Romelu Lukaku nostatti mielenkiintoisen myrskyn antamalla Sky Italialle haastattelun, jossa hän kertoi olevansa tyytymätön oloonsa Chelseassa ja haluavansa palata takaisin Interiin, josta hän siirtyi kesällä 115  miljoonalla eurolla Lontooseen. Lukaku kertoi haastattelussa myös, että hän siirtyi Chelseaan vain siksi, ettei Inter tarjonnut hänelle uutta sopimusta.

Lukakun haastattelu nauhoitettiin jo kolme viikkoa sitten, mutta se julkaistiin vasta viime viikolla.

Ja kohuhan siitä syntyi. Valtava kohu, jossa Lukakun purkautuminen tyrmättiin toinen toistaan värikkäimmillä kommenteilla. Sen tyrmäsivät entiset valmentajat ja entiset pelaajat – ja sen tyrmäsi myös Lukakun nykyinen manageri Thomas Tuchel, joka piti Lukakun puheita ”naurettavina ja vahingollisina”.

Tuchel pudotti myös Lukakun kokoonpanosta sunnuntaina pelatusta kotiottelussa Liverpoolia vastaan.  Belgian maajoukkueen 28-vuotias hyökkääjä ei mahtunut ottelussa edes vaihtopenkille.

***

Se, että Lukaku ei ole tyytyväinen oloonsa Chelseassa, on helppo ymmärtää katsomalla tilastoja. Lukaku teki viime kaudella Interissä 30 maalia, joista 24 Serie A:ssa. Huippukausi päättyi Interin kruunaamiseen Serie A:n mestariksi yhdentoista vuoden jälkeen.

Tällä kaudella Lukaku on tehnyt Chelseassa seitsemän maalia, viisi Valioliigassa ja kaksi Mestarien liigassa. Haastattelun tekohetkellä belgialaisella oli koossa vain kolme liigamaalia, jotka olivat syntyneet kahdessa eri ottelussa. Kovin pieniä lukemia yli 100 miljoonan euron hyökkääjälle.

Lukakun mukaan yksi keskeinen ongelma hänen vähämaalisuuteensa on ollut Tuchelin käyttämä pelityyli, johon hänen on ollut vaikea sopeutua. Lukaku sai joulukuussa myös koronatartunnan, joka piti hänet poissa pelikentiltä vajaat kaksi viikkoa.

***

Oli väistämätöntä ja ymmärrettävää, että Lukakun kommentit johtivat myrskyyn ja hänen pudottamiseensa Chelsean pelaavasta kokoonpanosta. Sekin oli ymmärrettävää, että entiset managerit, pelaajat ja Tuchel tuomitsivat Lukakun ulostulon.

Lukaku nostaa Chelseassa huimaa 385 000 euron viikkopalkkaa ja hän tietää kokeneena pelaajana pelin säännöt. Hän tiesi haastattelun antaessaan, mitä hän sanoi ja millainen kohu siitä seurasi. Hän tiesi myös, että hän vahingoitti puheillaan Chelsean sisäistä harmoniaa ja joukkueen mahdollisuuksia menestyä tällä kaudella.

Tuchel ja Lukaku tapasivat toisensa maanantaina ja kävivät tilannetta läpi. Tapaamisesta ei ole tihkunut muuta tietoa kuin se, ettei Lukaku siirry tammikuun siirtoikkunan aikana minnekään, vaikka hätäisimmät ehtivät jo niin uutisoida.

Chelsea määrännee Lukakulle seuran sisäisen sakkorangaistuksen – esimerkiksi kahden viikon palkan pidättämisen –, mutta Chelsean intresseinä on saada kohu laantumaan mahdollisimman pian ja palauttaa työrauha joukkueeseen. Rajummatkin jatkotoimenpiteet ovat edelleen mahdollisuuksia, vaikka nyt The Bridgella onkin saavutettu ainakin näennäinen linnarauha.

***

Lukakun tapauksessa yksi asia on jäänyt kuitenkin suuremman kohun varjoon.

Se on rehellisyys.

Urheiluun on sen pitkän historian aikana liimautunut monia loisia ja syöpäläisiä, joista yksi on ollut se, kuinka heikosti urheilu kunnioittaa totuutta ja rehellisyyttä. Urheilussa valehtelemista on pidetty aina suoranaisena hyveenä, missä ei sinällään ole mitään ihmeellistä. Urheilussa kysymys ei ole rehellisyyskilpailusta, vaan siitä, kuka ylittää ensimmäisenä maaliviivan tai kumpi joukkue tekee enemmän maaleja. Siksi rehellisyys on joutunut aina kumartamaan urheilun syvintä pyhää – voittamista.

Tapaus Lukaku on tästä klassinen esimerkki.

Mitä tämän kohun perusteella Lukakun olisi pitänyt vastata Sky Italian kysymyksiin, jotka koskivat hänen tilannettaan ja viihtymistään Chelseassa tai sitä, miksi hän jätti viime kauden jälkeen Interin?

Valehdella vai olla rehellinen?

Lukaku päätti olla rehellinen ja sai kiitokseksi paskamyrskyn niskaansa.

Näin kaunista tämä meidän jalo urheilumme on.

Toki joku voi saivarrella, miksi Lukaku ylipäätään antoi haastattelun Sky Italialle tai olisiko hän voinut väistää kysymyksen?

Olisi varmasti voinut väistää, sillä niinhän urheilijat tekevät päivästä toiseen erilaisissa haastatteluissa, mutta saivartelu ei poista perimmäistä kysymystä, miten rehellisesti urheilija tai valmentaja voivat puhua asioista.

Olisihan tässä toki urheilujournalismillekin kysymys pohdittavaksi, mutta ketäpä se olisi koskaan kiinnostanut?