Janne, mennään ensin välierän otteluiden yksityiskohtiin. Australia löi Suomen voitoin 2–0. Alexei Popyrin voitti Otto Virtasen 7-6 (7-5), 6-2 ja Alex De Minaur Emil Ruusuvuoren 6-4, 6-3. Millainen Virtasen ottelu oli?

Intensiivinen kahden paineistavan ja lujaa lyövän pelaajan ottelu. Virtanen oli ensimmäisessä erässä tosi hyvin jopa erävoitossa kiinni. Hänellä oli eräpallo Popyrinin syötössä tilanteessa 6–5, ja vielä tiebreak oli 5–5.

Kahden tulivoimaisen pelaajan ottelu päättyi lopulta aika tyypillisesti siihen, että parempi pelaaja oli samoissa asioissa hieman parempi. Popyrin pelasi ensimmäisen erän lopulla äärimmäisen hyvää ja paineistavaa koko kentän tennistä. Hänellä oli riittävä varmuus takakentältä, mutta ennen muuta paljon pisteiden ratkomista verkolla tai muuten aggressiivisesti. Kyllä Virtanenkin saman tyylisiä asioita haki, mutta Popyrinin jotkut volleylla päätetyt pisteet olivat kyllä aika huimia.

Sen aikaa, kun Virtanen pysyi mukana, pelattiin täysin maailman top 50 -tennistä. Virtanen ei ole urallaan niin paljoa vielä tällaista tennistä pelannut. Ei ole ihme, että tiukan ja harmillisesti päättyneen avauserän jälkeen joko henkinen tai fyysinen, tai sekä että, intensiteetti laski hieman ja alkoi tulla ylimääräisiä virheitä tilanteissa, joissa olisi pitänyt laittaa pallo vielä pari kertaa kenttään. Jalka-asento nousi hieman ja tekeminen meni ylirennoksi eikä intensiiviseksi.

Tennis on toisteisten kuvioiden laji. Kun pieni katkeaminen tapahtuu, luonnollisesti toisteisuus häviää ja tekemisen tarkkuus kärsii. Se näkyi sitten kaikessa lähtien syötön tarkkuudesta.

ATP-kisavoittotason pelaaja pelasi vahvan ottelun, eikä Virtanen tällä kertaa kestänyt siinä koko ottelua mukana.

Miten Emil Ruusuvuori pystyi taukonsa ja olkapäävammansa jäljiltä haastamaan Alex De Minaurin?

Ruusuvuori itse kommentoi ottelun jälkeen Ylen haastattelussa, että ei pystynyt syöttämään olkapäällään täysillä, mikä näkyi De Minaurin tasoista palauttajaa vastaan.

Mutta kyllä hän peruspelissä haastoi hyvin ja pelasi todella sitkeää peliä sitkeää maailmanlistan sijan 12 vastustajaa vastaan. Oli ottelu kuitenkin äärimmäisen haastava Ruusuvuorelle. Niin sanotusti kaikki tuli takaisin kenttään ja töitä piti tehdä hirveä määrä pisteen voittamiseen. Ei se helppoa ole tilanteessa, jossa oma ottelutuntuma on vähäinen eikä valmistautuminen ole ollut täydellistä.

Voidaanko mitenkään puhua niin, että ”Suomen ilmapallo puhkesi” välierässä?

Ei missään tapauksessa. Vastassa oli tenniksen suurvallan erittäin laadukas joukkue, jonka jokainen pelaaja on periaatteessa Ruusuvuoren tasoinen kaksinpelaajaa. Eihän maailmassa montaa tällaista joukkuetta ole, ja syystä Australia on toista kertaa putkeen finaalissa sekä 28-kertainen Davis Cupin mestari.

Ja Suomen pelaajat tekivät välierässäkin otteluista otteluita ja jättivät kentälle sinänsä kaikkensa. Tämä vuosi nyt oli kaikkinensa maksimisuoritus.

Niin, maksimisuoritus. Oliko se sitä jatkoakin ajatellen vai yltyykö Suomi tästä edelleen pelaamaan ihan Davis Cup -pokaalista?

Kyllä tässä kannattaa käyttää realismia arvioissa. Davis Cup on ison urheilulajin joukkue-MM-kisa. Suomi saavutti siinä nyt jaetun pronssimitalin – toivoisin muuten, että ne ihan jaettaisiin, kun kulta- ja hopeamitalitkin annetaan finalisteille. Mitali olisi aika huima loppuelämän muisto kaikille Suomen joukkueen jäsenille.

Suomi on pieni maa ja pieni tennismaa, jossa tehdään laadukasta työtä vähien pelaajien parissa. Ei voi ajatella niin, että tässä oltaisiin vuosittain toistamassa tämä temppu ja Australian tavoin aina voittokamppailussa. Nautitaan tästä nyt aika kauan ja otetaan hyvää mieltä aivan uudesta jutusta.

Minusta hyvä pysyvä tavoite Suomelle on 16:n parhaan maan lopputurnauspaikka. Sitten joskus yksittäisinä vuosina marginaalit on kohdillaan ja voidaan taistella hyvistä sijoituksista. Joukkue tulee olemaan tämä nyt vielä vuosia. Paljon on laatua ja pelaajat voivat edelleen hieman kehittyä, mutta suunnilleen tätä esitysten huipputaso on jatkossakin. Toisinaan tulee käymään niin, että joku marginaali kääntyy itseä vastaan jo vaikkapa kauden alussa.

Mutta joukkue, pelaajat ja taustatiimi sekä Tennisliitto tekevät kyllä taas huomisesta alkaen laadukasta työtä, että tähän päästäisiin uudelleen. Ja kapteeni Jarkko Nieminen on paaluttanut lopulliseksi tavoitteeksi koko Davis Cupin voiton. Totta kai joukkueen täytyykin tavoitella suuria ja käyttää tätä työhypoteesinaan.

Mutta meidän muiden täytyy muistaa olla armollisia ja ymmärtää, missä jo menee hyvän vuoden raja.

Voiko tällainen menestys poikia kuitenkin suurta kehitystä koko maan tennikselle jatkossa?

Voi. Nyt Davis Cupin menestys tuottaa kuusinumeroisen summan rahaa sekä Tennisliitolle että pelaajille jaettavaksi. Ihan silkkoja resursseja tulee. Nyt on hyvä miettiä, mitä resursseilla voidaan tehdä Davis Cup -jatkumoa ja ylipäänsä pelaajatuotantoa ajatellen.

Itse laittaisin tästä rahasta nyt merkittävän summan siihen, että 2007 syntyneet pojat saisivat maksimaalisen työrauhan matkalla ammattilaiseksi. Suomella on harvoin ollut kerralla niin hyvää sukupolvea kuin Linus Lagerbohmin, Oskari Paldaniuksen ja Felix Alopaeuksen kolmikko. Ei povata 16-vuotiaista vielä mitään, mutta heistä tai vuotta vanhemmasta Otso Martikaisesta voi lähinnä odottaa jatkossa uusia nimiä Davis Cupiin.

Ja porukassa on potentiaalia ties mihin. Mietitään sitä potentiaalia kuitenkin vasta joskus, mutta yhtenä asiana Tennisliiton kannattaa nyt satsata rahaa näihin poikiin.

Tässä syntyi myös ennennäkemätön tenniksen yleisöilmiö. Lajin mielikuva on jo aiemmin ollut hyvä. Nyt kiinnostus lajia kohtaan saattoi hieman nousta. Totta kai matka suureksi suomalaiseksi lajiksi on aina pitkä, sen ovat saaneet nähdä monet muutkin lajit.