Manse PP ratkaisi pesäpallon Suomen mestaruuden kaatamalla Kouvolan viidennessä finaalissa 1-0 (0-0, 3-0). Pekka, käydään ensin läpi tämä viides finaali. Mihin se ratkesi?

Tämän ottelun käsikirjoitus oli jo ennen peliä kirjoitettu sellaiseksi, että se joukkue, joka saa sisäpelinsä ensimmäisenä auki, se vie todennäköisesti ottelun ja samalla Suomen mestaruuden. Ja tänään se joukkue oli Manse.

Kouvola oli ensimmäisellä jaksolla aavistuksen painostavampi joukkue, mutta ei heilläkään juoksu ollut lähellä. Manselle on annettava tunnustus siitä, että he iskivät heti toisen jakson aluksi kaksi juoksua ja sitä kautta he saivat ottelusta sellaisen otteen, joka piti loppuun asti.

Kuten on todettu tuhat kertaa, nämä molemmat joukkueet pelaavat hyvää ulkopeliä, mutta kyllä näiden kummankin sisäpeli oli näissä finaaleissa varsin vaatimatonta. Itse asiassa nämä finaalit voisi tiivistää jopa siten, että Kouvola pelasi sisäpeliä aika pitkälti sillä tasolla, mitä sen koneesta on tällä kaudella ja näissä finaalipeleissä irronnut – ja se suuri muuttuja, joka piti nämä finaalit tasaisena ja antoi Kouvolalle mahdollisuuden roikkua mukana mestaruustaistelussa, oli, että Manse ja etenkään sen tietyt avainpelaajat eivät pystyneet pelaamaan näissä finaaleissa ja itse asiassa näissä pudotuspeleissä omalla tasollaan. Ottamatta yhtään pois Manselta, niin totta kai, jos joukkueelta puuttuvat – kuten Kouvolalta puuttui – läpilyönnit ja läpilyöntiuhka, sitä vastaan on helpompi pelata.

Urheilussa pitää aina kunnioittaa tulosta, mutta sanon suoraan, että tänä vuonna mestaruus voitettiin varsin keskinkertaisella pelillä. Ulkopelille pitää toki antaa tunnustus, mutta sisäpeli oli heikkoa.

Manse pelasi erikoisen kauden. Se voitti runkosarjan, mutta oli hiuskarvan päässä pudota puolivälierissä Imatralle. Miten kova mestarijoukkue Manse on?

Joukkue on täynnä erinomaisia pelaajia ja Matti Iivarinen on omalla rauhallisella tyylillään ollut varmasti sopiva mies pelinjohtajaksi, mutta kyllähän mestaruus voitettiin halvemmalla kuin pitkään aikaan. Viime kauden mestarijoukkue Sotkamo oli selvästi heikompi kuin vuosi sitten, Joensuun kausi meni täysin penkin alle, Vimpelillä oli omat isot ongelmansa ja jos rehellisesti sanotaan, myös Kouvola oli materiaaliltaan heikompi joukkue kuin vuosi sitten.

En myöskään lähtisi tekemään suuria päätelmiä siitä, mistä tämä mestaruus kertoo siinä mielessä, voiko tällainen ostojoukkue menestyä ja miten nopeasti. Ilman sitä Tuomas Jussilan kriittistä lyöntiä IPV:tä vastaan, nyt tehtäisiin täysin toisenlaisia analyysejä.

Se, mihin Mansen mestaruus perustui isossa kuvassa, oli, että sillä oli sarjan paras materiaali ja joukkueessa pelasi sisä- ja ulkopelin avainpaikoilla kolme aiempaa Vuoden pesäpalloilijaa ja muutenkin huippuluokan pelaajia. Kun tällaiset pelaajat pantiin samaan pakettiin, totta kai siitä syntyi kova ryhmä. Olisiko se voittanut mestaruuden jonain toisena vuotena, on turhaa spekulointia, sillä mestaruus ratkaistaan aina sillä kaudella ja niiden joukkueiden kesken, jotka ovat mukana sillä nimenomaisella kaudella ja pelaavat niin hyvin tai huonosti kuin ne pelaavat.

Entä sitten Kouvola? Sanoit, että se heikkeni viime kaudesta?

Kyllä, jopa selvästi. Joukkueesta lähtivät Toni Laakso, Jere Dahlström, Anssi Lammila ja Sasu Toikka, jotka olivat suuressa roolissa varsinkin sisäpelissä. Kun kausi alkoi, Kouvola oli ilman muuta yksi viidestä suuresta, mutta paperilla se oli kenties näistä suurista heikoin joukkue.

Siksi Kouvolalle ja ennen kaikkea pelinjohtaja Iiro Haimille pitää antaa suuri tunnustus tästä kaudesta. Hän repi tästä materiaalista irti aivan maksimaaliset tehot – varsinkin, kun ottaa huomioon vielä Kouvolan pitkän loukkaantumishistorian tällä kaudella. Haimi peluutti Kouvolalla sellaista peliä, jota on paljon vaikeampi lukea kuin peruspelaamiseen tukeutuvien pelinjohtajien peliä, jossa sisäpeliä pelataan tietyn ennalta arvattavan kaavan mukaisesti ja tilanteet ratkaistaan sitten sillä perusteella, miten pelaajat onnistuvat ratkaisuissaan tai miten vastustajan ulkopeliryhmitys toimii.

Totta kai pelaajat pelaavat kentällä ja Kouvolassa oli paljon onnistujia, mutta tämä kausi osoitti ja jopa palautti sen, miten ratkaisevassa roolissa pelinjohtaja voi olla  otteluiden aikana tekemiensä ratkaisujen kautta. Tämän kauden Kouvolan vieminen loppuotteluun ja ratkaisun venyttäminen viidenteen finaaliotteluun oli Haimilta jäätävä suoritus.

Manse on saanut osakseen paljon rapaa tavasta, millä se on joukkueensa rakentanut. Olet itse pitkänlinjan pesäpallomies. Miten sinä suhtaudut Mansen mestaruuteen?

Minusta Mansen toiminta ja tapa rakentaa tämä joukkue on sitä, mitä huippu-urheilu tänä päivänä on. Siellä voidaan itkeä, että Manchester United ostaa Cristiano Ronaldon, mutta ei sillä itkulla ole mitään merkitystä – ei siihen, miten jalkapallossa toimitaan, eikä siihen, miten Ronaldo tai Manchester United pelaavat.

Sama pätee Manseen. Jokainen seura tässä maassa voi toimia samalla tavalla, jos vain osaaminen ja resurssit antavat siihen myötä. Joensuu toimi aikoinaan samoin, vaikka se ei ostanutkaan tähtipelaajiaan samalla tavalla yhdellä rysäyksellä kuin Manse. Kouvola on myös pelannut suurella rahalla aiempina vuosina, ja niin ovat tehneet jopa Sotkamo ja Vimpelikin – toki pienemmässä määrin, mutta eivät Kohoset, Puputit ja Haapakosket mitään halpoja pelaajia aikoinaan olleet.

Ja mitä tulee pelaajiin, niin kuten sunnuntain ottelun jälkeen nähtiin, ei niitä surettanut se, miten joukkue on koottu. Niitä kiinnosti vain mestaruus ja sen voittaminen. Ja nyt ne ovat saaneet sen, mitä he hakivat ja onnittelut siitä.

Muille sanoisin, että tähän on tultu ja tähän kannattaa varautua jatkossakin. Pesäpallo ei ole enää kyläpeli, vaan huippu-urheilua, jossa raha on vallanväline.