Crystal Palace ilmoitti Roy Hodgsonin jättäneen paikkansa Palacen managerina ja samalla palkanneensa hänen tilalleen Eintracht Frankfurtia viimeksi luotsanneet itävaltalaisen Oliver Glasnerin. Jukka, miten tämä kuvio oikein meni?

Palace oli päättänyt erottaa Hodgsonin viime viikolla, mutta Hodgsonin äkillinen sairaalakomennus viime torstaina muutti tilanteen. Palace oli hienotunteinen eikä erottanut Hodgsonia tämän ollessa sairaalassa, vaan antoi hänen itse erota.

Tämä oli hieno ele Palacelta, sillä vaikka sillä oli kaikki perusteet erottaa Hodgson, se kuitenkin tunnusti Hodgsonin aiemmat Palacen eteen tekemät hyvät työt ja antoi Hodgsonin poistua näyttämöltä niin ylväästi kuin se kaiken tämän näytelmän jälkeen oli mahdollista.

Oliko Palacen viimeviikkoien päätös Hodgsonin erottamisesta oikea?

Oli, sillä Palace on ollut viimeiset kuukaudet pelillisesti ja tuloksellisesti pahassa luisussa.

Se on ottanut 16 viimeisessä Valioliigan ottelussa 48 mahdollisesta pisteestä vain 12 eli 0,75 pistettä per ottelu. Jos Palace pelaisi loppukauden samalla 0,75 pisteen tahdilla, sillä olisi kauden päättyessä laskennallisesti 34-35 pistettä, mikä ei todennäköisesti riittäisi säilymiseen – tai ainakin se olisi se olisi siinä ja siinä.

Tämä on matematiikkaa ja vain yksi osa Palacen ratkaisua. Avainkysymys kuului, uskottiinko seurassa siihen, että Hodgson voisi pitää Palacen sarjassa. Viime kaudella Hodgson tuli telakalta ja pelasti Palacen, mutta on muistettava, että vuotta aiemmin hän tuli samalla tavalla kesken kauden pelastamaan Watfordia eikä mitään pelastusta tullut, vaan Watford putosi Valioliigasta.

Ulkopuolisen on mahdoton sanoa, miten vahva tuki Hodgsonilla oli pelaajien keskuudessa, mutta se on kiistatonta, että Palacen puolustuspelaaminen on viime otteluissa alkanut hajota käsiin. Palacen puolustaminen on ollut lähestulkoon luokatonta, mitä kuvaa myös se, että sen verkkoon on tehty viimeisessä neljässä liigaottelussa 14 maalia.

Kysymys ei ole siitä, etteikö Hodgson osaisi organisoida puolustuspelaamista. Se on hänen vahvuutensa ja jopa tavaramerkkinsä. Jos hänen vahvin osansa alkoi murentua, silloin oli pakko kysyä, mistä se johtui. Oliko Hodgson yhtäkkiä unohtanut, miten puolustetaan vai eivätkö pelaajat enää uskoneet Hodgsoniin ja hänen oppeihinsa?

Palacen viimeisten otteluiden perusteella kysymys oli klassisesta tilanteesta, jossa pelaajat olivat menettäneet itseluottamuksensa, mikä näkyy paitsi järkyttävinä virheinä myös siinä, kuinka helposti Palacen selkäranka katkeaa ja joukkue antautuu.

Chelsea-ottelussa viime maanantaina Palace roikkui hyvin pelissä mukana lisäajalle asti, mutta Arsenalia ja Brightonia vastaan se lopetti pelaamisen jo avausjaksolla, kun omissa oli soinut.

Tässä mielessä Palace teki minusta oikean ratkaisun. Se ei jäänyt enää kierimään tuskassaan, vaan päätti toimia. Hodgsonin erottaminen ja Glasnerin palkkaaminen on toki riski, mutta myös Hodgsonin pitäminen puikoissa olisi ollut myös riski.

Eikö ratkaisu ollut kuitenkin kohtalaisen julma, kun ajatellaan Hodgsonin uraa ja niitä palveluksia, joita hän on tehnyt myös Palacelle?

Totta kai me kaikki olisimme toivoneet, että Hodgson olisi saanut ratsastaa ilta-aurinkoon sankarina eikä tällä tavalla.

Mutta, kuten Koskela sanoi Tuntemattomassa, se on raakaa peliä, kun hevoset nai, siinä tanner jyskää ja aitaa kaatuu. Hodgson tiesi varmasti pelin hengen ja sen, että jos tulokset ovat surkeita, silloin myös kohtelu on surkeaa. Siksi myös Hodgsonin tai hänen kannattajiensa oli turha odottaa mitään ylimääräistä empatiaa tai pitempää vieteriä lukuun ottamatta tätä elettä, että Hodgsonin annettiin itsensä erota.

Jos Hodgson olisi halunnut poistua näyttämöltä sankarina, sen hän olisi voinut tehdä viime keväänä, jolloin hän veti sensaatiomaisen loppukauden Palacen loppukauden managerina. Hän päätti kuitenkin vielä kerran nousta ratsaille ja nyt tässä kävi niin kuin kävi.

On myös hyvä muistaa, että Hodgson kuittaa tästä kaudesta useamman miljoonan. Alun perin sopimus oli yli 5 miljoonaa euroa, mutta nyt hän on voinut hyvinkin tehnyt jonkinlaisen sopuratkaisun. Kipurahat ovat kuitenkin tuntuvat.

Onko Palacella paremmat mahdollisuudet pelastaa sarjapaikkansa Glasnerin johdolla kuin Hodgsonin johdolla?

Kuten sanoin, Hodgsonin erottaminen ja Glasnerin palkkaaminen ovat molemmat riskejä, mutta tällaisia riskejä jalkapallossa on uskallettava ottaa. Kevät ja tulevaisuus näyttävät ratkaisun järkevyyden.

Totuus on seurannut tunnetusti aina voittajan miekkaa eli jos Glasner pelastaa Palacen sarjapaikan, häntä juhlitaan sen jälkeen sankarina ja Hodgson saa niskaansa enemmän rapaa kuin ansaitsisi. Jos taas Palace putoaa, silloin Hodgsonin haamu haetaan eläkkeeltä ja sitä aletaan kumartaa.

Glasner on modernin jalkapallon valmentaja. Hän on itävaltalainen, mutta hänet lasketaan henkisesti saksalaiseen koulukuntaan. Hän ei ole varsinaisesti mikään gegenpress-valmentaja, vaikka uskookin prässipeliin. Hänen jalkapallonsa muistuttaa enemmän Brightonia kuin rangnicklaiskloppilaisia oppeja.

Glasner tunnetaan myös armottoman tarkkana paneutujana, joka tutkii vastustajia tarkasti ja säätää oman joukkueensa peliä vastustajan mukaan.

Se, mikä hieman huolettaa, on, miten nopeasti Glasner saa tuloksia aikaan. Esimerkiksi Eintracht Frankfurt voitti Glasnerin neljän ensimmäisen managerikuukauden aikana syksyllä 2021 Bundesliigassa vain yhden ottelun ja se oli mukana putoamistaistelussa. Kelkka toki kääntyi sen jälkeen ja Frankfurt huipensi nousujohteisen kautensa voittamalla puolta vuotta myöhemmin Eurooppa-liigan.

Nyt on mielenkiintoista nähdä, miten viime kauden jälkeen Frankfurtista potkut saanut Glasner onnistuu Palacessa ja ennen kaikkea miten nopeasti. Yksi voitto kolmen seuraavan kuukauden aikana tarkoittaisi todennäköisesti Palacen putoamista.

Hodgson on nyt 76-vuotias. Joko tämä oli tässä?

Jo.