Red Bull teki raa’an ratkaisun, mutta alkukausi on osoittanut sen kannattaneen
Red Bull teki kovan tempun palkatessaan täksi kaudeksi Isack Hadjarin Yuki Tsunodan tilalle tallin toiseksi kuskiksi. Katua ei ole tarvinnut.

Red Bull teki raakalaismaisen manööverin tälle kaudelle. Tallin kakkoskuski Yuki Tsunoda alennettiin testikuskiksi ja kakkoskuskiksi Max Verstappenin rinnalle nimitettiin sisartallista Isack Hadjar.
Red Bull ei ole samassa iskussa kuin muutama vuosi takaperin, mutta Hadjar on kuitenkin osoittanut olevansa hyvä valinta Verstappenin rinnalle. Hadjar on saalistanut jo kauden seitsemästä ensimmäisestä kisasta 34 MM-pistettä, kun Tsunoda keräsi koko viime kaudella yhteensä 33 pistettä.
”Tsunodan vaihtaminen Hadjariin oli raaka temppu, mutta se on kannattanut. Hadjar on kerännyt MM-pisteitä neljästä kisasta tällä kaudella ja välillä haastanut myös valovoimaista tallikaveriaan. Hadjar on myös tuonut tallille pisteitä niistä kahdesta kisasta, jotka Verstappen on joutunut tällä kaudella keskeyttämään. Aiemmin Verstappen oli tallin ainoa pisteiden kerääjä, joten jotain iloa Hadjarista tallilleen on”, ElmoTV:n F1-asiantuntija Erkki Mustakari sanoo.
”Tsunodan lisäksi muutama muukin on saanut lähtöpassit Red Bullin kakkosautosta. Paine pestillä on kova, mutta Hadjar pärjää hommassa. Se on myös ollut kiva nähdä, ettei hän liikaa nöyristele Verstappenin edessä.”
Hadjarin uran ensimmäinen F1-kisa viime kaudella ei vakuuttanut ketään. Hän lähti kauteen Australian GPssä Racing Bullsilla täynnä uhoa ja itseluottamusta. Avauskisa tyssäsi lämmittelykierroksella pyörähdykseen. Kisa oli paketissa ennen kuin se edes alkoi.
”Kuskilta tuli silloin itku ja hän varmasti kiristeli myös hampaitaan, niin noloa se oli. Esitys ei vakuuttanut ketään, eikä häneltä odotettu sen jälkeen juuri mitään. Hän kuitenkin pystyi pian nousemaan asian yläpuolelle. Kuten huippu-urheilijan pitää, hän keräsi itsensä ja alkoi ajaa osaamallaan tavalla.”
”Hadjar otti ensimmäisen F1-sarjan palkintopallisijansa vielä viime kaudella. Hän oli Hollannin GP:n kolmas ja se nosti hänet lopulta myös Red Bullille tälle kaudelle.”
”Minulla on sellainen olo, ettei ranskalaisalgerialaisen kuskin koko potentiaalia ole todellakaan vielä nähty. Hän oikeastaan vasta opettelee F1-ajamisen saloja.”
Mercedes on F1-sarjan ykköstalli tällä hetkellä. Kimi Antonelli johtaa MM-sarjaa ja George Russell on kolmantena.
”Autoihin tälle kaudelle tullut voimanlähdeuudistus on vaikuttanut Hadjarin ajamiseen paljon enemmän kuin esimerkiksi Mercedeksen Kimi Antonelliin, jolle Mersu pystyi heti tarjoamaan kilpailukykyisen menopelin. Red Bullilla on ollut monenlaisia murheita, eikä edes Verstappen ole vielä pystynyt GP-voittoon tällä kaudella”, Mustakari muistuttaa.
”Sodan vuoksi alkukausi on ollut rikkonainen. Nämä Euroopan kisat tuovat hieman tasaisuutta tekemiseen”, Mustakari näkee.





