Suljettiinko Liigan ovet Jokereita ajatellen? Heikki Hiltusen sanaan on mahdotonta luottaa

Liiga pysyy suljettuna ainakin kauteen 2024–25.

JääkiekkoLiiga

Suljettiinko Liigan ovet Jokereita ajatellen? Heikki Hiltusen sanaan on mahdotonta luottaa

Kaudelle 2024–25 ei myönnetä Liiga-lisenssejä. Eetu Pennasen mukaan sillä voi olla karmeat seuraukset suomalaiselle jääkiekolle espoolaisesta lätkästä puhumattakaan.

Mari Salmela
TEKSTI Mari Salmela
JULKAISTU 1.6.2023 | KUVAT All Over Press

Liiga tiedotti tänään, että Liigan lisenssikriteeristö arvioidaan kokonaan uudelleen. Päätös tehtiin ylimääräisessä yhtiökokouksessa, jossa päätettiin myös, ettei uusia lisenssihakemuksia kaudelle 2024–25 vastaanoteta lainkaan. Eetu, mitä ajattelet tästä?

Kyllähän tämä surulliseksi vetää. Vielä päättyneellä kaudella tuntui, että keskustelu Liigan avaamisesta olisi saanut uutta tuulta alleen. Liigastakin puheet siitä, kuinka sarjajärjestelmäasioiden kanssa tultaisiin ulos toukokuun aikana, nostattivat pientä toiveikkuutta.

No ulos tultiin, toki kesäkuun puolella, mutta kuitenkin tultiin. Tiedotteen sisältö sen sijaan oli melkoinen märkä rätti kasvoille.

Toki odotuksista maltillisempia tekivät esimerkiksi sellaiset tosiasiat, että Liigan kirkkaimmilla johtopaikoilla vaikuttaa kolmen pienen seuran merkittäviä omistajia. Vaikka puheenjohtaja Heikki Hiltunen (Sport), toimitusjohtaja Mikko Pulkkinen (KooKoo) ja tuore urheilujohtaja Jussi Markkanen (SaiPa) eivät päätöksiä Jääkiekon SM-Liiga Oy:n yhtiökokouksissa tee, on vaikea kuvitella heidän johdollaan tapahtuvan avointen sarjojen paluuta.

Joka tapauksessa, nyt Liigan hallitus estää esimerkiksi määrätietoisesti vuosia Liiga-paikan eteen työtä tehnyttä Kiekko-Espoota hakemasta lisenssiä kaudelle 2024–25. Liiga on siis, jos mahdollista, vielä enemmän kiinni kuin ennen tätä päätöstä.

Liigan tiedotteessa kuitenkin todetaan, että nyt tehdyillä päätöksillä ei vielä luoda raameja Liigan tulevaisuuden sarjajärjestelmille, koska kyseiset ratkaisut olisivat riippuvaisia lisenssikriteerien päivityksestä, Liigan ja Jääkiekkoliiton välisen sopimuksen sisällöstä sekä osakassopimuksen mallista, joita kaikkia arvioidaan uudelleen. Miksi näet tilanteen Liigan avaamisen suhteen sitten noin synkkänä?

Palaan edellä mainitsemiini Liigan johtohenkilöihin, joiden osalta en luota lainkaan, että he olisivat pesteissään aloitteellisia Liigan avaamisen suhteen. Yksi aiheellinen kysymys on myös, miksi suuret seurat ovat siunanneet heidän valintansa noille johtopaikoille?

Luottamuksesta puheen ollen, puheenjohtaja Hiltusen sanaan on tässä vaiheessa mahdotonta luottaa. On härskiä, että hän vielä reilu viikko sitten kehotti mediassa ainakin jollain aikataululla Liiga-nousua tavoittelevia Joensuun Kiekko-Poikia, RoKia, Kiekko-Espoota ja Jokereita tekemään unelman eteen töitä.

”Unelma on auki”, hän sanoi.

No, ei ole enää ainakaan sillä aikataululla kuin Espoossa oli ajateltu.

Liigan tiedotteessa puhutaan, että Kiekko-Espoon kanssa asia on puhuttu läpi hyvässä hengessä. Kiekko-Espoosta taas kerrotaan, että Liigasta on viestitty heille aiheesta tällä viikolla. Ehkä hyvähenkisyys on ollut yksipuolista, mutta Espoossa on todella ollut paljon pelissä sen suhteen, että se pelaisi Liigaa syksyllä 2024.

Kiekko-Espoon oma tiedote Liigalle vastineeksi oli vielä maltilliseksi muotoiltu, mutta sen rivien välistä voi lukea, että tämän päätöksen suhteen sisällä kiehuu.

Otitkin jo esiin Kiekko-Espoon, mutta mitä tämä tarkoittaa heidän tai vaikkapa tänään ensi kauden Mestis-asioistaan tiedotustilaisuuden pitäneen Jokereiden kannalta?

Kuten sanoin, että Kiekko-Espoolla tässä on paljon pelissä. Siellä asioita on tehty Liiga-paikka mielessä ja nyt tullut kolaus on raju.

Jos espoolainen Liiga-unelma murenee jälleen, voivat seuraukset suomalaiselle kiekollekin olla rajut. Espoossa pyörii yksi merkittävimmistä suomalaisista juniorimyllyistä. Sen pelaajapolun uhraaminen nyt Liigan suljettujen ovien alttarille olisi typerää.

Liigan tiedote kuitenkin paljasti myös, ettei Kiekko-Espoo tai muut seurat eivät vieläkään saaneet tiekarttaa. Vielä ei seuroissa siis ole tarkkaa tietoa siitä, millä kriteereillä Liiga-nousu on mahdollinen, kun lisenssiehdot ovat vasta päivityksen alla.

Jokerit ei sen sijaan ollut moksiskaan päivän uutisesta. Seuran puheenjohtaja Mikko Saarni lausuikin paljon puhuvat sanat seuran tiedotustilaisuudessa.

”Liigan kannanotto sopii aikatauluumme täydellisesti.”

Sopiko se täydellisesti Jokereille vai olisiko se jopa räätälöity heitä varten?

Joka tapauksessa tuo lausunto särähti korvaan pahemman kerran. En tiedä, mutta en myöskään yllättyisi, jos Liigassa odoteltaisiin jaloilleen päässyttä Jokereita. Jokerit olisi näin kuudestoista joukkue sarjassa ja ovet voitaisiin jälleen lyödä visusti säppiin.

Tuo olisi toki jo melkoista suhmurointia Liigankin mittapuulla.