Saudiliiga ei natise vielä liitoksistaan, mutta sen pelätty vetovoima on selvässä laskussa

No Go. Pep Guardiola ilmoitti, ettei siirtohuhujen kohteena ollut Kevin De Bruyene ole siirtymässä Saudiliigaan.

46 Denton RoadJalkapalloSaudiliiga

Saudiliiga ei natise vielä liitoksistaan, mutta sen pelätty vetovoima on selvässä laskussa

Saudiliiga shokeerasi vuosi sitten jalkapallomaailmaa. Nyt kaikki merkit viittaavat kuitenkin siihen, että sen vetovoima on kääntynyt laskuun.

Jukka Rönkä
TEKSTI Jukka Rönkä
@JukkaRonka
JULKAISTU 23.7.2024 | KUVAT All Over Press

Saudiliigasta tuli viime vuonna yksi kansainvälisen jalkapallon kirosanoista.

Pelaajavirran käynnisti legendaarinen Cristiano Ronaldo, joka siirtyi puolitoista vuotta sitten Al-Nassriin. Häntä seurasi Saudi-Arabiaan viime kesänä liuta Neymarin, Karim Benzeman, Riyad Mahrezin, Sadio Manén, Firminon, N’Golo Kanten ja Rúben Nevesin kaltaisia huippupelaajia.

Saudiseurat hankkivat viime kesänä kaikkiaan 94 ulkomaalaista pelaajaa ja maksoivat heistä yhteensä 880 miljoonaa euroa siirtosummia. Kun ostoista vähennetään myynnit, saudiseurojen nettokulutus pelaajakauppoihin oli 830 miljoonaa euroa. Tätä enemmän nettona rahaa käyttivät vain Valioliigan seurat, joiden nettokulutus vuosi sitten kesällä oli 1,27 miljardia euroa.

Eurooppalaiset suurseurat ovat rohmunneet itsekin surutta pelaajia pienemmistä seuroista ja pienemmistä liigoista. Siksi monet ovat olleet jopa vahingoniloisia siitä, että saudiseurat ovat panneet eurooppalaiset seurat maistamaan omaa lääkettään.

Eurooppalaisia suurseuroja jurppii kuitenkin yksi merkittävä ja kriittinen ero korttipelin säännöissä.

Samaan aikaan kun eurooppalaisessa jalkapallossa seurojen rahankäyttöä rajoitetaan erilaisilla säädöksillä, joiden rikkomisesta esimerkiksi Evertonilta ja Nottinghamilta vähennettiin päättyneellä kaudella sarjapisteitä, Saudiliigassa ei ole mitään rajoitteita.

Ei sen suhteen, paljonko rahaa voidaan käyttää tai mistä ja kenen taskuista raha tulee.

***

Saudiseurat ja Saudi-Arabia ovat ymmärtäneet jalkapallon arvon maan julkisuuskuvan kiillottajana.

Supertähtien siirroista kertovissa otsikoissa on täysin erilainen hohto kuin siinä, kerrotaanko kansainvälisessä mediassa Saudi-Arabian ihmisoikeusloukkauksista, naisten heikosta asemasta, siirtotyöläisten kurjista työolosuhteista, maan oikeusjärjestelmässä olevista ongelmista tai sananvapauden ja muiden perusoikeuksien rajoituksista.

Ihmisoikeuden loukkaukset ja muut epäkohdat eivät ole kuitenkaan häirinneet sen enempää Saudi-Arabiaan siirtyviä pelaajia kuin lajin kattojärjestöjä.

Fifa junaili puheenjohtaja Gianni Infantinon johdolla vuoden 2034 MM-kisojen hakuprosessin sellaiseksi, että kisoja pystyi hakemaan vain yksi maa – Saudi-Arabia.

Näin Saudi-Arabia sai jalkapallon tärkeimmän ja näyttävimmän lippulaivansa omaan käyttöönsä vuoden 2024 MM-kisojen ympärillä.

***

Kun tämän kesän siirtoikkuna jalkapallossa avautui, Euroopassa laskettiin pelonsekaisin tuntein, millainen virta tänä vuonna vie pelaajia Saudiliigaan.

Lista potentiaalisista Saudiliigaan siirtyjistä oli komea. Sen kärjessä komeili Kevin De Bruynen, Mohamed Salahin, Luka Modricin, Victor Osimhenin, Romelu Lukakun, Bruno Fernandesin, Casemiron, Thomas Parteyn ja Heung-min Sonin kaltaisia pelaajia.

Eikä kysymys ollut vain pelkistä puheista. Al-Ittihadin kerrottiin viikonloppuna päässeen sopimuksen itsensä Kevin De Bruyenen kanssa – kunnes Manchester Cityn manageri Pep Guardiola ilmoitti seuran USA:n kiertueen avauslehdistötilaisuudessa maanantaina, ettei De Bruyne ole siirtymässä minnekään.

Saudiliigan siirtoikkuna avautui virallisesti vasta viisi päivää sitten ja se on auki lokakuun 6. päivään saakka. Siksi vedenpitävien johtopäätösten tekemisen kanssa pitää olla varovainen, mutta jotakin alkukesä on kertonut.

Se on kertonut, ettei Saudiliiga iske tänä kesänä eurooppalaiseen jalkapalloon yhtä ankarasti kuin vuosi sitten. Raha saudiseuroilta ei ole loppunut, mutta Saudiliigan vetovoima on selvästi laskenut.

Se ei tarkoita, etteikö pelaajavirta veisi edelleen kohti saudikenttiä, mutta alkukesän perustella tänä vuonna Saudiliigaan ei siirry enää samanlaista tähtigalleriaa kuin vuosi sitten.

De Bruynen lisäksi saudiseurojen listan kärjessä olleista pelaajista moni on päättänyt jatkaa uraansa Euroopassa. Modric teki jatkosopimuksen Real Madridin kanssa, Salah ilmoitti jäävänsä Liverpooliin ja Son Tottenhamiin. Jopa varmoina pidetyt Parteyn ja Casemiron siirrot eivät ole edenneet.

Toki Saudiliigaan siirtyy edelleen yksittäisiä huippupelaajia. Pisimmällä neuvottelut ovat Aston Villan 25-vuotiaan laiturin Moussa Diabyn 60 miljoonan euron siirrosta Al-Ittihadiin. Diaby on kuitenkin toistaiseksi ainoa merkittävä jättisiirto Saudliigaan.

Sen lisäksi, että saudiseurojen vetovoima näyttää laskeneen, myös pelaajavirran suunta on kääntynyt.

Jordan Henderson palasi jo kuuden kuukauden jälkeen Eurooppaan ja siirtyi Ajaxiin. Allan Saint-Maximin, Ivan Rakitic, David Ospina ja monet muut pelaajat ovat jo lähteneet kesän aikana saudiseuroista ja lisää lähtijöitä on luvassa. Nimekkäin potentiaalinen lähtijä tällä hetkellä hyvät EM-kisat Ranskan riveissä pelannut N’Golo Kanté, joka neuvottelee parhaillaan useamman eurooppalaisen seuran kanssa paluusta eurokentille.

***

Jalkapallopiireissä pohdittiin vuosi sitten, millaiseksi voimaksi Saudiliiga voi tulevaisuudessa kehittyä. Tuleeko siitä uusi Kiinan Superliiga, joka heiluu hetken ja alkaa sitten horjua – vai voisiko se olla uusi ja pysyvä voima jalkapallossa?

Kysymykseen on edelleen mahdoton vastata.

Se tiedetään, että raha Saudi-Arabiasta ei huomenna tai ylihuomenna lopu, mutta riittääkö pelaajille enää pelkkä raha vai painavatko vaa’assa muutkin arvot – etenkin se, millainen on sarjan urheilullinen taso ja ennen kaikkea millaista on arjen eläminen perheen ja lasten kanssa Saudi-Arabiassa?

Ennusmerkit viittaavat siihen, että Saudiliigasta ei tule uutta Kiinaa, mutta tuskin myöskään uutta jalkapallon supersarjaa Valioliigan, La Ligan, Serie A:n ja Bundesliigan rinnalle.

Se edellyttäisi Saudi-Arabian yhteiskunnan muuttumista ja niin voimakasta länsimaistumista, ettei se tapahdu ihan huomenna. Hyvä jos koskaan.