Simo Valakari on noussut tämän kauden mielenkiintoisimmaksi valmentajaksi suomalaisessa jalkapallossa. Kysymys ei ole vain siitä, että hän on nostanut KuPSin vaaksan päähän Suomen mestaruudesta. Jopa vieläkin tärkeämpää ja oleellisempaa on ollut se, miten paljon 48-vuotias Valakari on pystynyt avauskaudellaan Kuopiossa kehittämään KuPSin pelaamista ja yksittäisiä pelaajia.

Keskikentällä pelannut Valakari teki pelaajana hyvätasoisen uran. Hän pelasi Suomen maajoukkueessa sekä useissa seuroissa Skotlannissa, Englannissa, Yhdysvalloissa ja Suomessa.

Yllättääkö HIFK lauantaina KuPSin? Expekt lupaa siitä yllätyksestä kertoimen 10.50!

Valakari kommentoi omaa pelaamistaan aikoinaan sanomalla, että hänen ensimmäinen kosketuksensa on haltuunotto ja toinen taklaus. Vaikka kommentti olikin heitetty huumorilla, Valakarin vahvuudet pelaajana olivat ensisijaisesti telaketjuosastoa.

Valakarin valmentamien joukkueiden pelillinen ilme on sen sijaan ollut täysin erilainen kuin tuosta kommentista voisi päätellä. Suoraviivaisen taistelupallon sijasta Valakarin joukkueet ovat pelanneet monipuolista ja modernia jalkapalloa.

Lakeuden raketti

Valakarin esiinmarssi suomalaiselle valmentajataivaalle alkoi ryminällä Seinäjoelta. Hän nosti SJK:n ensin kauden 2013 päätteeksi Veikkausliigaan ja SJK voitti heti seuraavalla kaudella Liigacupin ja sijoittui Veikkausliigassa toiseksi. Syksyllä 2015 Seinäjoella juhlittiin Veikkausliigan mestaruutta ja vuotta myöhemmin Suomen cupin voittoa.

Cup-mestaruuden jälkeen Seinäjoella tapahtui surullinen tapahtumasarja koko suomalaisen jalkapallon kannalta. SJK:n omistaja Raimo Sarajärvi ja Valakari riitautuivat ja lopputuloksena Valakari sai potkut. Tämä syöksi SJK:n railoon, josta se ei vieläkään ole päässyt ylös.

On helppo kuvitella, kuinka monta kertaa Sarajärvi on istunut kotonaan konjakkilasi kädessään ja manannut tekemäänsä virhettä. SJK oli tuolloin käytännössä noussut HJK:n rinnalle ja jopa ohi, ja sillä olisi ollut mahdollisuus aloittaa vuosien dominointi Suomessa ja saavuttaa menestystä myös Euroopassa.

Valakari siirtyi Seinäjoelta Norjaan Tromsø IL valmentajaksi heinäkuussa 2017. Hän onnistui kääntämään syöksykierteessä olevan Tromsøn kelkan ja pelasti pohjoisnorjalaisten sarjapaikan. Seuraavalla kaudella Valakarin suojatit keikkuivat pitkään kiinni europaikoista, mutta heikko kauden toinen puolisko söi nämä haaveet.

Kaudella 2019 Tromssa tippui maalierolla sarjasta. Valmistautuessaan seuraavaan kauteen Valakarilla oli eri näkemykset seurajohdon kanssa asioista, ja Tromsøn koronakriisin seurauksena aloittamat lomautukset johtivat myös Valakarin sopimuksen purkamiseen.

Valakari sai lähteä SJK:sta ja Tromsøstä sellaisten syiden vuoksi, jotka eivät suoranaisesti liittynyt mitenkään hänen valmentamisen tasoon. Päinvastoin. Molemmissa tapauksissa Valakarin intohimo ja sitoutuminen omaan toimintaansa olivat seuroille liikaa.

Vaativa valmentaja

Valakari on vaativa valmentaja, mutta niin hyvän valmentajan kuuluukin alla. Hän vaatii kaikilta organisaatiossa samaa sitoutumista ja halua viedä seuraa eteenpäin mitä hän vaatii itseltäänkin.

Valakari kiinnittää huomiota pieniinkin yksityiskohtiin ja on esimerkiksi kiinnostunut, miten pelaajat viettävät vapaa-aikaansa. Kysymys ei ole niuhottamisesta, vaan siitä, että hän haluaa kaikkien toimivan parhaalla mahdollisella tavalla.

Seurojen pitäisi antaa kaikki urheilullista puolta koskevat langat tällaisen valmentajan käsiin. Jos seurajohdolla itsellään ei tätä ymmärrystä ole, tulee väistämättä konflikteja, joissa kuutamolla oleva seurajohto päätyy erottamaan tällaisen hyvän valmentajan, joka ’’vaatii liikaa’’.

Norjasta Kuopioon

Norjan jälkeen Valakari ehti vetää kesän ja syksyn happea, kunnes KuPS ilmoitti viime vuoden marraskuussa palkanneensa Valakarin päävalmentajakseen.

Oli helppo ennakoida, että KuPS tulee menestymään heti Valakarin avauskaudella, varsinkin kun katsoo, millainen joukkue hänellä oli ja on käsissään.

KuPSin pelistä on nähtävissä paljon harjoiteltuja asioita, joita pelaajat pystyvät toteuttamaan kentällä automaatiotasolla – viikosta toiseen. En muista nähneeni yhtä vakuuttavaa pallonsiirtelyä yhdeltäkään suomalaisjoukkueelta.

On ilmiselvää, että Valakarilla on hyvä ymmärrys jalkapallon syy- ja seuraussuhteista, ja hän osaa treenauttaa joukkuetta pelipaikkakohtaisten harjoitusten kautta, millä on suora yhteys pelissä tapahtuviin tilanteisiin.

Myös KuPSin pelaajien fyysinen olemus kentällä on vaikuttava. Pelaajien kehonkieli on rento ja monen pelaajan askel kevyt. Tämä tarkoittaa kahta asiaa – hyvää harjoittelua myös fyysisestä näkökulmasta sekä sitä, että moni pelaaja on tehnyt kovasti töitä harjoituksissa ja omalla ajallaan. Sitä tietysti Valakari edellyttääkin pelaajiltaan.

Myös KuPSin erikoistilanteissa on hyviä variaatioita, joissa käytetään hyväksi vastustajan puolustamista kyseisissä tilanteissa.

Joukkueesta paistaa läpi myös kovan vaatimustason ja hyvän treenaamisen tuoma hyvä tunnelma, jossa koko joukkue on mukana. Toki jokaiseen joukkueeseen mahtuu sivuraiteella olevia pelaajia, mutta tällaisessa prosessissa se ei ole kenenkään muun ongelma kuin pelaajan itsensä. Pelaaja voi jäädä joko mököttämään tai jatkaa työntekoa. Valakarin kaltainen valmentaja antaa varmasti sauman, mikäli hän kokee pelaajan sen ansaitsevan.

Valakari selvästi välittää pelaajistaan. Myös hänen oma rakkaus jalkapalloon ja valmentamiseen näkyy kilometrien päähän.

Lähellä sensaatiota

KuPS johtaa Veikkausliigaa  kolmen pisteen erolla HJK:hon ja se pelasi erinomaisia otteluita myös Euroopassa.

Tässä tilanteessa KuPSilta tuskin voidaan vaatia enempää, mutta varsinkin yksi ottelu jyrsii edelleen – ainakin minua. KuPS oli Konferenssiliigan play off -kierroksella otteluparissa Union Berliniä vastaan häikäisevän hyvä. Se osoitti pystyvänsä pelaamaan dominoivaa pallollista peliä jopa Bundesliiga-joukkuetta vastaan.

Jalkapallossa on toki pakko kunnioittaa tulosta, mutta jos joku näki vain tuloksen, 0–4-tappion, häneltä jäi näkemättä oleellinen – se kuinka hyvä KuPS oli.

Uskoin ja toivoin ennen otteluparia, että KuPSin pelaisi noissa peleissä omaa jalkapalloaan.

KuPS pelasi, mutta se oli ehkä vieläkin parempi, mitä uskalsin toivoa. Parannettavaa toki on, kuten 0–4-tappio osoitti, mutta tulos ei kuvasta millään lailla otteluparia. KuPS oli kolmea kardinaalimunausta vaille valmis sensaatioon, ja Union Berlinin valmennusjohto miettii varmasti vieläkin, miten suomalainen joukkue pystyi kontrolloimaan palloa tuolla tavalla heitä vastaan.

Valakarin työn ja KuPSin vahvuutta kuvaa hyvin se, että KuPS on porskuttanut voitosta voittoon, vaikka sen pelaamisen kenties jopa keskeisin pala, Nana Boateng, siirtyi elokuussa romanialaiseen Cluij’hin. Sekin vain korostaa KuPSin tämän kauden erinomaista suoritusta.

KuPS on pelannut niin hyvin joukkueena, että yksittäisten pelaajien nostaminen tuntuu jopa aavistuksen epäreilulta. Boatengin lisäksi kahden pelaajan kohdalla on tehtävä kuitenkin poikkeus: Urho Nissilä ja vahvasti joukkueeseen tullut Tim Väyrynen ovat olleet Valakarin tärkeimmät talismaanit kauden kriittisillä hetkillä.

Nissilä ja Väyrynen ovat myös siinä mielessä mielenkiintoisia pelaajia, että heissä näkyy kenties kaikista selvimmin Valakarin merkitys ja arvo pelaajille. Tietenkin pelaajat voivat onnitella itseään hyvin tehdystä työstä ja siitä, että he ovat hyödyntäneet Valakarin tarjoamat työkalut ja omaksuneet ne opit, jotka Valakari on opettanut.

Menestyvän joukkueen kohdalla sanotaan usein, että joukkueella on oltava erinomainen materiaali. Totta myös KuPSin kohdalla. KuPSilla on hyvät pelaajat, mutta valmentamisen kauneus ja raakuus on siinä, miten paljon valmentaja pystyy oman työnsä kautta saamaan materiaalista irti. Pystyykö hän kehittämään pelaajia ja joukkueen pelaamista vai ajaako joukkue valmentajan vuoksi koko ajan materiaaliinsa ja potentiaaliinsa nähden käsijarru päällä?

KuPSin kohdalla on selvää, että ilman Valakaria KuPSin tämän kauden dominanssi olisi jäänyt näkemättä. Onnistunut valmennusprosessi ja menestyvä joukkue tarvitsee nämä molemmat puolet kolikosta – hyvän valmentajat ja hyvät pelaajat.

Mitä seuraavaksi?

On todennäköistä, että KuPS voittaa heti Valakarin ensimmäisellä kaudella Suomen cupin voiton jatkoksi myös Veikkausliigan mestaruuden. Tuplamestaruus avauskaudella olisi jo yksinään jäätävän kova suoritus Valakarilta.

Mahdollinen tuplamestaruus on kuitenkin – niin rajulta kuin se kuulostaakin – vasta alkusoittoa Valakarin ja KuPSin tarinassa. Valakari janoaa varmasti vieläkin suurempaa menestystä – ja niin tekee myös KuPS. Siksi on äärimmäisen mielenkiintoista nähdä, mitä Kuopiossa tapahtuu ensi kaudella.

Valakarin ja KuPSin ensi kaudet tavoitteena tulee vuorenvarmasti olemaan pääsy eurocupien lohkopelivaiheeseen. Tavoite on kova, muttei KuPSille millään muotoa mahdoton.

KuPS tulee varmasti vahvistamaan joukkuetta ja ensimmäinen haaste on, että se onnistuu pelaajarekrytoinneissaan.

Toinen iso haaste on tapaus Urho Nissilä. Nissilä on pelannut tämän kauden loistopeleillään KuPSissa ja Suomen maajoukkueessa itsensä Euroopan koneeseen ja hänellä olisi ottajia jonossa. Nissilä – kuten muutkin ulkomailta tarjouksia saavat KuPSin pelaajat – joutuvat kuitenkin miettimään ja punnitsemaan tarkkaan, minkä tasoiseen joukkueeseen ja minkä tasoisen valmentajan alaisuuteen heidän kannattaa siirtyä. Valakarin oppiin jääminen ei olisi edes Nissilälle mikään katastrofi. Siirto johonkin putoamista vastaan taistelevaan joukkueeseen, jossa jalkapallosta ei ole kuultukaan, voi sen sijaan olla.

Kävipä KuPSille tulevina vuosina miten tahansa, Valakaria on jo nyt onniteltava hänen tähän saakka tekemästä työstään. Toivottavasti hän jatkaa valitsemallaan tiellä, sillä tällaista nyt käynnissä olevaa prosessia ei ole suomalaisessa jalkapallossa nähty.

On väistämätöntä, että jos Valakari jatkaa työtään Kuopiossa ja hän saa sen kolikon toisen puolen – hyvät pelaajat – KuPS nousee vieläkin korkeammalle tasolle.

Sitä voisi sanoa jo huimaksi näkymäksi.