnostavia, mutta tulevan Leijona-miehistön karsinnat ovat erityisen mielenkiintoiset.

Pekingissä tullaan – jos koronavirustilanne suo – näkemään oletettavasti Leijona-ryhmä, joka on koottu kaikista mielenkiintoisimmista uuden sukupolven NHL-tähdistä.

Olympiajoukkueessa on monia varmalta vaikuttavia valintoja, mutta kaikista eniten kysymysmerkkejä löytyy yhdeltä pelipaikalta: Puolustusosastolta.

Sähköinen kierros NHL:ssä – ja tästä siihen sähköiset kertoimet Expektiltä!

Esimerkiksi Juuse Saros on lähes ilmiselvä ykkösmaalivahti viimeisien näyttöjensä puolesta ailahtelevan Nashville Predatorsin viimeisenä lukkona ja muitakin hyviä vaihtoehtoja löytyy Saroksen taakse. Hyökkäykseen riittääkin laadukkaita vaihtoehtoja jopa reilusti yli oman tarpeen. Sebastian Aho, Mikko Rantanen ja Aleksander Barkov ovatkin jo valittu olympiajoukkueeseen.

Mutta puolustuksessa on eniten paikkoja auki.

Sukupolvensa paras puolustaja Miro Heiskanen on pomminvarma valinta. Heiskanen on niin laadukas puolustaja, että hänet saatetaan jonain päivänä muistaa uransa jälkeen jopa kaikkien aikojen suomalaispuolustajana.

Joukkuetoveri Esa Lindell lienee myös erittäin vahvoilla. Olli Määttää Jalonen kehui viime MM-kisojen jälkeen vuolaasti ja voisi olettaa että hänenkin asemansa valinnoissa on vahva.

Karjala-turnauksessa vasta tuoreeltaan Eurooppaan palannut Sami Vatanen antoi erittäin väkevät näytöt.

Paikkoja on kuitenkin vielä jaossa.

***

Olympiajoukkueen kenties suurin kysymys liittyy jykevään partasuiseen hahmoon – Philadelphia Flyersin suomalaispuolustaja Rasmus Ristolaiseen.

Ristolainen on ollut jo näyttävästi esillä myös kaukalon ulkopuolisiin asioihin liittyen. Häntä ei pyydetty mukaan kesällä Vanajanlinnaan suomalaisten NHL-pelaajien tapaamiseen. Se oli jo valmennusjohdolta jonkinlainen näpäytys Ristolaista kohtaan, joka ei ole MM-kisoihin tullut toivotun usein.

Näpäytys vaikutti kaiken kaikkiaan erikoiselta ja tarpeettomalta. Siinä otettiin iso riski sen suhteen, että näpäytyksellä voitettiin todennäköisesti kovin vähän – ja sen sijaan saatiin aikaan turhaa hämmennystä joukkueen ympärille. On kuitenkin ymmärrettävää, että maajoukkueeseen sitoutuminenkin on tärkeä arvo.

Myöhemmin Leijona-johdon julkisissa esiintymisissä on kuitenkin pidetty Ristolaiselle takaporttia auki.

Paperilla Ristolainen kaiketi kuuluisi monen arvioissa olympiajoukkueeseen kovia NHL-minuutteja jo vuosia kellottaneena puolustajana, mutta asia ei välttämättä ole aivan niin yksiselitteinen kuin voisi kuvitella.

***

Leijonien päävalmentaja Jukka Jalonen ja GM Jere Lehtinen olivat katsomassa myöhään perjantai-iltana Suomen aikaa alkaneessa ottelussa katsomassa paikan päällä Philadelphiassa Ristolaisen ja suomalaispitoisen Carolina Hurricanesin otteita.

Ottelu olikin mielenkiintoinen juuri Ristolaisen kannalta. Siinä pelissä nimittäin nähtiin Ristolaisen vahvuuksia – mutta myös hänen suurimpia heikkouksiaan.

Ristolainen pamautti ottelussa kauden ensimmäisen NHL-maalinsa painavalla laukauksella ohi Carolinan maalissa pelanneen Antti Raannan. Se oli hyvä paikka onnistua, mutta Flyersin tappioksi luvuin 6–3 kääntyneessä ottelussa nähtiin myös Ristolaisen haavoittuvaisuus paljaana.

Ristolainen oli peräti neljän takaiskumaalin (!) aikana jäällä tasaviisikoin ja teholukemaksi jäi synkeä -3.

***

Maalien takana oli myös tarinaa Ristolaisen sijoittumisvirheistä. Yhdestä niistä Sebastian Aho teki toisen maalinsa tilaa Aholle jättäneen peruutelleen Ristolaisen nenän edestä. Lisäksi Ristolaisen oman maalinsa jälkeisessä vaihdossa Ristolainen oli aika lailla kaukalossa puolustaessaan pihalla.

Tämän jälkeen Ristolaiselta unohtui Jesperi Kotkaniemi maalin eteen vapaaksi. Kotkaniemen maali oli voittomaali – ja ottelun käännekohta.

Nämä asiat jättivätkin päällimmäiseksi mieleen kysymyksen: Mitä Jalonen ja Lehtinen Ristolaisen pelissä näkivät?

Uhan vai mahdollisuuden? Sapluunaansa voittavan vai häviävän jääkiekon pelaajan?

***

Tietenkin on selvää, että Jalosen ja Lehtisen päätös ei tule perustumaan yhteen otteluun paikan päällä.

Ei Leijonien johdolle tule yllätyksenä, että Ristolaisessa on monia vahvuuksia, jotka tukisivat hänen valintaansa. Ja jos Leijonat, kuten Jaloselle tyypillistä on, pelaa neljällä pakkiparilla, Ristolaisen mahdollisuudet kasvavat entisestään.

Hänellä on kokemusta pelata NHL:ssä isoja peliminuutteja, mutta koskaan hän ei ole ollut mukana voittavassa joukkueessa – tai edes sellaisessa, joka olisi mennyt pudotuspeleihin. Philadelphialla sinne vielä mahdollisuuksia on, mutta pudotuspelipaikkakin on alkanut karata kauemmaksi, vaikka ollaan vasta NHL-kauden alkumetreillä.

Ristolainen on puolustajana sellainen, että hänenkaltaistaan pelaajatyyppiä ei Suomen puolustuksessa ole monia. Hän on hyvässä kunnossa, fyysinen uhka ja ilkeä maalin edessä.

Mutta Ristolaisen fyysisyydessäkin on oma varjopuolensa.

Onko hän liian jäähyaltis pelaaja olympiakaukaloiden oletettavasti tiukemmassa tuomarilinjassa, kun Jalosen pelin periaatteisiin on aina kuulunut alleviivattuna myös jäähyttömyys.

Joskus Ristolaisen peliä katsellessa tuntuu jopa siltä, että Ristolainen on jopa liikaakin pelannut kovan pojan maineelleen kuin joukkueen edulle.

Jäähyalttiuden lisäksi Flyers-ottelu myös näytti melko paljaalla tavalla sen, että Ristolainen on myös virhealtis. Niin kiekollisena pelin avaajana kuin kiekottomanakin. Peliä edistävät syötöt ovat toisinaan vähissä ja hän puolustaessaan keskittyy usein liikaakin kiekottomaan mieheen.

Vaikka Ristolainen on mediaseksikkäämpi nimi kuin moni muu valintapakassa, ei täysin mahdottomana voi pitää sitä, että esimerkiksi Jani Hakanpää ja Atte Ohtamaa olisivat lopulta Jalosen papereissa Ristolaisen edellä.

***

Leijonissa onkin mietittävä, mitä puolustusvalinnoissa halutaan arvottaa.

Pekingissä pelataan uutisoinnin mukaan NHL-tyyliin 26 metriä leveällä kaukalolla, joka sekin entisestään painottaa NHL-pelaajien painoarvoa valinnoissa.

Ja moni varmasti miettii – ehkä Jalonenkin – sitä, että tarvitaanko nimenomaan Ristolaisen fyysisyyttä pienikokoisempien puolustajien tueksi ja alivoimapeliin vahvuutta? Että kukkakepit tarvitsevat rinnalleen myös jykevää puuta.

Herkästi voisi ajatella, että kyllä tarvitsee. Samalla nykysuuntaus jääkiekossa on selvä, jykevän puutavaran merkitys alkaa olla jääkiekossa häviävässä roolissa.

Mutta näkevätkö Jalonen ja Lehtinen Ristolaisessa kuitenkin enemmän riskejä? Vai näkevätkö he, miten Ristolaisen vahvuudet saisi parhaiten esille ja heikkouksia piilotettua palapelissä?

***

Henkilökemioidenkaan merkitystä ei pidä vähätellä.

Olisikin mielenkiintoista olla kärpäsenä katossa, kun Leijona-johto käy asioita läpi Ristolaisen kanssa tavatessaan hänet. Kuka on hattu kourassa? Löytyykö yhteinen sävel?

Jonkinlainen särö Vanajanlinna-casesta oletettavasti kuitenkin jäi, vaikka se tuntui jo silloin ja myös jälkikäteen katsottuna tarpeettomalta. Olisiko kuitenkin päästy vähemmällä, jos tapaamiseen olisi yksi Ristolainen kutsuttu kahvittelemaan kaikesta huolimatta? Mitä koko tapauksella lopulta voitettiin?

Jalosen asema suomalaisessa jääkiekossa on kuitenkin kasvanut sellaiseksi, että hänen valintojaan ei kyseenalaisteta enää lähellekään yhtä kovaan ääneen kuin tehtiin vaikkapa Jussi Jokisen kohdalla aikoinaan 2010 olympialaisten yhteydessä.

Ja ottamatta kantaa nyt Ristolaiseen ja hänen persoonaansa, Jalonen lienee oppinut myös tiettyjä asioita Vancouverin kisoista.

Vastarannan kiiskiä ei kannata joukkueeseen valita. Eikä myöskään pelaajaa, joka kokisi kisoissa, että hänet on valittu mukaan hieman vastahakoisesti.