Sitä kutsuttiin Bernin ihmeeksi. Aiheesta.

Jalkapallon vuoden 1954 MM-kisoissa oli etukäteen vain yksi suosikki, Unkarin 50-luvun ihmejoukkue.

Sama ihmejoukkue, joka oli voittanut Ferenc Puskásin, Sándor Koscicin ja Nándor Hidegkutin johdolla Englannin ensin marraskuussa 1953 Wembleyllä 6-3 ja murskannut saman Englannin muutama viikko ennen MM-kisoja toukokuussa 1954 Budapestissä 7-1.

Sama ihmejoukkue, joka oli ennen vuoden 1954 MM-finaalia pelannut 31 maaottelua peräkkäin ilman tappiota – ja voittanut finaalivastustajansa Länsi-Saksen 14 päivää aikaisemmin alkulohkon ottelussa 8-3.

Miten oli siis mahdollista, että loppuottelu päättyi Länsi-Saksan 3-2-voittoon?

Miten joukkue, jonka pelaajat kävivät toisesta maailmansodasta toipuvassa Länsi-Saksassa päivätöissä, saattoi voittaa joukkueen, jonka pelaajat olivat tosiasiallisesti ammattilaisia, vaikka olivatkin virallisesti armeijan palveluksessa?

***

Ihmeelle piti löytää joku järkeen käypä selitys, varsinkin Unkarissa, jossa finaalitappio aiheutti mielenosoituksia kommunistihallintoa kohtaan. Sitä ei tokikaan syytetty tappiosta, mutta johonkin pettymys piti purkaa.

Selityksiä oli monia. Tiedettiin, että Adidas oli toimittanut saksalaisille uudet ja ihmeelliset jalkapallokengät, joissa nappulat voitiin vaihtaa. Kun ottelu pelattiin kurjissa ja sateisissa olosuhteissa, saksalaiset saattoivat vaihtaa nappulakenkiensä pohjaan pidemmät nappulat, jotka pitivät paremmin mutaisella kentällä.

Miksipä ei? Kyllähän se selitys oli.

Sekin nousi otsikoihin, että Unkarin hotellin vieressä järjestettiin finaalia edeltävänä yönä karnevaalit, jotka vaikeuttivat unkarilaispelaajien nukkumista. Oltiin siksi väsyneempiä finaalissa kuin saksalaiset, joiden hotelli sijaitsi maaseudun rauhassa.

Varmaan totta sekin.

Oltiin myös sitä mieltä, että brittiläinen erotuomarikolmikko halusi vielä vähemmän itäblokin maan voittavan maailmanmestaruuden kuin natsi-Saksan raunioilta MM-näyttämölle viimeinkin palanneen Länsi-Saksan.

Unkarilaisia kismitti erityisesti kaksi kyseenalaista tuomiota.

Englannin toinen maali syntyi kulmapotkusta, jossa unkarilaisten mielestä Länsi-Saksan Hans Schäfer torppasi sääntöjen vastaisesti Unkarin maalivahdin Gyula Grosicsin. Erotuomari William Ling ei kuitenkaan nähnyt tilanteessa rikettä ja Helmut Rahn sai pitää osumansa.

Myös Unkarin kolmannen maalin hylkääminen paitsiona oli unkarilaistulkinnan mukaan oikeusmurha. Ling oli alun perin itsekin valmis hyväksymään Ferenc Puskasin maalin, mutta muutti mieltään keskusteltuaan linjamies Benjamin Griffithsin kanssa.

***

Sitten oli vielä yksi selitys – tai siinä vaiheessa vasta ihmetyksen aihe.

Finaalin yhteydessä oli ihmetelty sitä, miksi osalla Länsi-Saksan pelaajista iholle oli noussut kellertäviä ja vihertäviä pisteitä. Ne viittasivat siihen, että pelaajia oli piikitetty ja piikityksessä oli käytetty epähuomiossa epäpuhtaita neuloja.

Kun asiaa oli kysytty saksalaisilta, he olivat vastanneet, että pelaajille oli annettu pelkästään sokeriliuosta ja vitamiineja.

Saksalaisten selitystä epäiltiin jo alun perinkin, mutta epäilyitä oli vaikea todistaa. Tieto tarkentui vasta lähes 60 vuotta myöhemmin, kun Saksan viranomaiset alkoivat selvittää saksalaista dopingin käytön historiaa vuodesta 1950 nykypäivään.

Silloin myös Bernin ihmeelle saatiin uusi selitys.

Suomessa sitä selitystä olisi sanottu mustikkasopaksi.

Saksalaisviranomaisten teettämän tutkimuksen mukaan saksalaisessa urheilussa oli sodan jälkeen käytetty laajasti metamfetamiinia, jonka 1930-luvulla kehitettyä saksalaista versiota kutsuttiin perivitiiniksi.

Pervitiini oli laajasti käytössä toisessa maailmansodassa. Se oli tuttu aine myös suomalaisille kaukopartiomiehille ja myöhemmin suomalaisille hiihtäjille. Vuoden 1954 viestihiihdon maailmanmestari August Kiuru myönsi avoimesti – muun muassa TV2:n haastattelussa 1998 –, että suomalaiset huippuhiihtäjät hän itse mukaan lukien käyttivät kaikissa suurkisoissa ja pienemmissäkin kisoissa pervitiiniä, kunnes 1960- ja 1970-luvulla siirryttiin vieläkin tehokkaimpiin aineisiin.

Kiuru toimi aktiiviuransa jälkeen Suomen hiihtomaajoukkueen suksiasiantuntija, huoltajana ja ”nappimiehenä” 80-luvulle saakka ja sanoi, ettei hänen aikanaan suomalaisessa hiihdossa voitettu yhtään arvokisamitalia ilman ”aineita”.

***

Myös saksalaisviranomaisten teettämä tutkimuksen mukaan pervitiinin käyttö urheilussa oli laajamittaista Saksalaisen tutkijan Erik Eggersin mukaan useat todisteet viittasivat siihen, että ainakin osaan Länsi-Saksan MM-finaalijoukkueen pelaajista oli finaalin yhteydessä piikitetty pervitiiniä.

Pervitiinin käyttö ei ollut vielä silloin kielletty, sillä Kansainvälinen Jalkapalloliitto Fifa kielsi piristeiden käytön vasta vuonna 1966.

Kukaan ei myöskään tiedä, kulkiko Unkarin ihmejoukkue pelkästään gulassin voimalla. Ilmeisesti unkarilaisten polttoaineet eivät olleet ainakaan yhtä tehokkaita kuin saksalaisilla, sillä Unkari oli yllättäen suurissa vaikeuksissa ja neljä päivää ennen finaalia pelatussa välieräottelussa Uruguayta vastaan, jonka Unkari voitti vasta jatkoajan jälleen.

Tuossa ottelussa Unkarin vaisua esitystä perusteltiin nimenomaan pelaajien väsymyksellä.

Mutta saksalaisia ei finaalissa väsyttänyt.

Ja miksi ei?

Siksi, että kuollutkin lähti pervitiinin voimalla liikkeelle, kuten August Kiuru aikoinaan asian tiivisti.

Katso tästä August Kiurun värikäs kuvaus pervitiinin voimasta Ylen Elävästä arkistosta