Sotkamon ja Kouvolan huipputasaisessa finaalisarjassa on viisi kriittistä muuttujaa

Kouvolan lukkari Janne Kivipelto laittaa finaalisarjassa Aapo Komulaisen kovaan vaakaan. Tästä ei vastus lukkaripelissä enää kovene.

Pesäpallo

Sotkamon ja Kouvolan huipputasaisessa finaalisarjassa on viisi kriittistä muuttujaa

Sotkamon Jymyn ja Kouvolan Pallonlyöjien finaalisarja on niin tasainen, että ratkaisu saattaa löytyä marginaalisista eroista joukkueiden välillä.

Pekka Arffman
TEKSTI Pekka Arffman
JULKAISTU 18.9.2020 | KUVAT Elmeri Elo / All Over Press

Sotkamon Jymyn ja Kouvolan Pallonlyöjien finaalisarjasta voidaan sanoa jo nyt yksi asia varmuudella: finaalisarjassa ei ole ennakkosuosikkia. On kaksi äärimmäisen tasaista ja mielenkiintoista joukkuetta, joista kumpi tahansa voi viedä Suomen mestaruuden.

Kävin finaalianalyysin ensimmäisessä osa läpi niin sanotun päärintaman asiat – eli joukkueiden tasavahvojen ykköskärkien peruspelaamisen kaavaan pelintekemisen ja kotiutusten osalta. Isossa kuvassa jyvät erottuvat akanoista juuri tällä rintamalla. Esimerkiksi hyvä lukkari ei voi yksinään nostaa joukkuetta taivaisiin, olipa lukkari millainen vettenpäälläkävelijä tahansa. Olkoon tästä esimerkkinä vaikka kausi 2007, jolloin Kouvola jäi runkosarjassa yhdeksänneksi, vaikka joukkueen lukkarina oli itse Toni Kohonen.

Kun joukkueet ovat yhtä tasaiset kuin Sotkamo ja Kouvola, silloin kysymys kuuluu, mistä ne kuuluisat marginaalit voivat syntyä. Tässä vastaus:

Lukkaripeli

Viime viikkoina on puhuttu Sotkamon 17-vuotiaasta lukkarisensaatiosta Aapo Komulaisesta – ja täysin aiheesta. Nämä muutamat pelit ovat todistaneet, että Komulainen on lukkariksi poikkeuksellinen lahjakkuus, josta voi kehittyä millainen lukkari tahansa. Mutta nyt Komulaisella ja Sotkamolla on vastassa lukkari, joka on jo kehittynyt huippulukkariksi. Janne Kivipelto ei ole vain huippulukkari, vaan täysin perustellusti Suomen tämän hetken ykköslukkari. Nyt Komulainen pannaan kovaan vaakaan, sillä hänen pitäisi pystyä vastaamaan Kivipellon haasteeseen.

Yksi ottelusarjan avaimista on varsinkin se, miten hyvin kumpikin lukkari saa sotkettua pomputtajia. Kysymys ei ole vain pomppujen saamisesta laittomaksi. Yhtä kriittistä on se, pystyykö lukkari horjuttamaan pomputtajaa sen verran, että pomppu aukeaa rajasta tai se jää liian matalaksi, sillä molemmilla joukkueilla pomppuja on tappamassa sellaisia heittäjiä, että pallo lähtee kädestä kyselemättä.

Iso, iso potentiaalinen marginaali – ja paineet ovat tässä vertailussa Komulaisella.

Pelinjohtajat

Pelinjohtajien vertailussa on yksi äärimmäisen mielenkiintoinen ja marginaalien kannalta potentiaalinen asia – yllätysotot. Iiro Haimi yllätti Joensuun yrittämällä ottaa miestä kotiin solkenaan yllätysotoilla. Vaikka Haimin yllätysotot eivät tuoneetkaan juoksuja, ne sekoittivat selvästi Joensuun. On mielenkiintoista nähdä, miten aggressiivisesti Haimi ottaa varsinkin lauantain ensimmäisessä finaalissa miestä kotiin yllätysotoilla. Aggressiiviset yllätysotot pitävät ulkokenttää varpaillaan ja asettavat yhden ylimääräisen paine-elementin myös Aapo Komulaisen pelaamiseen sitä kautta, millaista syöttöä Komulaisen kannattaa missäkin tilanteessa syöttää ja mitä ei.

Jani Komulainen on osoittanut olevansa erinomainen yllätysten ottajia. Hän aistii hyvin se, milloin yllätysottoa ei osata odottaa – ja silloin Komulainen iskee, yleensä 3-4 kertaa ottelussa. Haimi ei Joensuussa paljoa katsellut, kuka oli lyömässä ja kuka tulossa kolmoselta, mutta Komulaisella on selvästi kolme luottomiestä yllätysotoissa: Roope Korhonen, Antti Korhonen ja Niko Korhonen – ja kolmoselta tulossa olevat jalat ovat yleensä ykköskärjestä.

Yllätysotoissa korostuu ulkokentän rooli. Molemmilla joukkueilla on hyvät kulmamiehet molemmissa kulmissa lyhyiden torjunnassa, mutta yksi kriittinen tekijä on se, miten aggressiivisesti yllätysottoja haetaan pussinpohjista. Varsinkin Konsta Kurikka saa olla niiden kanssa tarkkana, eikä Valtteri Luomankaan ole vara torkkua.

Kakkoskärjet

Myös kakkoskärjet ovat potentiaalisia valttikortteja, jotka voivat ratkaista jaksoja tai jopa koko otteluita.

Kouvolalla kakkoskärjessä ovat kokeneet ketut Anssi Lammila ja Toni Kohonen. Jos Lammilan eteen saadaan jalat, hän hoitaa ykkösvaihdon ja Kohonen kakkosvaihdon. Sen jälkeen kysymys tiivistyy siihen, kuka lyö miehet kotiin. Jos vuoro alkaa kakkoskärjestä, silloin Kouvola lyö ilman muuta tulille Jere Dahströmin. Jos ykköskärki on tehnyt tilanteen ja Dahlström on käytetty, silloin kotiutusvastaa jää Janne Kivipelolle tai jokeri Sasu Toikalla, jos hän on vielä käyttämättä.

Sotkamon kakkoskärki alkaa loistokauden varsinkin ulkona pelanneesta Kalle Kuosmasesta. Riku Niemen tehtävänä on hoitaa ykkösvaihto ja jos Roope Korhonen on käytettävissä, hän tekee tilanteen ja hänellä voidaan ottaa myös kotiin – tai sitten tilanteen purkaa toinen jokeri, Lauri Rönkkö.

Henkiset tekijät

Ennen finaaleita on puhuttu paljon siitä, että molemmilla joukkueilla on pääluvullisesti vähän Suomen mestareita. En nostaisi sitä kysymystä liian suuren rooliin. Kysymys on pikemminkin siitä, että Kouvolalla on useita Matti LatvalanJuho Hacklinin, Tommi Mäentaustan ja Janne Kivipellon kaltaisia kokeneita ja varmasti myös nälkäisesti mestaruutta uransa kruunuksi himoavia pelaajia, kun taas Sotkamon selkänojana henkisessä väännössä on muutamien rintamajermujen lisäksi sotkamolainen voittamisen kulttuuri.

Voittamisen kulttuurista puhutaan usein kliseenä, mutta sotkamolaisen pesäpallon dna:ssa voittaminen on aina kaikessa tekemissä keskiössä. Pesäpalloa ei harjoitella eikä sitä pelata siksi, että se on kiva peli, vaan siksi, että siinä voitetaan. Aapo Komulainen ja Kalle Kuosmanen saattavat olla nuoria poikaisia, mutta he ovat saaneet sellaisen kotikasvatuksen, ettei kummankaan tarvitse kysellä, mitä voittaminen tarkoittaa.

Kouvolan henkisestä vahvuudesta saatiin hyvä osoitus välierissä, kun se pudotti ulos finaalista 23 ottelun voittoputkessa olleen Joensuun. Siihen eivät kiltit pojat olisi pystyneet.

On mahdoton sanoa etukäteen, kumpi voittaa henkisen väännön. Sitä mitataan toki jokaisessa tilanteessa, mutta sitä mitataan varsinkin silloin, kun ollaan tappiolla ja ottelu tai jopa koko ottelusarja on karkaamassa käsissä.

Kotikenttä

Molempien joukkueiden kotikentät ovat erilaiset ja varsinkin Kouvolan joukkue on jopa rakennettu osittain sen mukaan, millainen sen kotikenttä on. Kouvolalla on tunnetusti maan kovin kenttä, mutta pomppu nousee myös Sotkamosta niin hyvin, ettei kentillä ole niin suurta roolia pomppupelaamisen kannalta. Paljon suurempi ero kenttien profiilissa syntyy läpilyöntien kautta – ja juuri tässä näkyy myös joukkueiden erilainen rakenne.

Sotkamon kentästä voidaan lyödä läpi kummaltakin puolelta ja takaa, mihin sopii hyvin se, että Sotkamolla on useita potentiaalisia läpilyöjiä ja he myös yrittävät hanakasti läpilyöntejä aina Niilo Piiponniemeä myötä. Kouvolassa kummatkaan sivut eivät ole yhtä antavia, vaan paras paikka lyödä läpi on lyödä läpi takaa. Tämä näkyy Kouvolan sisäpelissä siten, ettei se hae raivoisasti läpilyöntejä, vaan juoksut otetaan pääsääntöisesti yksittäisillä lyönneille, yleensä merkatuilla ja vapailla kumuroilla tai kovilla lyönneillä saumoihin.

Vaikka Kouvolakin pystyy lyömään läpi, todennäköisyys sille, että Sotkamo lyö läpi on suurempi – ja jos läpilyönti rasahtaa oikeaan kohtaan, se voi ratkaista isoja asioita.