Ruotsi-peli osoitti, että Leijonien taideteos on keskeneräinen – mutta kaviaari on jo tilattu

Marko Anttila on ollut turnauksessa vaikeuksissa, vaikka keskiviikkona yritys olikin armoton.

JääkiekkoJääkiekon MM2022

Ruotsi-peli osoitti, että Leijonien taideteos on keskeneräinen – mutta kaviaari on jo tilattu

Leijonat kärsi ensimmäisen tappionsa MM-jäällä, mutta Samuel Savolaisen mukaan syytä huoleen ei ole. Kaviaari on jo tilattu ja matkalla.

Jukka Rönkä
TEKSTI Jukka Rönkä
@JukkaRonka
JULKAISTU 18.5.2022 | KUVAT All Over Press

Leijonille turnauksen ensimmäinen tappio rankkareiden jälkeen Ruotsia vastaan. Leijonat sai hankalan alun otteluun – ja Ruotsi pääsi avauserän puolivälissä johtoon. Mitä näit, Samuel?

Ensimmäinen erä oli yllättävän heikkoa kiekollista peliä Leijonilta, syöttämisen suoritusvarmuus oli yllättävän löperöä luokkaa. Yksi huomio oli myös se, että uudessa muodossaan Saku Mäenalasen pelikiellon vuoksi ollut nelosketju oli rajusti pinteessä ottelun alussa. Pahasti pinteessä oli myös Ville Pokka, joka näytti kentältä puolustajalta, joka on suurimmassa vaarassa pudota kokoonpanosta Dallas Starsin huippupakkikaksikko Heiskanen–Lindell liittyessä remmiin. On lisäksi sanottava silläkin uhalla, että Mörkö lyö sisään ratkaisupeleissä, että Marko Anttilan pelaaminen ei juuri vakuuttanut eikä ole ollut tässä turnauksessa toistaiseksi sillä tasolla kuin hän on parhaimmillaan leijonaturkissa ollut.

Miksi Leijonat oli ongelmissa?

Eräällä tavalla Ruotsi syötti Leijonille avauserässä omia lääkkeitään. Ruotsi pelasi träppiä ja puolusti tiiviisti. Hyökätessään se pystyi liikuttelemaan Leijonien trapia ja ylemmistä viivelähdöistä pelasi pitkällä syötöllä siniviivan tuntumaan, mikä ajoittain toimi murtautumismallina. 1–0 -maalissa oli todellinen merkkausvirhe ja esimerkiksi juuri Pokka oli aivan kadoksissa. Tämä on nyt viisastunut Ruotsi, joka tarjoaa viimeisimpiä arvoturnauksia paljon kovemman pelillisen haasteen pelaamalla järkevämmin.

LeoVegas: Win two tickets to the icehockey World Cup final!

Kenties valmennusjohdossa tehtiin tästä omat johtopäätökset toiseen erään vaihtomatkojen pidentyessä, että peliä alettiin kääntää avut lähellä nopeammin. Leijonat otti ottelussa ohjakset ja käänsi tappioaseman johtoasemaksi. Täytyy kuitenkin sanoa, että 1–1 -maalia avitti myös Ruotsin maalivahdin Magnus Hellbergin omituinen hörppäisy.

Toinen maali sitten olikin aika hieno maali. Mikko Lehtonen tarjoili maailmanluokan syötön Sami Vataselle, joka esitteli hyökkäyspelin vaistojaan. Ja tätä Vatanen parhaimmillaan on. Hän haistoi hetken lähteä kurkkaamana maalin kulmalle ja ylipäätään Vatanen saattaa ajoittain hieman varastaa kenttätasapainolta – joskus se maksaa omille, mutta nyt se maksoi Ruotsille. Mutta samalla on sanottava, että Vatanenkin oli ajoittain hieman vaikeuksissa.

Päätöserässä sitten monivuotinen NHL-jääaikasyöppö Oliver Ekman-Larsson iski Ruotsille tasoituksen. Jatkoajalla Leijonat piti oikeastaan täysin pelivälineen omistajuuden itsellään, eikä luopunut kiekosta. Koska maalia ei sitten syntynyt, mentiin rankkareille. On sanottava, että se jäi kyllä ihmetyttämään, että mitähän Toni Rajala yrityksessään mahtoi edes koettaa. Oli vaikeaa nähdä, mitä yllätyksellistä hän tuossa asennossa olisi voinut tehdä isokokoista Hellbergia vastaan.

Onko tässä syytä olla huolissaan?

Ei suuresti. Tiukka peli oli odotettavissa ja tiukka maalin peli sieltä jälleen tuli. Leijonat on ottanut askeleita eteenpäin EHT-pelistä Ruotsia vastaan ja turnausprosessin suhteen ei ole suuria punaisia lippuja tulossa. On muistettava, että Dallasista on saapumassa kilokaupalla kaviaaria, kenties entisen Dallas-legendan ja Leijonien GM:n Jere Lehtisen kontaktien avittamana, kun Miro Heiskanen ja Esa Lindell liittyvät remmiin. Se voi olla ratkaiseva asia Leijonien kannalta, sillä nämä veljet ovat maailman eliittiä.

Puolustajat ovat hyökkäyspelin sydän, sillä sieltä lähtevät usein ratkaisevat syötöt ja mahdollisuudet esimerkiksi pitkiin päätypeleihin ja maalipaikkojen luontiin. Syy, miksi puhun pitkistä hyökkäyksistä on, että Leijonilla on paljon varaa parantaa päätypelissä. Pelin virtauksen kannalta olisi äärimmäisen tärkeää saada kasvatettua hyökkäysalueella vietettyä aikaa ja väsytettyä vastustajaa.

Heiskanen ja Lindell voivat olla parasta mahdollista lääkettä moneen asiaan ja tulevat saamaan ratkaisevissa rooleissa paljon vastuuta. Siksi nyt tietyllä arvioidaan keskeneräistä teosta, kun niin ratkaisevien siveltimien jälki puuttuu vielä canvas-taululta. Eikä kaksikon saapuminen ole myöskään tärkeää vähiten siksi, että se myös poistaa kentältä yhden puolustajan kädet ja jalat, jotka tällä hetkellä ovat tutisseet.