Mitä ottelu kertoi Sotkamosta?

Sotkamon ja Joensuun kärkikamppailu oli monessa mielessä mielenkiintoinen. Vaikka nyt ollaan kesäkuun alkupäivissä, ottelussa oli syksyinen maku. Molemmat joukkueet pelasivat tarkkaa ja hyvää ulkopeliä. Siksi välillä tuntui, että tässä katseli välieräottelua eikä runkosarjan ottelua.

Ottelu oli numerollisesti vähäjuoksuinen ja tasainen. Sotkamon voitto oli sikäli ansaittu, että se oli kentällä hallitsevampi joukkue kentällä. Jymyn hallintaa kuvaa, että se voitti kolmostilanteet 14-7.

Toinen mielenkiintoinen asia ottelussa oli pelifilosofinen.

Jymy hankki viikko sitten yllättäen Jere Vikströmin. Se käynnisti spekulaatiot, minkä roolin Vikström saisi tämän vuoden Jymyssä.

Sotkamo pelasi tiistaina kahdella etenijä- ja vaihtajajokerilla, Vikströmillä ja Niilo Piiponniemellä – ja juuri tässä on sen pelifilosofisen kysymyksen ydin: näkeekö Jymyn pelinjohtaja Mikko Kuosmanen paremmaksi pelata Vimpelin viitoittaman tien ja kasvavan nykysuuntauksen mukaisesti kahdella lyöjäjokerilla vai kahdelle etenijä- ja vaihtajajokerilla?

Kysymys on toki ensisijaisesti Jymy-kohtainen, mutta Kuosmasen johtopäätöksiä kannattaa seurata tarkkaan. Hän on edelleen yksi johtavia pelin näkijöitä, ja jos hän näkisi ohi ja yli Jymyn nykyisen materiaalin siten, että etenemis- ja pelintekovoima on tärkeämpi arvo kuin kotiutusvoima, se olisi paitsi mielenkiintoinen myös rohkea näkemys.

Tiistaina Jymy pelasi siten, että vaikka ykköskärjellä oli ongelmia, Vikströmiä ja Piiponniemeä käytettiin ensimmäisellä jaksolla vasta kakkoskärjessä. Vikström tuli kuutosena pelanneen Iivari Vihannon jälkeen purkamaan ykkösvaihdon ja Piiponniemi Vikströmin jälkeen kakkosvaihdon. Toisin sanoen kakkoskärjen pelintekokoneen muodosti kaksi jokeria.

Tosin Jymyn hieno suunnitelma ontui osittain jo avausjaksolla ja lopullisesti se vesittyi toisella jaksolla, kun ensimmäinen vuoropari katkesi huonoon kohtaan eikä kakkoskärkeä voitu juurikaan käyttää.

Jymy tulee kesän aikana varmasti kokeilemaan erilaisia kombinaatioita ja Lauri Rönkkö tulee saamaan vastuuta toisena lyöjäjokerina. Vikströmille löytynee yksittäisissä otteluissa myös paikka ulkokentältä, lähinnä polttolinjasta. Ongelmana on vain se, että Niko Korhosen, Kalle Kuosmasen ja Ville Kotron roolitus on niin hiottu ja vahva, että heitä Vikström ei pysyvästi syrjäytä ja Elmeri Purmosen paikan ulkopelikoosteessa betonoi hänen tärkeytensä kärkimiehenä.

Peluuttipa Kuosmanen Sotkamoa millä strategialla tahansa, yksi asia on jo nyt selvä: tämän kauden Sotkamo menee kohti syksyä selvästi kovemmalla ryskeellä ja rytinällä kuin vuosi sitten. Varsinkin sen ulkopeli on tällä hetkellä silkkaa jäätä.

Mitä ottelu kertoi Joensuusta?

Joensuu ilmoittautui syksyn mitaliotteluihin pelaamalla sunnuntaina vahvan kotiottelun Kouvolaa vastaan. Nyt vastassa oli selvästi haastavampi vastustaja, mutta Joensuu kesti tämänkin testin erinomaisesti.

Myös Joensuun vahvuus oli Ville Väliahon ja Iiro Kuosan johtama ulkopeli. Neljän juoksun antaminen Sotkamoa vastaan oli kova suoritus.

Myös sisäpelissä oli hyviä elementtejä. Konsta Kettunen ja Konsta Piironen pelasivat hyvin kärkikaksikkona ja lyöjäjokeri Juho Toivola löi tarvittavat juoksut.

Juho Hacklinin hankinta yllätti monet, mutta Hacklin oli Joensuun paras pelaaja tiistaina. Hän tuo pomppupelinsä kautta happea Joensuun sisäpeliin ja on siksi elintärkeässä roolissa. Pomppu on kaiken lisäksi niin korkea, että sillä ehtii vaihtaa pesää hieman hitaammallakin jalalla.

Hacklinin – kuten myös monen muun tiistaina pomppuun turvautuneen Joensuun ja Sotkamon pelaajan – kannalta avainkysymys syksyä ajatellen on, miten hyvin pomppu missäkin nousee. Jos pomppu ei nouse, syksystä tulee haasteellisen pompun varassa eläville pelaajille. Sotkamo ja Joensuu eivät kuitenkaan kaadu pehmeisiin kenttiin, sillä niiden molempien mitaliunelman kivijalkana on ulkopeli.